Reilu matkailu

Vain tiedostava matkailija voi olla reilu matkailija, sanoo Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Mia Halmén.

Viime aikoina on ollut vaikea välttyä kiihkeältä keskustelulta matkailun ja erityisesti lentämisen ilmastovaikutuksista. Matkailuun liittyy paljon haasteita, joihin matkailuelinkeinon, julkisen sektorin ja matkailijoiden on tartuttava, mutta tämä onnistuu vain, jos ensin tiedostetaan mistä näissä haasteissa on kysymys.

Matkailu vaikuttaa aina ympäristöön, paikallistalouteen, paikallisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Reilussa matkailussa tavoitteena on, että matkasta aiheutuvat haitat minimoidaan ja hyödyt paikallisyhteisölle maksimoidaan. Useimmat matkailijat haluavat matkustaa reilusti, mutta ongelma piilee siinä, että ei tiedetä miten. Reilun matkailun yhdistyksen tavoitteena on edistää vastuullista matkailua tiedottamalla reilun matkailun periaatteista matkailijoille ja matkailualan toimijoille.

Tärkein ohje, jonka reilusta matkailusta kiinnostuneelle reissaajalle voi antaa, on että tutustuu matkakohteeseen perusteellisesti. Matkailuun liittyvät haasteet vaihtelevat kohteesta toiseen, joten reilu matkailija ottaa selvää ennakkoon, miten esimerkiksi matkaan käytetystä rahasta mahdollisimman paljon päätyy paikallisyhteisöön ja millä tavalla käyttäydytään kunnioittavasti paikallista kulttuuria ja ihmisiä kohtaan. Myös luonnon kunnioittaminen ja matkailun negatiivisten ympäristövaikutusten minimoiminen kuuluvat reilun matkailijan perusperiaatteisiin. Vastuuntuntoinen matkanjärjestäjä osaa aina vastata asiakkaidensa kysymyksiin ja kohdekohtaisesti ohjeistaa, mitä reilun matkailijan tulee ottaa huomioon.

Reilu matkailu vaatii aina hieman vaivannäköä matkailijalta, mutta vain tiedostava matkailija voi olla reilu matkailija. Tärkeintä on, että ei suljeta silmiä matkailun haasteilta, vaan tiedostetaan, millaisia vaikutuksia omalla matkustuskäyttäytymisellä on. On kuitenkin syytä huomioida, että matkailuun liittyvät haasteet ovat usein monisyisiä, eikä oikeita tai ”täydellisiä” ratkaisuja aina ole olemassa. Palataan esimerkiksi viime aikoina paljon puhuttaneeseen lentämiseen. Jokaiselle lienee jo itsestään selvää, että lentäminen ei ole ympäristöteko, mutta miten sitten matkustaa kohteisiin, joille matkailusta saadut tulot ovat elintärkeitä? Reilun matkailun yhdistyksen neuvo tähän on, että lentää harkiten. Esimerkiksi suorat lennot kuormittavat ympäristöä välilaskullisia lentoja vähemmän. Toinen neuvo on, että matkustaa harvemmin, mutta kerralla pidemmäksi aikaa.

Matkailu avartaa, ja monille yksi tärkeimmistä asioista matkaillessa on uuden oppiminen ja kokeminen. Reilun matkailun yhdistys haastaa kaikki matkailijat oppimaan lisää myös matkailun vaikutuksista ja vastuullisuudesta. Lisätietoja aiheesta löytyy muun muassa Reilun matkailun yhdistyksen nettisivuilta ja sosiaalisen median kanavista.

Reilun matkailijan ohjeet:

  • hanki tietoa matkakohteesta
  • matkusta huippusesongin ulkopuolella
  • valitse mahdollisimman vähäpäästöinen liikkumismuoto
  • suosi paikallista
  • säästä energiaa ja vettä
  • minimoi jätteet
  • kunnioita paikallista kulttuuria

Mia Halmén on Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja. Mia on koulutukseltaan matkailualan restonomi ja kauppatieteiden maisteri. Opinnoissaan hän on perehtynyt erityisesti sektoreiden väliseen yhteistyöhön vastuullisen matkailun edistämiseksi. Mia itse on kiinnostunut erityisesti slow travel -tyylisestä matkailusta.

Reilun matkailun yhdistys on vuonna 2003 perustettu kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on tiedottaa reilun matkailun periaatteista matkailijoille ja matkailualan toimijoille. Kon-Tiki Tours on ollut reilun matkailun yhdistyksen kannatusjäsen vuodesta 2016.

"Matkalukemista" aihealueittain

Innostu

Baijerilainen joulu

Innostu Maista Vinkit
...

¡Buen Camino!

Innostu Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Kypros - erikoinen Välimeren saarivaltio

Innostu Inspiroidu Tutustu

Saari mihin rakkauden- ja kauneuden jumalatar nousi meren vaahdosta, missä...

Taidematka Anfieldille

Innostu Tutustu Vinkit

Liverpool on suurelle yleisölle tuttu jalkapallosta, Beatlesista, cask-olut pubeista, scouse-aksentista...

Inspiroidu

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

¡Buen Camino!

Innostu Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Kypros - erikoinen Välimeren saarivaltio

Innostu Inspiroidu Tutustu

Saari mihin rakkauden- ja kauneuden jumalatar nousi meren vaahdosta, missä...

Dublinista Atlantille ja takaisin

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Teksti ja kuvat: Matti Sovijärvi, Finnish-Irish Society

Meitä oli sekava, mutta...

Maista

Baijerilainen joulu

Innostu Maista Vinkit
...

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Kokkaile kotona lyonilaisherkkuja

Heikki Ursin Maista

Erityisesti vanhankaupungin Bouchon Lyonnais paikallisravintolat tarjoavat nimenomaan Lyonin omia herkkuja....

Herkku Georgiasta - hachapuri

Lasse Koivunen Maista

Hachapuri on yksi georgialaisen keittiön kuuluisimpia ja suosituimpia herkkuja. Yksinkertainen...

Tutustu

¡Buen Camino!

Innostu Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Kypros - erikoinen Välimeren saarivaltio

Innostu Inspiroidu Tutustu

Saari mihin rakkauden- ja kauneuden jumalatar nousi meren vaahdosta, missä...

Taidematka Anfieldille

Innostu Tutustu Vinkit

Liverpool on suurelle yleisölle tuttu jalkapallosta, Beatlesista, cask-olut pubeista, scouse-aksentista...

Dublinista Atlantille ja takaisin

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Teksti ja kuvat: Matti Sovijärvi, Finnish-Irish Society

Meitä oli sekava, mutta...

Vinkit

Suuntana Anfield - vinkkejä matkaa suunnittelevalle

Vinkit

Projektipäällikköämme Ottoa haastateltiin Suomen Liverpoolin kannattajien fanzineen, Norwegian Woodin, Helmikuun...

Baijerilainen joulu

Innostu Maista Vinkit
...

Taidematka Anfieldille

Innostu Tutustu Vinkit

Liverpool on suurelle yleisölle tuttu jalkapallosta, Beatlesista, cask-olut pubeista, scouse-aksentista...

Dublinista Atlantille ja takaisin

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Teksti ja kuvat: Matti Sovijärvi, Finnish-Irish Society

Meitä oli sekava, mutta...

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna