Herkku Georgiasta - hachapuri

Hachapuri on yksi georgialaisen keittiön kuuluisimpia ja suosituimpia herkkuja. Yksinkertainen vehnätaikinapohjainen piirakka sisältää maukkaan juustotäytteen. Ota resepti testiin!

Georgian eri maakunnissa hachapuri tehdään hiukan eri tavalla. Toisinaan juuston ohella, tai jopa sijasta, voidaan käyttää muitakin täytteitä – esimerkiksi ossetialaisen hachapurin juustotäytteeseen lisätään punajuuren lehtiä, rachalaiseen Rachan kinkkua. Oheinen resepti on Imeretian maakunnan versio.

Koska keittotaito on mahdollisuuksien taidetta voi hachapurinkin kanssa tehdä kokeiluja. Taikinassa käytettävä neste voi veden sijaan olla piimää tai viiliä tai vaikkapa kefiiriä. Georgiassa monet käyttävät nimenomaan matsonia, joka on suurinpiirtein samaa kuin lehmän lämpimästä maidosta kotona hapatettu viili (ennen maidon teollista käsittelyä). Soodalla nostatettuna lopputulos on mehevämpi eikä hachapuri jäähtyneenä ja uudelleen lämmitettynä ole niin leipämäinen kuin veteen tehty! Ohessa viilipohjainen taikina, jolloin lisätään soodaa – vesipohjaiseen taas hiivaa.

Taikina

5 dl viiliä/piimää/kefiiriä
tai vettä
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa (vesipohjaiseen kuivahiivaa)
50 g voita
1 kananmuna
1 dl ruokaöljyä
(vähän sokeria)
vehnäjauhoja

Täytteeseen

mozzarella-tyyppistä ja/tai fetajuustoa tai muita pehmeitä juustoja yhteensä n. 800 g
(1 kananmuna)
voita tai öljyä voi lisätä myös vähän

Lisää nesteeseen sekoittaen sooda, suola, sulatettu voi, ruokaöljy, kananmuna sekä halutessasi vähän sokeria. Lisää jauhoja vähitellen niin, että taikina pysyy hyvin koossa mutta ei ole liian jäykkää. Vaivaa taikinaa alustavasti ja anna sen jälkeen seistä vähintään pari tuntia. Tänä aikana voit tehdä täytteen: raasta juusto pehmeäksi massaksi ja lisää siihen kananmuna ja voi. Riippuen paistoalustan koosta hachapureja voi tästä taikinamäärästä tehdä 2–4 kpl.

Jaa taikina samankokoisiin paloihin ja kauli ne sopivan ohuiksi pyöreiksi levyiksi. Laita levyn keskelle juustotäytettä ja kokoa reunat yhteen keskelle. Taputtele taikina tasaiseksi varoen, ettei täyte pursua esiin. Paista uunissa n. 200 asteen lämmössä 20–30 minuuttia. Kun päällinen alkaa ruskeutua, on paistos valmis. Voit voidella valmiin hachapurin vielä voisulalla.

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Inspiroidu
...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Maista

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Baijerilainen joulu

Maista Vinkit
...

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Kokkaile kotona lyonilaisherkkuja

Heikki Ursin Maista

Erityisesti vanhankaupungin Bouchon Lyonnais paikallisravintolat tarjoavat nimenomaan Lyonin omia herkkuja....

Tutustu

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

¡Buen Camino!

Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Vinkit

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Inspiroidu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Papal general audience

Inspiroidu Vinkit

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella...

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna

Tilaa uutiskirje