Baijerilainen joulu

Joulufiilistä etsimässä

Keski-Euroopan joulutorit ovat upeita, kodikkaita ja täynnä elämää. Helsingin Tuomaan markkinoilla on jo hyvä perinne myös, mutta suosittelen silti lähtemään katsomaan mitä etelämpänä tapahtuu ja ensisijaisesti Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin. Baijerilaisia joulutoreja pidetään Saksan kauneimpina. Ihmiset rakastavat perinteitään ja joulumarkkinoille tullaan viihtymään, herkuttelemaan, tekemään ostoksia koko perheen ja ystävien kesken. Puhallinorkesterit, katulaulajat ja -soittajat tahdittavat piparkakkujen syömistä ja maukkaan kuuman glühweinin nauttimista. Joulukojuja löytyy kaikkialta kaupungista, mutta suurin joulutorikeskittymä on vanhan kaupungin Marienplatzilla ja siitä lähtevillä kävelykaduilla. Joulutorialue löytyy myös heti Münchenin lentokentältä, joten ei mene kauaa päästäkseen oikeaan tunnelmaan.

Matka kannattaa ajoittaa marraskuun lopun ja jouluaaton väliin. Saksalaiseen tapaan torit puretaan tehokkaasti 24.12. klo 14.00, jolloin baijerilaiset pääsevät omien perheidensä pariin joulunviettoon. Baijerilaiset osaavat juhlia ja näiden muutaman loppuvuoden viikon ajan kaupunki täytyy iloisista ihmisistä hyvässä hengessä kuin Octoberfesteillä konsanaan – ainoastaan juoma on vaihtunut maistuvaan hehkuviiniin. Perinteisessä maassa joulunvietto ja joulurauha ovat tärkeitä ja yleisesti kaupat, museot, muutamia ravintoloita lukuun ottamatta, ovat suljettuina 25.-26.12. Joulumessuja on tarjolla useissa kirkoissa ja niihin on vapaa pääsy.

Marras-joulukuisen joulumarkkinamatkan aikana voi hyvin yhdistää usean eri torin käymisen ja päänähtävyydet samalla. Olympiapuistoon nousee oma torinsa, Isartorilla saattaa löytää perinteisen väkevän ”tulipunchin”, Münchenin kaupungintalon Residenzin suurella pihamaalla voi nähdä vilauksen Hannun ja Kertun tarinasta (Hansel und Gretel), Neuhausen-Nymphenburgin palatsin edustalle nousee hieno joulumaa kuusineen, käsityölaispajoineen, ruoka- ja juomakojuja unohtamatta. Ja tässä vain muutama mainitakseni. Kaiken kaikkiaan toritunnelmaa on tarjolla ympäri kaupunkia ja ehkä juuri siksi München onkin se kaikkein kaunein joulutunnelmaltaan!

Willkommen auf den Christkindlmärkten in Bayern!

-Susa

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Räätälöidyt ryhmämatkat eläkeläisten paikallisyhdistyksille

Räätälöidyt ryhmämatkat eläkeläisten paikallisyhdistyksille

Inspiroidu

Meillä on monivuotinen ja jatkuva yhteistyö useiden Eläkeliiton ja

Mikä ihmeen NPS ja Finnish travel Gala?

Mikä ihmeen NPS ja Finnish travel Gala?

Inspiroidu

Olemme otettuja siitä, että tyytyväiset asiakkaamme ovat asettaneet Kon-Tiki Toursin...

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Inspiroidu Tutustu

Vehreä Costa Rica on luonnonystävän unelma. Siirryin tänne Galapagokselta ja...

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Inspiroidu Tutustu

Ehdottomasti – Galápagos ei ole “vain yksi matkakohde”. Se on...

Maista

Matkailun trendit ja isot teemat – toimarin terveiset maailmalta

Matkailun trendit ja isot teemat – toimarin terveiset maailmalta

Maista

Espanjan Jaenissa järjestettiin järjestyksessään kahdeksas globaali matkatoimistoalan liittojen kongressi marraskuussa.

...
Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP10

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP10

Maista

Yleisurheilun MM-kisaviikko houkutteli Yleisurheilufanit syyskuussa Tokioon. Faneille jäi onneksi aikaa...

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Maista

Yleisurheilufanit vei syyskuussa Tokioon lajin MM-kisat, mutta tutustuimme kaupunkiin, maahan...

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Maista Vinkit

Kun talven pimeys väistyy, Italia pukeutuu kevään väreihin. Mantelipuut kukkivat,...

Tutustu

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Inspiroidu Tutustu

Vehreä Costa Rica on luonnonystävän unelma. Siirryin tänne Galapagokselta ja...

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Inspiroidu Tutustu

Ehdottomasti – Galápagos ei ole “vain yksi matkakohde”. Se on...

Keski-Italian kohteet – historiaa, makuja ja maisemia 

Keski-Italian kohteet – historiaa, makuja ja maisemia 

Tutustu

Keski-Italian kohteet, jotka täytyy kokea! Reitti on helppo yhdistää...

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Inspiroidu Tutustu

Panaman runsas luonto on häikäisevä, mutta maa on paljon muutakin....

Vinkit

Oopperamatkat saavat kesän soimaan

Oopperamatkat saavat kesän soimaan

Vinkit

Kesä ja musiikki kuuluvat erottamattomasti yhteen.

...
Viisi syytä ihastua Maltaan – ja miksi se sopii hyvin ryhmämatkakohteeksi

Viisi syytä ihastua Maltaan – ja miksi se sopii hyvin ryhmämatkakohteeksi

Vinkit

Malta on kohde, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Pienelle saarivaltiolle...

Zürich apostolin kyydillä – TOP 10

Zürich apostolin kyydillä – TOP 10

Vinkit

Zürich on kaupunki, jonka mittakaava yllättää! Kaupunki on...