Matkustamisesta elämäntapa?

Matkustaminen on kiehtonut Anna-Katri Räihää pienestä pitäen. Uusiin paikkoihin, ihmisiin ja kulttuureihin tutustumisen lisäksi matkalla oppii aina
jotain uutta itsestään. Anna-Katri sanoo, että olisi aivan eri ihminen, jos olisi matkustamisen sijaan vain haaveillut matkoista kotisohvalla.

”Mitä enemmän olen matkaillut, sitä suurempi kaukokaipuu minuun on iskenyt. Tuntuu, etten saa matkailusta tarpeekseni, ja jos en ole matkalla, seuraava reissu on ainakin suunnitteluasteella. Tunnen olevani omimmillani tien päällä. Matkalla jokainen päivä on erilainen. Koska teen suurimman osan reissuista yksin, olen rohkeampi kuin ennen. Olen oppinut, että jos pärjään yksin maailmalla mitä erikoisemmissa tilanteissa, eivät arjen vastoinkäymisetkään ole liian isoja kohdattavaksi. Yllätyn joka kerta siitä, miten ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmiset ovat. Minulle saattaakin olla isompi shokki tottua taas suomalaiseen jurouteen, jossa ei paljoa tuntemattomille puhuta.

Matkojen myötä olen oppinut arvostamaan erilaisia asioita. Sitä alkaa väkisinkin laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, kun näkee, miten erilainen elämä monilla ihmisillä on – tai ylipäätään mahdollisuudet elää haluamaansa elämää. Erityisesti ensimmäinen Afrikan-matkani antoi sysäyksen elämänmuutokselle. Matka suuntautui Itä-Afrikan luontokohteisiin, mikä oli pitkäaikainen unelmani. Muistan edelleenkin ne luonnonpuistojen keskellä tähtitaivaan alla teltassa vietetyt yöt, kun kuuntelin ympäriltäni kantautuvia olevan elossa. Pääsin näkemään luontodokumenteistä tutut maisemat valtavine eläinlaumoineen. Matka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Sen jälkeen aloin pohtia, haluanko tuhlata rahani materiaan vai matkojen tuomiin elämyksiin. Lopulta päätin lähteä toteuttamaan unelmaani ja reissaamaan yksin 10 kuukaudeksi maailman ympäri, vaikka monet päätöstäni kauhistelivatkin. Matkalla löysin itseni mitä erikoisemmista paikoista kokemassa hetkiä, joiden arvoa ei voinut mitenkään rahassa mitata. Mieleenpainuva oli myös risteily Etelämantereelle. Koskematon valkoinen erämaa oli upeampi kuin osasin kuvitellakaan, ja Etelämantereen eläimistö hurmasi. Kaiken kruunasi muut matkalaiset, joiden kanssa olimme kuin yhtä suurta perhettä yhteisen seikkailumme aikana tutkimusaluksella.”


Anna-Katri Räihä

Anna-Katri on yksi matkanjohtajistamme. Omilla matkoillaan hän huomasi kaipaavansa välillä helppoutta matkustamiseen ja samanhenkistä seuraa. On myös kohteita, joissa soolomatkailu on haastavaa tai kustannukset liian suuria.

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Matkapäiväkirja – Ugandan lintu- ja luontomatka

Matkapäiväkirja – Ugandan lintu- ja luontomatka

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Kon-Tikin ryhmä Paul Segersvärdin johdolla matkan Ugandaan syyskuussa 2025, keskittyen...

Spain Talks -voittajat Suomessa: Kon-Tiki Tours ja Mondo-lehti

Spain Talks -voittajat Suomessa: Kon-Tiki Tours ja Mondo-lehti

Kiia Pitkänen Inspiroidu
...
Kon-Tiki sai Avainlippu-merkin

Kon-Tiki sai Avainlippu-merkin

Kiia Pitkänen Inspiroidu

100% kotimainen Kon-Tiki Tours on saanut arvostetun Avainlippu-merkin tunnustuksena suomalaisesta...

Riviera on kuin elävä taideteos

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Maista

Matkailun isot teemat ja trendit – toimarin terveiset maailmalta

Matkailun isot teemat ja trendit – toimarin terveiset maailmalta

Kiia Pitkänen Maista

Espanjan Jaenissa järjestettiin järjestyksessään kahdeksas globaali matkatoimistoalan liittojen kongressi marraskuussa....

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP 10

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP 10

Kiia Pitkänen Maista

Yleisurheilun MM-kisaviikko houkutteli Yleisurheilufanit syyskuussa Tokioon. Faneille jäi onneksi aikaa...

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Kiia Pitkänen Maista

Yleisurheilufanit vei syyskuussa Tokioon lajin MM-kisat, mutta tutustuimme kaupunkiin, maahan...

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Kiia Pitkänen Maista Vinkit

Kun talven pimeys väistyy, Italia pukeutuu kevään väreihin. Mantelipuut kukkivat,...

Tutustu

Matkapäiväkirja – Ugandan lintu- ja luontomatka

Matkapäiväkirja – Ugandan lintu- ja luontomatka

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Kon-Tikin ryhmä Paul Segersvärdin johdolla matkan Ugandaan syyskuussa 2025, keskittyen...

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Kiia Pitkänen Tutustu

Madrid on miltei neljän miljoonan asukkaan (Suur-Madrid lähes 8 milj.)...

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Kiia Pitkänen Tutustu

Intia on valtava, monimuotoinen maa, joka tunnetaan rikkaasta historiastaan, kulttuuristaan,...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Vinkit

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Kiia Pitkänen Maista Vinkit

Kun talven pimeys väistyy, Italia pukeutuu kevään väreihin. Mantelipuut kukkivat,...

Uusi uljas futisvuosi – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Uusi uljas futisvuosi – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Kiia Pitkänen Vinkit

Valioliigan kausi jatkuu vuodelle 2026. Älä jää katsomaan sivusta –...

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kiia Pitkänen Vinkit

Uusi futiskausi saa syntynsä kesän loppupuolella – sateisissa tunnelmissa. Tietenkin.

...
Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...