Futiskevät koittaa kirkkaana – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Valioliigan kausi jatkuu vuodelle 2026. Älä jää katsomaan sivusta – koe se!

Manchesterissa kahden portugalilaisen valmentajan joukkueet mittelivät viime kaudella sarjataulukon täysin eri päissä. Ja punaisella puolella ollaan valmiita tekemään tähän muutos. Kesken kauden peräsimeen hankittu Ruben Amorin sai vahvistuksia keskikentälle, kun Wolverhamptonista irtosi Matheus Cunha. Old Traffordilla nähtiin viime kaudella jopa pelokkaalta näyttänyt Red Devils – ryhmä, ja tähän halutaan pikaisesti muutosta.

Taivaansinisten puolella on käynnissä projekti nimeltä Manchester City 2.0. Kevin De Bruyne, yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista Valioliigassa lähti, ja tilalle hankittiin nuorta laatua. Wolverhamptonista tuotiin laitapuolustaja Rayan Ait-Nouri, AC Milanista hollantilaiskeskikenttäpelaaja Tijjani Reijnders, ja talousvaikeuksissa pyörivästä Lyonista yksi maailman lupaavimmista pelaajista Rayan Cherki. Phil Fodenilta odotetaan välikauden jälkeen paluuta huipputasolle, etenkin nyt De Bruynen lähdettyä. Norjalainen Erling Braut Haaland on edelleen yksi maailman vaarallisimmista hyökkääjistä. Mielenkiintoisen twistin tuo mukanaan Pep Guardiolan valmennustiimiin uutena jäsenenä entinen Jurgen Kloppin valmennusryhmään Liverpoolissa kuulunut Pep Linjders. Manchesterissa odotusarvoksi on viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt vain mestaruus. Niin tälläkin kertaa.

→  Matkasuositus: 17.01. Manchesterin derby Man United – Man City

 

Lontoon suuret joukkueet voittivat lähes kaikki jotain: Tottenham Hotspur pystyi vihdoin voittamaan pokaalin, kun se pokkasi Eurooppaliigan Manchester Unitedin edestä. Chelsea taas voitti kesällä pidetyn Club World Cupin, kun se kaatoi finaalissa PSG:n. Hämmentävästi kuitenkin Arsenal, jota on jo muutamana kautena pidetty ykköshevosena Valioliigakauteen lähdettäessä, jäi taas ilman pystiä.

Tottenhamissa eletään mielenkiintoisia aikoja. Vaikka Ange Postecoglou piti kiinni tavastaan voittaa pokaali toisella kaudellaan, ei se pelastanut hänen työpaikkaansa Tottenhamin jäädessä katastrofaalisesti vasta 17. sijalle Valioliigassa. Isolla rahalla Lontoon länsipuolelta siirtyvästä Mohammed Kudusista odotetaan Dominic Solanken ja joukkueen kapteeni Heung-Min Sonin täydentävää lenkkiä. Liekö paluu vanhaan, vai pystyykö Tottenham tosissaan haastamaan pystistä Brentfordista hankitun Thomas Frankin alaisuudessa.

Chelseassa valmentaja Enzo Maresca oli myös kauden päätyttyä mielenkiintoisessa tilanteessa. Pitkään näytti siltä, ettei sinisten peli lähde kulkemaan. Joukkueessa nähtiin olevan selvää epäselvyyttä siitä, kuka on hierarkian ykkönen kentällä. Kaudella 2023/24 upeaan liekkiin syttynyt Cole Palmer ei pystynytkään nousemaan samalle tasolle viime kaudella, mutta nyt odotukset ovat jälleen korkealla. Kesän Club World Cupin voitto luo varmasti Marescalle työrauhaa sekä uskomusta sinisten kannattajien keskuudessa.

Arsenalista on povattu mestaria jo pitkään. Mikel Arteta tykkää puhua prosessista. Prosesseilla tulisi kuitenkin olla päämäärä. Nyt se tuntuu karttavan pohjois-Lontoota oikein tosissaan. Arsenalissa etenkin puhtaan ja tehokkaan hyökkääjän puuttuminen on luonut varmasti harmaita hiuksia Artetalle. Rukouksiin on tulossa vastaus, koska ruotsalaista Viktor Gyökeresiä tuodaan kovaa vauhtia Emiratesille.

→  Matkasuositus: 21.02. North London Derby Tottenham Hotspur – Arsenal

 

Mestaruuksista ei unelmoida uusien sarjanousijoiden kesken. Kuilu Englannin Valioliigan ja toisen sarjatason Championshipin välillä kasvaa joka vuosi. Säilyminen pääsarjatasolla on entistä tärkeämpää, mutta samalla vaikeampaa kuin koskaan. Tyne-Wear derby on yksi Englannin kuumimmista otteluista, ja sitä suosittelen kaikille jalkapalloromantikoille. Muut sarjanousijat Burnley sekä perinteikäs Leeds yrittävät rakentaa kotistadioneistaan vaikeasti valloitettavat linnoitukset.

→  Matkasuositus: 21.3. Tyne-Wear derby Newcastle United – Sunderland

 

Kauden loppu: Kirkkaus vai kaaos?

Valioliiga 2025–2026 tulee tarjoamaan jälleen koko spektrin tunteita – ylpeyden hetkistä romahduksiin, sankaritarinoista pettymyksiin. Jotkut joukkueet lähtevät kirkastamaan kruunuaan, toiset taistelemaan olemassaolostaan, ja moni etsii vielä itseään kaiken keskeltä.

Mutta yksi asia on varma: tätä kautta ei kannata seurata vain ruudulta. Peli näyttää erilaiselta paikan päältä – sen haisee, sen kuulee, sen tuntee luissa ja ytimissä. Kun You’ll Never Walk Alone kaikuu Anfieldillä tai Selhurst Parkin katsomot tärisevät Eze’n harhautusten tahtiin, huomaat, miksi englantilainen jalkapallo on maailman seuratuin näytelmä.

 

Kon-Tiki Sport Travel vie sinut sinne, missä kausi todella eletään. Valitse derbyt, klassikot tai pienet yllätykset – me hoidamme matkajärjestelyt, sinä otat paikkasi katsomossa.

 

Kirjoittanut Roope Eriksson

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Futiskevät koittaa kirkkaana – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Futiskevät koittaa kirkkaana – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Valioliigan kausi jatkuu vuodelle 2026. Älä jää katsomaan sivusta –...

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Uusi futiskausi saa syntynsä kesän loppupuolella – sateisissa tunnelmissa. Tietenkin.

...
Riviera on kuin elävä taideteos

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Maista

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Kiia Pitkänen Maista

Toistuvasta kuivuudesta kärsivässä maassa Madrid yllättää vehreydellään. Tänä vuonna kevään...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Baijerilainen joulu

Baijerilainen joulu

Maista Vinkit
...
Montenegro yllättää

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Tutustu

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Kiia Pitkänen Tutustu

Madrid on miltei neljän miljoonan asukkaan (Suur-Madrid lähes 8 milj.)...

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Kiia Pitkänen Tutustu

Intia on valtava, monimuotoinen maa, joka tunnetaan rikkaasta historiastaan, kulttuuristaan,...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Vinkit

Futiskevät koittaa kirkkaana – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Futiskevät koittaa kirkkaana – Valioliigakausi 25-26 (osa 2)

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Valioliigan kausi jatkuu vuodelle 2026. Älä jää katsomaan sivusta –...

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kaikki alkaa Merseyltä – Valioliigakausi 25-26 (osa 1)

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Uusi futiskausi saa syntynsä kesän loppupuolella – sateisissa tunnelmissa. Tietenkin.

...
Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...