Tenniksen fani- ja harrastusmatkoja

Tenniksen fani- ja harrastusmatkailulle boostia

Suomen Tennisliitto (STL) ja Kon-Tiki Tours ovat solmineet yhteistyösopimuksen tenniksen fani- ja harjoitusmatkojen kehittämisestä. Lue lisää alta.

”Sopimuksen tarkoitus on lisätä  suomalaisen tennisyhteisön fanimatkustusta ja fanielämyksiä sekä edistää suomalaista tennistä”, kertoo STL:n tj Teemu Purho alkavan yhteistyön tavoitteista. ”Yhteiset kokemukset vahvistavat yhteisöllisyyttä ja kehittävät lajia”, jatkaa Teemu. Fani- ja kumppanimatkojen lisäksi kehitetään myös jäsenseuroille tarjottavia harjoitusmatkoja.

”Kon-Tikille ja tytäryhtiö Björk & Boström Urheilumatkoille tennis on yksi tulevaisuuden panostuskohteistamme”, toteaa Kon-Tiki Toursin yrittäjä-toimitusjohtaja Timo Saranpää. Timo näkee Tenniksen vahvistavan yrityksen urheilutuoteperhettä. ”Tärkeää on päästä myös kehittämään tarjontaamme seuroille harjoitusmatkojen muodossa”, hän täydentää.

Björk & Boströmin tuotepäällikkö Kimmo Kannas näkee tenniksessä ison potentiaalin: ”Kysyntä tenniksen fanimatkoja kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta. Tennisseurat myös mielellään yhdistävät harjoitusmatkojen yhteyteen ATP-sarjan turnausten seuraamisen.” Kimmon mukaan matkasisällöt monipuolistuvat entisestään tulevaisuudessa.

Suomen Tennisliitto (STL) on tenniksen kansallinen lajiliitto. STL palvelee noin 170 seuraa ja seuroissa jäseniä on yli 23 000. Suomessa on yli 100 000 tenniksen harrastajaa. STL on toiminut itsenäisenä lajiliittona vuodesta 1911.

Kon-Tiki Tours on suomalainen, yksityinen räätälöityjä teemamatkoja eri puolille maailmaa tekevä ryhmämatkatoimisto ja Suomea maailmalle markkinoiva incoming-toimisto. Kon-Tikin tytäryhtiö Björk & Boström Urheilumatkat on erikoistunut eri lajien urheilumatkoihin eri puolille maailmaa. Kon-Tiki Toursilla on toimistot Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä ja Kuusamossa. Kon-Tiki Toursin tuotemerkkejä ovat myös Matkaseniorit, Trio Travels ja Kon-Tiki Finland.

Lisätietoja:

Suomen Tennisliitto ry (STL), tj. Teemu Purho, 040-523 1797, teemu.purho@tennis.fi

Oy Kon-Tiki Tours Ltd, tj. Timo Saranpää, 050-5236 005, timo@kontiki.fi
Björk & Boström Urheilumatkat Oy, tuotepäällikkö Kimmo Kannas, 040-900 3444, kimmo.kannas@bjork-bostrom.fi

"Matkalukemista" aihealueittain

Innostu

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Innostu Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Baijerilainen joulu

Innostu Maista Vinkit
...

Inspiroidu

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Inspiroidu
...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Innostu Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Maista

Baijerilainen joulu

Innostu Maista Vinkit
...

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Kokkaile kotona lyonilaisherkkuja

Heikki Ursin Maista

Erityisesti vanhankaupungin Bouchon Lyonnais paikallisravintolat tarjoavat nimenomaan Lyonin omia herkkuja....

Herkku Georgiasta - hachapuri

Lasse Koivunen Maista

Hachapuri on yksi georgialaisen keittiön kuuluisimpia ja suosituimpia herkkuja. Yksinkertainen...

Tutustu

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Innostu Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

¡Buen Camino!

Innostu Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Vinkit

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Innostu Inspiroidu Tutustu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Papal general audience

Inspiroidu Vinkit

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella...

Suuntana Anfield - vinkkejä matkaa suunnittelevalle

Vinkit

Projektipäällikköämme Ottoa haastateltiin Suomen Liverpoolin kannattajien fanzineen, Norwegian Woodin, Helmikuun...

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna

Tilaa uutiskirje