Elämysmatkat

Unelmien Havaiji

Unelmien Havaiji

Keskelle Tyyntä valtamerta on ripoteltu tropiikkia ja tulivuoria, lainelautoja ja hiekkarantoja, hulatanssijoita ja vesiputouksia. Otetaan mukaan vielä vähän lunta ja sademetsiä,  niin koossa on yksi kaikkien aikojen suosikkikohteista – unelmien Havaiji.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Havaijin saariryhmä sijaitsee 3800 kilometrin päässä Kalifornian rannikolta. Tämä tuliperäinen alue on ollut virallisesti USA:n osavaltio vuodesta 1898. Saariryhmä  muodostuu 130 erikokoisesta saaresta ja atollista, joista seitsemän ovat asuttuja. Unelmien Havaiji on paikka jossa yhdistyvät rento rantaelämä, luonto ja Tyynen valtameren kulttuuri amerikkalaisilla mausteilla.

Suurin saarista on kolmion muotoinen Havaiji – The Big Island.  Osavaltion pääkaupunki Honolulu sijaitsee Oahun saarella, jonne myös väestö ja talouselämä ovat keskittyneet. Täällä ovat myös kuuluisa Waikiki Beach – auringonpalvojien ja lainelautailijoiden suosikki, ja surullisen kuuluisa sotilastukikohta Pearl Harbor. Lainelautailulla on Havaijilla vuosisataiset perinteet. Entiset kuninkaat keräsivät arvostusta aalloilla, joille tavallisella kansalla ei ollut samaan aikaan menemistä. Kauai on rauhallinen saari, jossa on kauniita uimarantoja ja luontoa. Patikoijille Kauai on hyvä valinta. Täällä on kuvattu maailmankuulun Kadonneen aarteen metsästäjiä.

Havaijin vanhaa ja alkuperäistä kulttuuria kuvaa parhaiten hula. Hulaan kuuluvat lauletut tarinat, joita elävöitetään tanssilla. Tarinat kertovat uskonnosta, historiasta, legendoista ja rakkaudesta. Ukulele, pieni nelikielinen  kitara kehitettiin Havaijilla 1880-luvulla.
Lainelautailu on alunperin polynesialainen keksintö, mutta se nousi suureen suosioon juuri Havaijilla ja Waikikin rannalla. Nykyisin Havaijin maisemissa kisaillaan triathlonin parissa, juuri täällä järjestettiin ensimmäiset Ironman-kilpailut 1970-luvun lopulla.
Ruotsin hallitsijapari Kaarle Kustaa ja Silvia viettivät Havaijilla kuherruskuukautensa ja Suomen presidentistä Urho Kekkosesta ikuistettiin täällä kuva, jossa hän kiipesi palmuun. Havaiji-paitoja näkee edelleen myös paikallisten päällä, isoin paitoja myyvä liike on Hilo Hattie.  Lei-seppeleet ovat olleet käytössä 1100-luvulta ja niiden antaminen symbolisoi rauhaa ja hyvää tahtoa. Lei-seppeleestä ei pidäkään koskaan kieltäytyä.

 

 

Kuvia

Unelmien Havaiji kuvia

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna