Swinging Elvis -matka Elvis Presleyn – rock´n´rollin kuninkaan – intiaanien ja musiikin historiaan. Värikkäällä matkalla vastaan tulevat myös David Crockett, Martin Luther King ja Jerry Lee Lewis.
Amerikan syntyhistoria on kiinnostanut kirjailijoita ja elokuvantekijöitä kautta aikojen. Kaikkialta maailmasta saapuneet siirtolaiset kerääntyivät uudelle mantereelle ja halusivat toteuttaa unelman paremmasta elämästä. Kaikilla se ei onnistunut yhtä hyvin, mutta lähtökohdista sukeutui kuitenkin melko mainio maa. Amerikan raitilla on monta tarinaa. Elokuvia, musikaaleja, amerikkalaista jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kulinaarisia nautintoja ja hampurilaisia. Tarjolla on jokaiselle jotakin. Loma jättiläismäisessä maassa onkin varsinainen unelmien täyttymys. Tuttujen kohteiden lisäksi kartalta löytyvät sellaisetkin paikat kuten Rooma, Oxford, Bee Ridge, Thonotosassa, Kismet, Pitkin ja Paradise.
Päivä 1
Lento Atlantaan, joka on yksi Yhdysvaltojen suurimpia kaupunkeja, täällä on asukkaita saman verran kuin koko Suomessa. Lentokentältä on kuljetus hotelliin ja majoittuminen. Ilta on vapaata aikaa.
Päivä 2
Aamiaisen jälkeen vierailemme The King Centerissä, joka on Atlantassa syntyneen ja sinne haudatun kuuluisan ihmisoikeustaistelijan, Martin Luther Kingin, muistoksi pystytetty keskus. Tämän jälkeen alkaa varsinainen road-osuus Dixielandin läpi. Noin tunnin ajomatkan jälkeen poikkeamme Etowah Indian Mounds kohteessa. Satoja vuosia ennen valkoisen miehen saapumista täällä asuivat cherokee-intiaanien esi-isät vauraissa ja suurissa kaupunkimaisissa yhteisöissä. Sitten matka jatkuu kohti pohjoista toisen ajotunnin verran. Pysähdys- ja lounaspaikkamme on Calhounissa, jonka vierellä sijaitsee New Echota Historical Site, jossa käymme jaloittelemassa. Täältä alkoi cherokeiden surullisenkuuluisa karkotus Länteen ns. ”Kyynelten tie” (Trail of Tears), joka kuuluu USA:n historian häpeällisimpiin episodeihin ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Matkamme jatkuu kohti Appalakkien uljaimpia maisemia, Smoky Mountains –vuoristoa. Upeita vuoristomaisemia saammekin ihailla kolmisen tuntia, jonka matka kestää seuraavaan majapaikkaamme, Ashevilleen, Pohjois-Carolinaan. Jos aikaa ja energiaa riittää, teemme pienen iltakävelyn Ashevillen keskustassa.
Päivä 3
Ashevilleä pidetään yhtenä Yhdysvaltojen terveellisimmistä ja viihtyisimmistä kaupungeista. Se on myös erilaisten taiteilijoiden suosima paikka. Lähdemme liikkeelle jo varhain aamiaisen jälkeen ja päivän ensimmäinen tutustumiskohde on cherokee-intiaanien reservaatti ja kulttuurikeskus. Pieni osa cherokeita jäi piileksimään vuorille karkoitusten aikana ja parempien aikojen koittaessa he saivat jäädä mailleen. Reservaatti on eräs upeimmista ja eniten vierailluista koko maassa, jännittävää ja eksoottista nähtävää riittää yllin kyllin. Reservaatista lähdemme vuorten yli Tennesseehen, missä parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähdymme osavaltion toiseksi kuuluisimman vesan, karhunkaataja ja intiaanitaistelija Davy Crockettin syntymäsijoille, Davy Crockett Birthplace State Parkiin, joka sijaitsee pienellä Limestone -nimisellä paikkakunnalla. Sitten ajamme itäisen Tennesseen maisemissa Knoxvillen kautta Nashvilleen, osavaltion pääkaupunkiin, jonne saavumme illalla.
Päivä 4
Aamupäivällä, hyvin levänneinä, lähdemme tutustumaan Nashvilleen ja Country Music Hall of Fameen, missä country & western -musiikin starat ja historiat ovat upeissa kuoseissa. Sieltä löytyvät mm. Elviksen kullattu cadillac ja piano. Iltapäivällä paseeraamme Grand Ole Opryn maisemissa, käymme shoppailemassa, nautimme live-esityksistä saluunoissa ja illastamme rennoissa Lännen tunnelmissa.
Päivä 5
Lähdemme hyvissä ajoin aamupäivällä ajamaan kaunista Natchez Trace Parkwayta lounaaseen kohti Tupeloa. Tie noudattelee ikivanhaa metsätietä, joka oli aikoinaan yksi tärkeimmistä reiteistä tässä osassa Amerikkaa. Pysähdymme patikoimaan (ja mahdollisesti lounastamaan) sopivassa paikassa missä tuota vanhaa tieosuutta on säilynyt. Iltapäivällä saavumme Tupeloon, Elviksen syntymäkaupunkiin. Ensi alkuun käymme katsastamassa Elviksen syntymäkodin ja museon. Illalla tutustumme kaupunkiin ja paikkoihin, jotka liittyvät Elviksen elämän varhaisvuosiin.
Päivä 6
Aamupäivällä jatkamme tutustumista Tupelon Elvis-kohteisiin ja shoppailemme. Iltapäivällä ajelemme ympäristössä tutustumassa mm. alueen alkuperäisasukkaiden, chickasaw-intiaanien, historiallisiin paikkoihin. Käymme myös Natchez Trace Visitor Centerissä. Mikäli aikaa ja intoa riittää käymme Pontotocissa ja Saltillossa, pikkukaupungeissa, jotka liittyvät niin ikään Elviksen elämän esihistoriaan.
Päivä 7
Aamiaisen jälkeen ajelemme Memphisiin, jonne on matkaa puolentoista tunnin verran. Teemme kierroksen keskustassa ja käymme jaloittelemassa kaupungin viehättävässä jokirantapuistossa, joka sijaitsee ns. Chickasaw Bluffissa. Iltapäivällä käymme ensin Sun-studiolla, jossa Elvis teki ensilevynsä. Kierrämme sitten Lauderdalessa, jossa hän vanhempiensa kanssa asui, katsastamme mm. hänen opinahjonsa Humes-lukion ja näemme Memorial-sairaalaan, jossa hän menehtyi. Käymme myös katsastamassa Lorraine Motellin, jossa Martin Luther King salamurhattiin vuonna 1968. Asetumme sitten mukavasti majoiksi aivan Gracelandin kupeessa sijaitsevaan Heartbreak Hotelliin, jonka jälkeen lähdemme viettämään iltaa Memphisin keskustaan Beale Streetille, yhdelle USA:n kuuluisimmista ja valovoimaisiummista musiikillisista inspiraatio-keskuksista. Sieltä mm. yksi kaupungin kuuluisimmista tähdistä, B.B. King, ponnahti julkisuuteen.
Päivä 8
Graceland – Elvis päivä. Jo hyvissä ajoin aamupäivällä käymme jonottamaan vuoroamme kierrokselle Gracelandiin – Elviksen kotiin, museoon ja monen monituiseen oheiskohteeseen, joita on vuosien varrella noussut sen ympäristöön. Kun ryhmä on sisällä, jokainen voi kiertää omaan tahtiinsa kohteesta toiseen pitkälle iltapäivään. Loppupäivä on myös vapaa kunkin käytettävissä omien intressiensä mukaan.
Päivä 9
Lähdemme varhain liikkeelle, koska edessä on pitkä ajopäivä. Reittimme kulkee etelään Mississippi-virran läheisyydessä. Alkumatkalla käväisemme tutustumassa Elviksen hevosfarmille Horn Lakessa. Puolivälissä matkaa sijaitsee Winterville, missä lounastamme. Täällä sijaitsi aikoinaan merkittävä kummunrakentajien intiaanikaupunki. Siellä on arkeologinen alue ja museo, jossa vierailemme. Jatkamme sitten ajomatkaa etelään ja tulemme illansuussa Natcheziin, jonne majoitumme.
Päivä 10. Maanantai 3.8.2015
Natchez on luultavasti yksi USA:n Etelän viehättävimmistä ja kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä pikkukaupungeista (as. n. 20 000). Sen maisemissa ja arkkitehtuurissa voi aistia sisällissotaa edeltäneen maailman historiallista henkeä. Tutustumme mm. Fort Rosalien kartanoon ja museoon sekä muinaisten natchez-intiaanien kaupunkiin Emerald Moundiin. Myöhemmin iltapäivällä ajamme Mississippi-virran yli Arkansasin puolelle pieneen Faradayn kaupunkiin, josta kuulu rokkari ja Elviksen kilpailija, Jerry Lee Lewis, oli kotoisin. Hän keikkaili usein Natchezissa, jossa vietämme toisenkin yön.
Päivä 11
Lähdemme varhain ajelemaan etelään kohti New Orleansia. Matkalla pysähdymme Baton Rougessa lounastamaan. New Orleansiin saavumme hyvissä ajoin iltapäivällä. Tutustumme sen vanhaan kaupunkiin ja käväisemme mm. Tremessä, kaupunginosassa joka on tullut tunnetuksi saman-nimisestä TV-sarjasta. Se on yksi kaupungin afro-amerikkalaisen ja kreolikultuurin ydinalueista. Vietämme siellä mukavan yhteisen illan.
Päivä 12
Lähdemme varhain ajamaan kohti itää. Runsaan parin tunnin jälkeen pysähdymme Mobilessa lounastamaan. Sitten on kolmen vartin ajo lähistöllä sijaitsevaan kohteeseen nimellä, Fort Mims State Historic Site, Tensawissa. Täällä alkoi Creek-sota verilöylyllä, joka niin ikään on intiaanisotien kuuluisimpia. Tulemme myöhemmin iltapäivällä Montgomeryyn, jonne majoitumme. Tämä oli 1960-luvulla yksi merkittävimpiä Martin Luther Kingin aktivismin tapahtumapaikkoja. Eräät toiset kuuluisuudet, kuten jazz-muusikko Nat King Cole ja countrylaulaja Hank Williams, olivat täältä kotoisin.
Päivä 13
Lähdemme ajoissa ajamaan puolentoista tunnin päässä koillisessa sijaitsevaan kohteeseen nimellä Horseshoe Bend National Military Park. Täällä käytiin vuonna 1814 yksi USA:n historian ankarimmista intiaanisotien taisteluista ns. Creek-sodassa, johon otti osaa mm. Davy Crockett tiedustelijana, sotasankari-kenraali Andrew Jackson sekä eräs Elviksen esi-isä, hän joka nai cherokee-tytön. Jatkamme sitten ajoa itäsuuntaan ja käymme Ocmulgeessa, jossa vierailemme USA:n kaakkoisalueen yhdestä hienoimmista intiaanimuseoista. Illaksi saavumme Atlantaan, jonne majoitumme. Vietämme yhteisen illan matkamme päätteeksi.
Päivä 14
Aamupäivä aikaa tutustua Atlantaan ja sitten on aika jättää Elviksen ja intiaanien maailma ja aloittaa kotimatka Frankfurtin kautta Helsinkiin.