Kon-Tiki on tehnyt matkoja Nepaliin vuodesta 1987. Himalajan polut ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin mahtava Chitwanin kansallispuisto, jossa lymyää mm. viidakon kuningas tiikeri. Patikoi uhkeissa maisemissa rehevissä metsiköissä. Huhtikuussa alppiruusut ovat kukassa ja luonto täydessä väriloistossaan matkailijan suureksi iloksi.
Alla matkaohjelmaehdotuksemme, jota voidaan muokata ryhmänne toiveiden mukaan.
Kathmandu on Nepalin pääkaupunki ja maan taloudellinen keskus, jossa on noin miljoona asukasta. Kathmandun laaksoa ympäröivät vihreät vuorenrinteet, joiden taustalla häämöttävät Himalajan lumiset huiput. Laakso sijaitsee 1300 metrin korkeudella merenpinnasta. Dhulikhel on pieni 10 000 asukkaan vuoristokaupunki ikivanhan Intian ja Tiibetin välisen kauppareitin varrella ja tarjoaa matkailijan ihailtavaksi mm. perinteistä nepalilaista arkkitehtuuria ja upeita vuoristomaisemia. Pokharan laakso – portti Himalajan vaellusreiteille – sijaitsee Keski-Nepalissa, 827 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaupunki on useiden vuoristojärvien ympäröimä ja keskilämpötilat vuoden ympäri ovat korkeampia kuin Kathmandussa. Paras vaelluskausi on lokakuusta toukokuuhun. Vehreää laaksoa ympäröivillä Annapurnan alueen vuorilla vaelletaan upeissa maisemissa 1500–3200 metrin korkeudessa. Ghorepani-reitti on helpohko ja sopii kaikenikäisille normaalin peruskunnon omaaville ulkoilun ystäville. Chitwanin kansallispuisto on Nepalin alavassa eteläosassa sijaitseva, maan suurin suojelualue. 1800-luvulla Chitwanin laakso oli Nepalin kuninkaallisten ja brittien suosimaa metsästysaluetta. Kansallispuiston alueelle perustettiin eläinten suojelualue vuonna 1964, ja 22 000 asukasta asutettiin uudelleen alueen ulkopuolelle. Alue sai kansallispuiston statuksen vuonna 1973. Nykyisin toipuneet eläinkannat varmistavat puiston kuuluvan Aasian hienoimpiin villieläinkohteisiin.
Matkaohjelma esimerkki
Päivä 1.
Lähtö Helsingistä kohti Delhiä.
Päivä 2.
Saapuminen Delhiin, josta jatkolento Nepalin pääkaupunkiin Kathmanduun. Kuljetus hotelliin. Iltapäivällä lähdetään pienelle kaupunkikierrokselle Kathmanduun. Vieraillaan esimerkiksi historiallisella Durbar-aukiolla, jonka ympärillä on runsaasti temppeleitä ja palatseja, jotka antavat vierailijalle monipuolisen kuvan Nepalin historiasta, uskonnosta ja kulttuurista. Illallinen.
Päivä 3.
Aamiaisen jälkeen lähdetään autolla liikkeelle kohti Pokharaa. Pokhara on ”vaellusportti” Himalajalle. Ajetaan pitkin subtrooppista laaksoa seuraten Nepalin keskiosien vaihtelevia maisemia. Pokharaan saavutaan 6–7 tunnin ajomatkan jälkeen. Illallinen hotellissa. Loppupäivä vapaata.
Päivä 4.
Aamiainen ja illallinen hotellissa.
Päivä 5.
Aamiaisen jälkeen ajetaan parisen tuntia Pokharasta Nayapuliin, josta vaelletaan viiden tunnin verran aina 1525 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevalle Tirkhedhungan leirintäalueelle, jossa yövytään. Matkalla nähdään mm. bambumetsiä ja suuri vesiputous. Majoitus Tea-house-tyyppisissä majoissa, jotka ovat vaatimattomia lepopaikkoja. Ruokailut Tea-House-tiloissa.
Päivä 6.
Aamiaisen jälkeen lähdetään 7 tunnin vaellukselle Tirkhedhunggasta kohti 2775 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevaa Ghorepania. Matkalla nähdään mm. yli 7000 metriä korkeat Annapurnan eteläiset vuorenhuiput, ja ohitetaan 2070 metrin korkeudella sijaitseva Ullerin kylä, jota asuttaa magar-kansa. Reitti kulkee laidunten ja peltojen ohi maiseman vaihtuessa vanhoihin pyökkimetsiin saavuttaessa Banthantin alueelle. Tämän päiväinen reitti on talvisin lumen peitossa ja saattaa olla monin paikoin mutainen, joten käytetään tarpeen vaatiessa kiertoreittejä. Yöpyminen Ghorepanissa, joka on perinteinen kuormajuhtien juottopaikka. Tea-House.
Päivä 7.
Aamulla tehdään retki Poon Hill -vuorelle, jonne kiipeäminen kestää noin tunnin. 3210 metrin korkeudella merenpinnasta kohoavalta vuorelta on hieno näköala korkeille Himalajan huipuille. Paluumatkalla laskeudutaan kauniille vesiputoukselle matkalla kohti notkossa sijaitsevaa yöpymispaikkaa Tadapania. Tea-House.
Päivä 8.
Seurataan vaellusreittiä Ghandrungiin ja laskeudutaan 2540 metrin korkeudella sijaitsevasta Tadapanista metsien läpi 1940 metrin korkeuteen. Laskeuduttaessa ylitetään joki ja viiden tunnin vaelluksen jälkeen saavutaan harjanteella sijaitsevaan Ghandrungin kylään. Tiiviisti rakennettua kylää asuttaa gurung-kansa, joka viljelee riisiä jyrkillä rinteillä sijaitsevilla terassiviljelmillä, joita on sekä kylän ylä- että alapuolella. Tea-House.
Päivä 9.
Tällä kuuden tunnin vaelluksella laskeudutaan ensin Modi-joen laaksoon, josta noustaan 1550 metrin korkeudella sijaitsevaan Landrungiin. Sieltä jatketaan helppoa reittiä läpi metsien, viljelysmaiden ja maaseutuasutuksen. Noustaan Vichokin rinteille ja vaelletaan läpi kauniita lintuja ja kasveja sisältävän metsän seuraavaan leiripaikkaan, 1870 metrin korkeudessa sijaitsevaan Pothanaan. Tea-House.
Päivä 10.
Tämän päiväinen neljän tunnin vaellus vie ensin kivipäällysteistä polkua metsän halki 1580 metrin korkeudessa sijaitsevaan Dhampusiin. Matkan aikana nähdään erityisen kauniita vuorimaisemia. Dhampusista polku laskeutuu jyrkästi Phediin, jonne vaellus päätetään ja jatketaan autolla 17 kilometrin päässä sijaitsevaan Pokharaan. Iltapäivän on vapaata, jolloin kukin voi tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Himalajan vuoriston alarinteiden vieressä sijaitseva Pokhara on rauhallinen pikkukaupunki, jonka hipit ”löysivät” 1970-luvulla. Liikenne kaupungissa on vähäistä ja useimmat paikalliset puhuvat englantia.
Päivä 11.
Aamiaisen jälkeen ajetaan viiden tunnin matka etelään Royal Chitwanin kansallispuistoon ja majapaikasa kuullaan, mitä loppupäivän ohjelma pitää sisällään. Tässä Nepalin kuuluisimmassa kansallispuistossa on mm. 400 intiansarvikuonoa, 80 tiikeriä, leopardeja sekä yli 50 muuta nisäkäslajia. Lintulajeja puistossa on yli 400.
Päivä 12.
Päivä aloitetaan aamuvarhaisella luontoretkellä, jonka jälkeen lähdetään norsusafarille viidakkoon. Vaikka norsuilla ratsastaminen onkin unohtumaton elämys, se saattaa myös rasittaa istumalihaksia, joten iltapäivä vietetään rauhallisemmissa merkeissä jokiretkellä kanooteissa (tai vastaavaa luonto-ohjelmaa).
Päivä 13.
Aamiaisen jälkeen lähtö kohti Kathmandua, jonne saavutaan noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen. Iltapäivä vapaata Kathmandussa.
Päivä 14.
Aamiainen ja kuljetus lentokentälle. Lento ja majoittuminen Delhiin.
Päivä 15.
Lento Helsinkiin.