Teemamatkat

Lutherin jalanjäljillä

Lutherin jalanjäljillä

Tällä matkalla kuljemme Martin Lutherin jalanjäljillä Wittenbergin lisäksi myös Erfurtissa, Eislebenissä ja Leipzigissa, jotka olivat Martin Lutherille myös tärkeitä kaupunkeja. Kolmen päivän aikana ehdimme kokea paljon.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Matkaohjelmaehdotuksemme

Päivä 1
Aamulento Berliiniin. Suomenkielinen matkanjohtaja ja bussi ovat ryhmää vastassa lentoasemalla. Lähdemme ajelemaan kohti Eislebeniä, jossa yhteinen tervetulolounas ja tutustuminen Lutherin synnyintaloon. Eisleben sijaitsee Sachsen-Anhalt-osavaltiossa ja asukkaita siellä on noin 25.000. Luther syntyi Eislebenissä 10.11.1483 ja kuoli siellä 18.2.1546. Matkamme jatkuu kohti Leipzigiä, jossa majoittuminen.

Päivä 2
Aamupäivällä lähdemme oppaan kanssa tutustumaan Leipzigiin kävelykierroksella. Vuonna 1409 perustettiin Leipzigin yliopisto nimellä Alma Mater Lipsiensis, ja se kuuluu siten Saksan vanhimpiin yliopistoihin. Vuonna 1519 Martti Luther, Andreas Karlstadt ja Philipp Melanchton kohtasivat katolisen teologin Johannes Eckin yliopiston kutsusta pidetyssä väittelytilaisuudessa, joka on jäänyt historiaan Leipzigin väittelyn nimellä. Vuonna 1539 Luther ja Justus Jonas ajoivat uskonpuhdistuksen lopullisesti läpi Leipzigissä. Loppupäivä vapaa-aikaa omatoimiselle kaupunkiin tutustumiselle.

Leipzig sijaitsee Saksan itäosassa, laakealla alueella Sachsenin osavaltion luoteisosassa. Leipzig on Johann Sebastian Bachin kotikaupunki. Kaupunki ylläpitää Bachin arkistoa, Bach-museota, St. Thomasin kuuluisaa poikakuoroa sekä Gewandhausin orkesteria.

Päivä 3
Aamiaisen jälkeen lähtö Lutherstadt Wittenbergiin joka sijaitsee Berliinin ja Leipzigin välissä (noin 70 km). Tutustumme Lutherhausiin opastetulla kierroksella. Lutherhaus oli 1504 alun perin Augustin luostari. Myöhemmin siitä tuli uskonpuhdistajan Martin Lutherin kotitalo. Nykyään Lutherhaus on suurin uskonpuhdistuksen museo maailmassa ja se on UNESCON maailmanperintöluettelon sivuilla. Yhteinen lounas, jonka jälkeen kävelykierros Wittenbergissä.

31.10.1517 Luther naulasi 95 teesiä linnankirkon oveen. Alkuperäiset ovet tuhoutuivat seitsemän vuoden sodassa, uusiin pronssioviin on valettu Lutherin 95 teesiä. Kirkko St. Marien on kaupungin vanhin rakennus joka on UNESCON maailmanperintöluettelossa. Martin Luther saarnasi tässä kirkossa. Matka jatkuu Berliinin lentokentälle (n. 110 km), josta iltalento Helsinkiin.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) ja noudattaa kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja.

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna