Kiertomatkat

Länsi-Irlanti ja Dublin

Länsi-Irlanti ja Dublin

Matkan aluksi tutustumme länsirannikon vihreään luontoon ja Galwayn kaupunkiin. Teemme retken Aranin saarten suurimmalle Inish Mohr -saarelle. Kuvankauniilla Connemaran alueella seuraamme valloittavaa lammaskoira esitystä ja tutustumme upeaan Kylemore Abbeyn luostariin. Ennen Dubliniin siirtymistä vierailemme vielä mielenkiintoisessa viskitislaamossa. Dublinissa tutustumme paikalliseen oppilaitokseen.

Englannin kuningaskunta valloitti Irlannin 1100-luvulla ja piti maata otteessaan 800 seuraavaa vuotta. Protestanttien ja katolisten erimielisyydet huipentuivat vapaussotaan vuonna 1919. Kaksi vuotta sodan loputtua sovittiin aselevosta ja Irlanti itsenäistyi. Irlannin perinteisiä symboleita ovat kolmilehtinen apila sekä kultainen harppu. Tämän päivän symboleja voisivat olla viski ja Guinnesin olut. Perinteinen kansanmusiikki kertoo useimmiten rakkaudesta, alkoholista ja politiikasta. Kirjallisuuden aatelia edustavat Oscar Wilde, Yeats ja James Joyce.

 

 

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Räätälöimme ryhmällesi sopivan ohjelman toiveidenne mukaan. Matkaohjelmaehdotus:

Galway – Aranin saaret – Connemara – Dublin

Päivä 1.

Norwegianin lento Helsingistä Dubliniin. Suomalainen opas ja kuljettaja ovat ryhmää vastassa Dublinin lentokentällä. Bussikuljetus Dublinista Irlannin länsirannikolle Galwayn kaupunkiin. Huoneiden jako ja tervetuloillallinen hotellissa.

Galway on Länsi-Irlannin suurimpia kaupunkeja. Kaupungissa asuu noin 73 000 asukasta. Kaupungin nimi tuleekin iirin sanasta Gall, joka tarkoittaa vierasta valloittajaa. Galway sijaitsee meren rannallaa ja kaupungissa yhdistyvät uusi ja vanha. Se on nuorekas yliopistokaupunki täynnä musiikkia, ravintoloita, pubeja ja tapahtumia. Keskustan kadut ovat kuitenkin perinteisiä irlantilaisia kapeita, vilkkaita katuja värikkäine kaupparakennuksineen. Kaupungin länsipuolella sijaitsee iirinkielisiä alueita.

Päivä 2.

Irlantilainen aamiainen hotellissa. Tämän päivän ohjelmassa on koko päivän retki Galwaysta iirinkieliselle Aranin saarten suurimmalle Inis Mhor -saarelle. Ajamme ensin Rossaveeliin, josta on lauttayhteys saarille. Kilronan on Inish mhor saaren satamakylä, josta lähdetään minibussilla retkelle saaren ympäri ja vieraillaan Dun Aengus kelttilinnoituksella, joka sijaitsee korkeiden kallioiden reunalla.
Dun Aengukselta jatketaan kierrosta Inis Mhor saaren ympäri. Saari on vajaa 14 km pitkä ja noin 5 km leveä. Saaren upeat hiekkarannat, kiviaitojen reunustamat pikkutiet ja viehättävät olkikattoiset tuvat ovat näkemisen arvoiset. Päivän aikana omatoiminen lounas. Kuljetus retken jälkeen lauttasatamasta takaisin Galwayn kaupunkiin illaksi. Yhteinen illallinen hotellilla.

Päivä 3.

Aamiaisen jälkeen lähtö Galwaysta Connemaran alueelle koko päivän retkelle. Connemara on tunnettu upeista suo- ja vuoristoaluista ja päivän maisemat ovat kuvankauniita. Vierailemme Joyce’s Country Sheep Dogs lammaskoirashowssa, jonka aikana tutustutaan lammaskoirien työskentelyyn, koulutukseen ja erilaisiin lampaisiin, joita tavataan Irlannissa. Joe Joyce esittelee noin tunnin verran lammaskoirien työskentelyä ja vierailun aikana nähdään tyypillinen Connemaran lammastila, jolla kasvatetaan Connemara Blackface lampaita. Leenaun rannassa pysähdymme ihailemaan merimaisemia ja sitten matka jatkuu Kylemore Abbey luostariin, jossa nautimme myös lounaan.

Kylemore Abbeyn rakensi aikoinaan rikas englantilainen aatelisherra ja myöhemmin benediktiiniläisnunnat ostivat entisen kartanon Nykyisin luostarissa toimii kansainvälinen sisäoppilaitos. Luostarin alueella on upea puutarha ja kaunis goottilaiskirkko, jonka sisustuksessa on käytetty neljää eriväristä marmoria, joista vihreä on Connemaran vihreää marmoria.  Iltapäivällä matkataan takaisin kohti Galwayta. Yhteinen illallinen hotellilla.

Päivä 4.

Irlantilainen aamiainen hotellissa.  Tämän päivän aikana matkataan Galwaysta takaisin Dubliniin. Matkan varrella vieraillaan Kilbegganin Distillery viskitislaamossa. Kierros viskimuseossa antaa tietoa viskin historiasta ja valmistuksesta Irlannista. Kierroksen päätteeksi saadaan maistella viskiä ja halukkaat voivat ostaa matkaan mukaan Irlannin saaren “elävää vettä”! Kierroksen päätteeksi nautitaan lounas Pantry’s Restaurant ravintolassa. Lounaan jälkeen kuljetus Dubliniin, jonne saavutaan iltapäivällä. Jatkamme suoraan kaupunkikierrokselle, jonka aikana tutustutaan kaupungin historiaan ja vilkkaaseen nykypäivään. Kuljetus hotelliin Dublinissa ja majoittuminen, ilta vapaata aikaa.

Päivä 5.

Irlantilainen aamiainen hotellissa. Aamupäivällä tutustuminen Trinity College yliopistoon ja sen vanhaan kirjastoon: Trinity College, The Old Library & Book of Kells. Kuningatar Elisabeth I perusti kuuluisan yliopiston 1500-luvulla. Nykyisin yliopiston vanhassa kirjastossa säilytetään kelttien kansallisaarretta, Book of Kells kirjaa. Se koostuu neljästä evankeliumista kahdessa osassa kauniisti kelttimunkkien 800-luvulla kuvittamana. Itse kirjastosali on mahtava tammisali, jonka kattokorkeus on yli 60m. Iltapäivällä yhteinen lounas ja vierailu paikallisessa oppilaitoksessa (tarkentuu myöhemmin). Kuljetus hotellilta Dublinin lentokentälle, paluulento Helsinkiin Norwegian Airlines.

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna