Kiertomatkat

Kiehtova Vietnam

Kiehtova Vietnam

Vietnamin kansan kerrotaan syntyneen suuren lohikäärmekuninkaan Lac Long Cuan ja kauniin keijukuningattaren Au Con liitosta, johon syntyi 50 poikaa ja 50 tyttöä. Vanhempien erottua pojat jäivät isän kanssa rannikolle ja tytöt lähtivät äidin mukana vuoristoon. Näin syntyivät tarinan mukaan nykyisen Vietnamin kinh-vietnamilaiset ja etniset vähemmistöt.

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva kohtuuhintainen Vietnam on kasvattanut tasaisesti suosiotaan matkailumaana. Tarjolla on vuoristoa ja rantahiekkaa, trooppista metsää ja kaupunkilomailua. Maan eteläosia hallitsee yli 4000 kilometriä pitkä Mekongin joki, jonka suistoalueella sijaitsee Ho Chi Minh City eli tutummin Saigon. Pohjoisen maisemat ovat vuoristoa ja rotkoja ja maan keskiosa on lähinnä ylänköä. Pääkaupunki Hanoi sijaitsee Punaisen joen suistoalueella. Monen mielestä paras ja kaunein Vietnamin kaupungeista on Unescon maailmanperintökohde Hoi An. Kaupunki on kuin elävä museo – vanhaa arkkitehtuuria, värikkäitä katuja ja rennompaa menoa kuin muualla maassa. Johtuisiko siitä, että Vietnamin sota ei juurikaan yltänyt Hoi Aniin?

Vietnamin sotaa käytiin vuosina 1954 – 1975.  Sota on jättänyt jälkensä maan lähihistoriaan ja sen tapahtumapaikat ovat tänä päivänä tärkeä matkailunähtävyys. Jopa siinä määrin, että lähellä Saigonia sijaitsevan Chu Chi -tunneliverkoston seinämiä on levitetty useita kymmeniä senttejä, jotta länsimaalaiset mahtuvat kulkemaan niissä. Kon-Tikin kanssa pääset ainutlaatuiselle matkalle Vietnamiin. Alla on kaksi erilaista matkaehdotusta herättelemään ajatuksia siitä millainen matka Vietnamiin voisi olla.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

 

Kulttuuria ja kokkausta
Vierailukohteita kulttuuri- ja kokkaumatkalle ovat mm. Hanoi, Hue, Hoi An, Ho Chi Minh City ja Mekongin joen suistoalue. Yksi matkan kohokohdista on Pu Luongin kansallispuisto Hanoin pohjoispuolella. Täällä ollaan kaukana suurkaupunkien vilskeestä ja tutustumme yksinkertaiseen ja vieraanvaraiseen elämäntyyliin.

Matkan aikana näemme klassiset nähtävyydet mutta teemme myös valtavirrasta poikkeavia retkiä; valmistamme ruokaa paikallisen perheen parissa ja käymme kevyellä patikka retkellä. Opimme mikä vietnamilaisesta keittiöstä tekee niin terveellistä ja inspiroidumme viehättävästä teeseremoniasta.  Osallistumme ikivanhassa pagodassa buddhalaiseen seremoniaan ja nautimme terveellisen kasvislounaan – ”mindful eating, mindful life”.
Jokainen matkapäivä tuo mukanaan uutta ja mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.Kon-Tikin matkalla Vietnamissa: silk cotton flowers

Perinteinen vietnamilainen lääketiede on ihan oma lukunsa. Siihen tutustumme kokeneen professorin johdolla, joka on erikoistunut Vietnamin vuoriston shamaanikulttuureihin. Yövymme huolella valikoiduissa boutique resorteissa, joissa ekologisuus ja hyvinvointi ovat etusijalla. Ota yhteyttä ja räätälöidään teidän ryhmällenne ihan oma ohjelma.

Hyvinvointia ja elämyksiä

Päivä 1. Danang – Hoi An
Lentoasemalla ryhmää on vastassa opas ja bussi ja ajamme Hoi Anin hotelliin. Nautimme virvokkeita, jonka jälkeen pidämme 20 minuutin mittaisen jooga harjoittelun. Illallisen nautimme hotellissa.

Päivä 2. Hoi An maaseuturetki pyöräillen ja kokkikurssi
Teemme puolen päivän mittaisen pyöräretken Tra Queen kylään, jossa The Market ravintolan kokit näyttävät miten paikallinen ruoka tehdään, totta kai myös maistelemme eri ruokalajeja. Sen jälkeen valmistamme itse neljää alueen herkkua, joista yksi on Cao Lau – nuudeleita ja marinoitua porsasta. Päivän kohokohtia ovat maalaismarkkinat, tutustuminen paikallisiin yrtteihin, vesipuhvelit ja kaunis luonto. Iltapäivällä on hotellilla joogatunti. Illallisen nautimme paikallisessa ravintolassa.

Päivä 3. Hoi An – My Son – kävelyretki Hoi Anissa
Otamme hotellista aamiaisboksit mukaan ja lähdemme varhain kohti My Son vanhoja raunioita. Vierailemme Tra Kieussa, joka oli Champan kuningaskunnan keskus. Majesteettiset raunot torneineen Kon-Tikin matkalla: harmoniaovat komea näky. Ennen tutustumista My Soniin pidämme joogaharjoituksen.
Hoi Aniin palatessamme teemme kävelykierroksen tässä vanhassa historiallisessa kaupungissa. 1500–1700 -luvuilla Hoi An oli kukoistavasatamakaupunki. Vierailemme mm. paikallisilla markkinoilla, Tan Ky’n vanhassa talossa ja näemme 400-vuotta vanhan japanilaisen sillan. Ihmettelemme myös silkkimatojen kasvattamista ja silkin tekoa. Lounaan nautimme paikallisessa ravintolassa. Iltapäivä ja ilta on vapaata aikaa omiin löytöretkiin.

Päivä 4. Hoi An – jeeppiretki Son Tran niemimaalle
Aamupäivä on vapaata aikaa ja iltapäivällä lähdemme jeepeillä kohden Son Tran niemimaata. Kun saavumme Apinavuorelle muuttuu tie mutkikkaaksi ja maisemiltaan komeiksi. Maisemat merelle ja Danangiin tekevät vaikutuksen – muista ottaa kamera mukaan tällekin retkelle! Vierailemme Linh Ung -pagodassa, jossa on valtava ja valkoinen Armon jumalattaren patsas. Palattuamme Hoi Aniin nautimme illallisen paikallisessa ravintolassa.Kon-Tikin matkalla Vietnamissa: Hue Kielletty kaupunki

Päivä 5.  Hyväntekeväisyyspäivä
Yhteistyökumppanimme Asian Trails on vastuullinen matkanjärjestäjä ja sitoutunut myös hyväntekeväisyyteen. Voitte valita joko vierailun hyväntekeväisyyskohteessa, jossa osallistumme aktiivisesti toimintaan tai retken kalastajakylään.

1. Vuorovaikutus ja kanssakäyminen vähäosaisten kanssa
Vierailemme orpokodissa, joka on keskus kehitysvammaisille ja heikkokykyisille. Juttelemme, osallistumme käsitöiden tekoon ja pelaamme lasten kanssa.

2. Puhvelit ja kalastajakyläKon-Tikin matkalla Vietnamissa: kalastajat
Monille tuntematon Cam Thanh toimi sotilaiden ja paikallisten suojana Vietnamin sodan aikana. Tänään pieni kalastajakylä on oiva paikka tutustua paikalliseen kalastukseen. Ajelemme päivän aikana myös kärryillä vesipuhvelien vetämänä.

Päivä 6. Hoi An – Bach Ma – Hue
Ajelemme rannikkoa myötäillen Cau Hain kaupunkiin, joka sijaitsee Tam Giang laguunin rannalla. Laguunilta jatkamme pikkuteitä pitkin Bach Ma’n kansallispuistoon. Teemme puistossa patikkaretken ja nousemme 1450 m korkeudelle meren pinnan yläpuolelle. Paluumatka sujuu jalkaisin tai autolla ja suuntana on French Villa, jossa nautimme kevyen lounaan tai piknikin. Lounaan jälkeen patikointi jatkuu ja nyt kuljemme Viiden järven reittiä, ohitamme lääkeyrtti puutarhan ja saavumme 300 metriä korkealle Do Quyen vesiputoukselle. Maasto on paikoitellen märkää ja liukasta, joten hyvät jalkineet ovat tärkeät. Paluukuljetus Hueen ja The Pilgrimate Village Resortiin, jossa loppuloma sujuu rentoutuen.

The Pilgrimate Village Resort
Hotelli sijaitsee hiljaisella maaseudulla puutarhan ympäröimänä. Hotellissa yhdistyy perinteinen vietnamilainen arkkitehtuuri ja moderni taide. Päivä alkaa aamiaisella ulkoilmaravintola Valleyssa (klo 6–10). Junrei-ravintola on avoinna klo 6–22 ja se edustaa perinteistä vietnamilaista arkkitehtuuria komeine puupylväineen. Keittiö tarjoaa paikallisia herkkuja modernilla otteella. Candle-baari on auki klo 7–23 ja täällä on high-speed internet yhteys. Peanut-baari sijaitsee puutarhassa ja on auki klo 6–22. Ja sitten on vielä tunnelmallinen Slope-baari, jossa on myös piano musiikkia (klo 7–23).

Vedanã tarkoittaa sanskritin kielellä tunnetta tai tuntemusta ja se onkin hyvä nimi hotellin kylpylälle. Kaikki kylpylän tuotteet ovat 100% luonnon tuotteita. Mitään kemiallisia tai keinotekoisia aineosia ei käytetä. Vedanã käyttää mahdollisuuksien mukaan oman yrttitarhan ja paikallisten luomutuottajien tuotteita.

Hotellissa on viisi eri huonetyyppiä isoista bungaloweista Deluxe huoneisiin. Kaikissa huonetyypeissä on 2 parveketta, säädeltävä ilmastointi, satelliitti-tv, tallelokero, puhelin, minibaari, työpöytä, hiustenkuivain, teen- ja kahvinkeittovälineet, tohvelit, ilmainen WiFi yhteys. Huoneisiin tuodaan myös tuoreita kukkia ja hedelmiä.

Lisätietoja ja tarjouspyyntö vähintään 10 hengen ryhmälle puh. 09 466300 tai info@kontiki.fi.

 

 

 

 

 

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna