Kiertomatkat

Benin ja Togo

Benin ja Togo

Kon-Tikin ensimmäinen matka Länsi-Afrikan Beniniin ja Togoon oli mielenkiintoinen ja tapahtumia täynnä. Länsi-Afrikassa sijaitsevat Benin ja Togo ovat Kon-Tikin uudet jännittävät kohteet Afrikassa.

 

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Benin on ollut asuttu jo kivikaudelta lähtien. Kanta-asukkaita olivat pohjoisen gurmat, idän barbat ja etelän fonit. Portugalilaiset saapuivat rannikolle 1400-luvulla ja seuraavalla vuosisadalla Orjarannikkona tunnetusta alueesta tuli yksi Afrikan suurimmista orjakaupan keskuksista. Beninin naapurimaan Togon talous perustuu maanviljelyyn, tärkeimpiä tuotteita ovat kaakao, kahvi ja puuvilla. Pienellä rannikkovaltiolla on vain 56 km rantaviivaa ja maa koostuu pääasiassa savannivyöhykkeestä.

Räätälöimme ryhmällesi sopivan ohjelman toiveidenne mukaan. Matkaohjelmaehdotus:

Päivä 1

Lähtö Helsingistä Kööpenhaminan ja Brysselin kautta Cotonouhun. Kuljetus hotelli Assoukaan ja illallinen.

Päivä 2

Aamiaisen jälkeen lähdetään Calaviin ja vieraillaan Ganvien kylässä Nokoue-järven rannalla. Pikniklounas nautitaan Chez Germain -ravintolassa. Sitten tehdään kierros järven ympäri luontoon ja lintuihin tutustuen. Illallinen ja yöpyminen Chez Germain -hotellissa.

Päivä 3

Aamulla noustaan varhain ihastelemaan värikkäitä kelluvia markkinoita. Markkinoilta palataan hotelliin aamiaiselle. Matka jatkuu kohden Abomeyta. Matkalla pysähdytään  vaihtamaan valuuttaa. Aboneyssa vieraillaan UNESCOn suojelemassa kuninkaallisessa palatsissa. Yöksi majoittaudutaan Auberge Dassaan.

Päivä 4

Aamiaisen jälkeen matkataan Tanguietaan, matkalla pysähdytään Natitingoussa ostamassa eväitä kahden päivän safaria varten. Päivän päätteeksi majoitutaan hotelli Baobaan.

Päivä 5

Aamiaisen jälkeen tutustutaan Pendjarin puistoalueeseen, jossa tehdään kokopäiväsafari. Illallinen ja yöpyminen hotelli Pendjarissa.

Päivä 6

Aamiaisen jälkeen tehdään toinen kokopäiväsafari puistossa. Illallinen ja yöpyminen hotelli Tata Sombassa.

Päivä 7

Aamiaisen jälkeen lähdetään kohti Togoa ja Sokodea. Majoittuminen Nouvel Central -hotelliin. Kaupunkikierros. Illallinen hotellissa.

Päivä 8

Aamiaisen jälkeen tutustutaan Sokoden luontoon. Iltapäivällä siirrytään Kpalimeen ja hotelli Cristaliin. Kpalimen kaupunkikierros ja taidekoulu vierailu. Illallinen hotellissa.

Päivä 9

Tänään tutustutaan Kpalimen hienoon luontoon ja käydään mm. Aklowan vesiputouksella. Illallinen ja yöpyminen hotelli Cristalissa.

Päivä 10

Aamiaisen jälkeen lähdetään Grand-Popoon. Matkalla pysähdytään Lomen ulkoilmamarkkinoilla. Vierailu Suomen kulttuurikeskuksessa Villa Karossa. Illallinen Saveurs d’Afrique -ravintolassa. Illallisen jälkeen nautitaan rantajuhlasta Villa Karon henkilökunnan kanssa. Yöpyminen hotelli Aubergessa.

Päivä 11

Aamiaisen jälkeen lähdetään takaisin Beniniin ja ajetaan Quidahiin. Vierailu Kpasse Sacred Forest -metsässä ja Orjatiellä. Paluumatka rannikkoa myötäillen Cotonouhun. Majoittuminen Sun Beach -hotelliin. Vierailu kalafarmilla. Illallinen hotellissa.

Päivä 12

Tänään tutustutaan Fondation Zinsou –galleriaan, Ranskan taideinstituuttiin ja Cotonoun käsityökeskukseen. Illalla on yhteinen cocktail-tilaisuus matkan päätteeksi, jonka jälkeen  kuljetus lentokentälle ja kotimatka alkaa.

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna