Lyon - Ranskan gastronominen pääkaupunki

Ranskan gastronominen pääkaupunki Lyon on todellakin maineensa veroinen. Lyonissa on paras antautua ranskalaisuudelle. Asua hurmaavan sokkeloisessa hotellissa, jota suku isältä pojalle johtaa ylpeydellä. Käydä kiihkeää lounaskeskustelua kastikevaihtoehdoista ja antautua kaikkialta tulviville reseptisuosituksille. Tilata lasi samppanjaa ja haaveilla – mistäpä muusta kuin tulevasta illallisesta.

Ranskassa asuva paikallisopas Minna Larkovirta rakastaa erityisesti Lyonin keskustan läpi virtaavien Rhônen ja Saônen jokivarsien tunnelmaa ja maisemaa. Historia tuntuu elävänä Fourvièren kukkulalta alas Lyonin vanhaan kaupunkiin. Lyonissa ollessaan Minna haluaa ehdottomasti ihailla taidetta ja myös lyonilaista silkkiä, jota alettiin valmistaa jo 1500-luvulla. Hyvä käyntikohde on Charité-kadulla oleva kangasmuseo, Musée des Tissus sekä Lyonin kuuluisa taidemuseo Musée des Beaux Arts.

Lyonin historia Ranskan gastronomisena pääkaupunkina juontaa juurensa keskiajalta. Lyonissa järjestettiin neljä kertaa vuodessa kansainväliset markkinat, koska sijainti kahden joen välissä tarjosi tähän erinomaiset puitteet. Gourmet-pääkaupungin Lyonista tekivät 1800-luvulla paikalliset naiskokit Les Mères lyonnaises, joista Mère Brazier sai vuonna 1933 kolme Michelinin tähteä.

Gourmet-matkailua Bocuse d’Or -kilpailun alkulähteillä

Tunnetuin lyonilaisista keittiömestareista on kuitenkin Monsieur Paul, keittiötaidon paavi. Paul Bocuse perusti vuonna 1987 Bocuse d’Or -kilpailun, joka on yksi maailman arvostetuimmista kulinaristisista kilpailuista. Lyonissa varataan aina aikaa Paul Bocusen Halleille, Lyonin gastronomian temppelille. 60 kauppiasta esittelee parhaista paikallisista raaka-aineista valmistettuja tuotteitaan, jotka ovat maailman gourmet-harrastajien ja -ammattilaisten arvostamia erikoisuuksia. Hallien yhteydessä on myös ravintoloita ja kahviloita, joissa gourmet-turistit nautiskelevat mielenkiintoisista mauista iltamyöhään asti.

Lyon on monipuolinen ruoan mekka. Entisen silkkiteollisuuskaupungin kutojat olivat raskaan työn tekijöitä, joten ruokavalioon kuuluivat muun muassa erilaiset makkarat Petit Jésus ja Jésus, veripalttu, sisäelimet sekä juustot Cervelle de Canut, Saint Marcellin ja Saint Félicien. Hienostuneiden gourmetravintoloiden vastapainona lyonilaiset arvostavat tätä yksinkertaista, tuoreista raaka-aineista valmistettua maukasta perusruokaa. Sitä tarjotaan edelleen paikallisissa bouchoneissa ja toreilla.

Paikallisoppaan vinkit Lyonin ruokakulttuurin helmistä

“Lyonissa menen illalliselle bouchonravintolaan. Bouchon nimi on tullut siitä, että hevosmiesten piti aikoinaan saada hevosensa kiinnitettyä harjausta varten – bouchonner. Sen jälkeen he menivät vieressä olevaan bouchoniin syömään. Tilaan mielelläni esimerkiksi quenelles eli haukipullia katkarapuvoikastikkeella. Sen kanssa maistuu lasi paikallista punaviiniä – vaikkapa Côteaux Lyonnais tai joku muu Côte de Rhônen viini. Quenellejä odotellessa (ne ovat vähintään 30 minuuttia uunissa) tilaan “cervelle de canut”, valko- ja ruohosipulilla terästettyä tuorejuustoa leivän päälle. Lyonilaisen illallisen kruunaa talon oma tarte aux pralines eli sokeroitu mantelipiirakka. Makuelämys on taivaallinen.

Bouchoneissa aistii lämpimän ja kodikkaan tunnelman. Paikallisten vilkkaan puheensorinan lomassa tunnen pääseväni irti arjesta – pian huomaankin keskustelevani naapuripöytien asiakkaiden kanssa. Hyvään bouchoniin on mentävä jo alkuillasta, koska paikat täyttyvät hetkessä. Ahdasta on – se kuuluu asiaan ja tunnelma on korkealla!”

Herahtiko vesi kielelle?

Tutustu näihin herkullisiin lyonilaisresepteihin ja kokkaile maailman makuja kotona.


Minna Larkovirta

Minna Larkovirta

Minna on lähes 20 vuotta Ranskassa asunut Ranskan valtion virallinen opas. Asiakkaamme ovat hänen kanssaan kokeneet Ranskaa laajalti – Normandiasta Rivieralle. Työ vie Minnaa usein Versaillesissa olevan kodin ulkopuolelle. Lyon on ehdottomasti yksi Minnan suosikkikohteita – sekä ruokaan liittyvän että kulttuuritarjonnan vuoksi.

Tutustu tarkemmin Minnaan

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Inspiroidu
...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Maista

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Baijerilainen joulu

Maista Vinkit
...

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Kokkaile kotona lyonilaisherkkuja

Heikki Ursin Maista

Erityisesti vanhankaupungin Bouchon Lyonnais paikallisravintolat tarjoavat nimenomaan Lyonin omia herkkuja....

Tutustu

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

¡Buen Camino!

Inspiroidu Tutustu

*Camino kantaa * Caminon henki * Caminon ihmeet*
Mikä on...

Vinkit

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Inspiroidu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Papal general audience

Inspiroidu Vinkit

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella...

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna

Tilaa uutiskirje