Papal general audience

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella (tai jopa maksutta) pääsee reissuissa osallistumaan mielenkiintoisiin tapahtumiin. Papal General Audience (paavin yleisötapaaminen) Vatikaanissa Pietarinkirkon aukiolla on esimerkki tällaisesta. Osallistuin tapaamiseen keskiviikkona 9.6.2024 ja se oli erittäin vaikuttava tapahtuma. Katolisille tapaaminen on pyhiinvaelluskohde ja nytkin paikalla oli pyhiinvaeltajia lukuisista maista eri puolilta maailmaa. Tapaamiset ovat avoimia myös muille, myös meille ei-katolisille.

 

Paavi saapui aukiolle golf-kärryltä näyttävällä MBn katumaasturista modifioidulla avonaisella autolla turvamiesten ympäröimänä. Turvajärjestelyt olivatkin samalla tavoin tiukat kuin yleensä valtionjohtajien esiintymisissä. Tullessaan Il papa, paavi Franciscus siunasi vauvoja ja tervehti pyhiinvaeltajia. Yleisön tapaamista seurasi lyhyt puhe ja avustajien tervehdyksiä lukuisilla valtakielillä isoimmille pyhiinvaeltajaryhmille osoitettuna. Näiden jälkeen paavi kiersi uudelleen valitun yleisöjoukon piirissä istuinrivi istuinriviltä. Hän siunasi osallistujia, eritoten lapsia ja otti vastaan tervehdyksiä. Häntä kierrätettiin tilaisuuden jälkeen noin 1,5 tuntia yleisöä tervehtimässä. Poistuminen aukiolta tapahtui taas samalla autolla turvamiesten saattamana.

Tilaisuus alkoi klo 9.00. Puhetilaisuus kesti vajaan tunnin ja sitä seurasi n. 1,5, tunnin yleisön tervehtiminen. Päästäkseen eturiviin ensimmäiset pyhiinvaeltajat olivat olleet paikalla reilusti ennen klo 8.00. Kaiken kaikkiaan aukiolla kului n. 4 tuntia. Mukaan kannattaa varata säästä riippuen ainakin juomista ja hattu tai sadetakki.

Paavi Franciscus vaikutti varsin hauraalta. Alas istuminen onnistui kepin avulla. 1,5 tunnin yleisön kiertäminen hoidettiin pyörätuolilla. Kardinaalit ja muut avustajat seurasivat mukana.

Tapaamisten historiasta

Paavin yleisötapaamiset on suhteellisen uusi tapa. Ensimmäinen keskiviikkotapaaminen järjestettiin huhtikuussa 1939 paavi Pius XII:n kanssa. Ensimmäiset tapaamiset oli tarkoitettu erityisesti tuoreille aviopareille. Viikoittaiset tapaamiset jatkuivat Rooman miehitykseen vuonna 1943 saakka. Sodan jälkeen tapaamiset aloitti uudelleen paavi Johannes XXIII, joka piti ensimmäiset julkiset audienssinsa katolisten opettajien ja muiden katolilaisten kanssa Castelgandolfossa paavin kesäasunnolla. Nykyään italian kielellä pidetyissä tapaamisissa on aina yhteenvedot paavin puheesta englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, saksaksi, portugaliksi, arabiaksi ja puolaksi. Lisäksi kuullaan yksittäisiä paavin tervehdyksiä eri maiden pyhiinvaeltajille. Paavi Paavali VI:n järjestämä audienssi 13. heinäkuuta 1963 sisälsi ensimmäisenä terveiset kaikille uskoville ja käännöksiä ranskaksi, espanjaksi, saksaksi ja englanniksi.

Paavali VI:n aikana osallistujamäärä kasvoi, mikä johti jopa 12 000 hengen auditoriohallin rakentamiseen. Osa salista, joka vihittiin käyttöön vuonna 1971, sijaitsee Italiassa, osa on Vatikaanin rajojen sisällä. Alusta, jolta paavi puhuu, on Vatikaanin puolella. Ennen salin rakentamista tapaamiset pidettiin Pietarinkirkossa tai apostolisen palatsin Siunaussalissa.

Paavi Johannes Paavali I ehti toimia paavina vain 33 päivää ja hän piti neljä yleisötapaamista ennen äkillistä kuolemaansa 28. syyskuuta 1978. Hän puhui uskon, toivon ja rakkauden hyveistä. Hänen puheitaan pidettiin nykyaikaan mukautettuna raamatun tekstinä. Kun paavi Johannes Paavali II järjesti ensimmäisen audienssinsa lokakuun lopussa 1978, hän jatkoi edeltäjänsä aloittamaa teemaa. Siitä lähtien viikoittaiset puheet on aina pidetty sarjoina, jotka perustuvat tiettyyn teemaan.

Johannes Paavali II esitteli ns. ”kehon teologian” opetuksensa tapaamisissa vuosina 1979-1984. Toinen tapa, jonka puolalainen paavi esitteli, oli puhua ulkomaanmatkoistaan ja niiden merkityksestä heti vierailun jälkeen järjestettävässä tapaamisessa. Paavi Franciscus on jatkanut tapaa seurata tiettyä teemaa.

Mielenkiintoinen tapa ja tilaisuus. Lippuja saa Vatikaanin hallinnon sivujen kautta, mutta syytä olla ajoissa matkassa. Tämän käynnin varaaminen lähti ensimmäisestä meilistä viime vuoden lopulla. Vuotuinen ohjelma löytyy samoin sivuilta. Liput ovat maksuttomia.

Hyvää kesää!

-Timo

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Riviera on kuin elävä taideteos

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Inspiroidu
...
Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Maista

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Kiia Pitkänen Maista

Toistuvasta kuivuudesta kärsivässä maassa Madrid yllättää vehreydellään. Tänä vuonna kevään...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Baijerilainen joulu

Baijerilainen joulu

Maista Vinkit
...
Montenegro yllättää

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Tutustu

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Kiia Pitkänen Tutustu

Madrid on miltei neljän miljoonan asukkaan (Suur-Madrid lähes 8 milj.)...

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Kiia Pitkänen Tutustu

Intia on valtava, monimuotoinen maa, joka tunnetaan rikkaasta historiastaan, kulttuuristaan,...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Vinkit

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Inspiroidu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Papal general audience

Papal general audience

Inspiroidu Vinkit

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella...