Georgia - Kaukasuksen helmi

Georgia on pinta-alaltaan vajaa neljäsosa Suomesta, mutta siellä voi nähdä lukuisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä sekä inhimillisen kulttuurin muotoja. Georgialaiset ovat rauhaarakastavia ja vieraanvaraisia, ylpeitä omasta kulttuuristaan mutta aidosti kiinnostuneita myös vieraidensa kulttuurista.

Eilen ja tänään

Georgia on ollut asutettuna jo vuosituhansia. Maan historiaan on vaikuttanut Mustameri sekä mahtava Kaukasus-vuoristo pohjoisessa. Georgia on saanut kristinuskon Kreikasta Bysantin kautta jo 500-luvun alussa. Ortodoksikirkko ja vuosisatojen kuluessa koetut hyökkäykset etelästä, idästä ja pohjoisesta sekä vuoristo ovat muokanneet kansan luonnetta ja sen kulttuuria. Suuret alueet maasta on tuhottu moneen kertaan, mutta se on aina rakennettu uudelleen. Strategisen sijaintinsa ansiosta yksi muinaisen Silkkitien pääreiteistä kulki maan halki. Tänään maa pyrkii elvyttämään Silkkitien kulkuyhteyksiä, ja infrastruktuuria kehitetään kansainvälisenä yhteistyönä. Georgia haluaa jälleen tärkeäksi sillaksi Euroopan ja Aasian välille. Georgia on turvallinen ja vieraanvarainen maa, jonka turismi kehittyy voimakkaasti.

Ruoka ja viini

Vaikka georgialainen keittiö on saanut vaikutteita naapurimaista, se on selvästi omaperäinen: vihannespohjaiset alkuruokatahnat, phalit, ovat tästä hyvä esimerkki. Samoin erilaiset mausteseokset ja pähkinäpohjaiset kastikkeet sekä niihin perustuvat annokset, kuten satsivi. Tyypillistä on myös omaperäinen makujen yhdistely. Vihanneksia käytetään runsaasti, mikä tasapainottaa liharuokia. Ihmisten uskollisuus maan omalle ruokakultuurille on leimallista, ja maan viinikulttuuri on aivan oma lukunsa. Georgiassa on viljelty viiniköynnöstä jo 8 000 vuoden ajan ja omaperäisiä lajikkeita on lähes 500. Ikivanha viinintekotapa suurissa, maahan upotetuissa saviruukuissa on jälleen tullut suosituksi, vaikkakin moderniin viininvalmistustekniikkaan on investoitu viime aikoina paljon. Supra-illanvietoissa pöytä notkuu paikallisista herkuista ja viinistä, sekä rypälepohjaisesta viinasta, tšatšasta.

Lue resepti maukkaaseen georgialaiseen herkkuun hachapuriin.

 

Ihmiset ja perinteet

Maan ainutlaatuinen kulttuuri on säilynyt hyvin läpi vuosituhansien. Leimallisesti georgialaista on heidän omaperäinen kirjoitusmerkistönsä ja kielensä, vahva viinikulttuuri, uniikki ruokakulttuuri ja monet taidemuodot, kuten polyfoninen lauluperinne ja kansantanssit. Georgialaiset ovat luonteeltaan vieraanvaraisia: ystävyys ja ystävät ovat suuressa arvossa. Tbilisin keskustassa on sulassa sovussa viiden kirkkokunnan pyhätöt, mikä symboloi georgialaisten suvaitsevaisuutta. Georgialaisen kansanluonteen ja kulttuurin voi kokea elävästi illanvietossa, suprassa. Sitä johtaa Tamada, joka ohjaa illanviettoa taidokkaasti unohtamatta perinteitä, kulttuuria ja läsnäolijoita. Supralla on tärkeä asema kulttuurin, kansanviisauden ja vanhojen sukupolvien perinnön siirtämisessä nuorisolle. Supraa onkin luonnehdittu kylänuorison korkeakouluksi.


Lasse Koivunen tuntee Georgian

Lasse on itsenäinen konsultti, joka on toiminut Georgiassa jo yli 20 vuotta. Hän arvostaa erityisesti georgialaisia itseään sekä maan historiaa, kulttuuria ja luonnon kauneutta. Lasse ehdottaa tutustumiskohteeksi Kahetian omaperäistä viininviljelykulttuuria, Kaukasus-vuoristoa ja sen asukkaita, maan kansallis- ja luonnonpuistoja, Mustanmeren rannikkoa sekä tietysti Tbilisiä.

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Riviera on kuin elävä taideteos

Riviera on kuin elävä taideteos

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Ranskan Riviera ei ole vain Välimeren sininen rantaviiva – se...

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Lukea moikkaamassa Leverkusenissa 6-9.12.2024

Inspiroidu
...
Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Maista

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Madrid – klassista tyylikkyyttä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä! (Osa 2)

Kiia Pitkänen Maista

Toistuvasta kuivuudesta kärsivässä maassa Madrid yllättää vehreydellään. Tänä vuonna kevään...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Baijerilainen joulu

Baijerilainen joulu

Maista Vinkit
...
Montenegro yllättää

Montenegro yllättää

Inspiroidu Maista

Montenegro – tuo pieni vuoristoinen maa Adrianmeren rannalla, joka jää...

Tutustu

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Madrid – klassista tyyliä, historiaa, urheilua, modernia luksusta ja ties mitä!

Kiia Pitkänen Tutustu

Madrid on miltei neljän miljoonan asukkaan (Suur-Madrid lähes 8 milj.)...

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Namaskaar! Terveiset Intiasta!

Kiia Pitkänen Tutustu

Intia on valtava, monimuotoinen maa, joka tunnetaan rikkaasta historiastaan, kulttuuristaan,...

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Nepal –⁠ paljon muutakin kuin vuoria

Kiia Pitkänen Maista Tutustu

Nepal on pieni, mutta kulttuurillisesti ja maantieteellisesti monimuotoinen maa. Maan...

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Marraskuun taikaa Tansanian safarilla

Merja Havia Inspiroidu Tutustu

Lake Manyara – Serengeti – Ngorongoro- Tarangire

Marraskuinen Tansanian matka tarjosi...

Vinkit

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Matka Japaniin on unohtumaton seikkailu

Kiia Pitkänen Inspiroidu Vinkit

Japani on täynnä kontrasteja: futuristisia kaupunkimaisemia, rauhoittavia luontokokemuksia ja ikiaikaisia...

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Kaakkois-Irlantiin tutustumassa

Tutustu Vinkit

Kon-Tikin Marja Rikkinen oli tutustumassa Kaakkois-Irlantiin Irlannin matkailutoimiston järjestämällä opintomatkalla...

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Mysteerimies Banksyyn tutustumassa

Inspiroidu Vinkit

Syksyn alku on Kon-Tikin perinteisten asiakasristeilyjen aikaa. Tänä syksynä käytiin...

Papal general audience

Papal general audience

Inspiroidu Vinkit

Hyvällä ennakoinnilla, vähällä vaivalla ja yllättävän usein aika pienellä kustannuksella...