Juliaanisten alppien ja Adrianmeren maisemissa sijaitseva pieni Slovenia tarjoaa monenlaisia luontoelämyksiä ja keskieurooppalaista kaupunkikulttuuria. Slovenian historia itsenäisenä valtiona on nuori. Maa julistautui itsenäiseksi vuonna 1990. Melanie Trumpin synnyinmaana ja entisen Jugoslavian osa-alueena tutuksi tullut Slovenia on myös täynnä mielenkiintoista historiaa.
Alla matkaohjelma ehdotuksemme, jota voidaan muokata ryhmänne toiveiden mukaan.
Päivä 1 | Ljubljanan kaupunkikierros kävellen
Suora aamulento Ljubljanaan. Suomenkielinen opas ja bussi vastassa ryhmää lentoasemalla ja kuljetus keskustaan, jossa opastettu kaupunkikierros kävellen. Päivän aikana yhteinen tervetulolounas.
Kuulemme kävelykierroksella Ljubljanan historiasta, joka ulottuu aina vuoteen 2000 ennen Kristusta. Ljubljana oli tärkeä kauppapaikka antiikin aikaan: Rooman valtakunnan tuho ja hunni Attilan hyökkäys kaupunkiin vuonna 452 melkein hävittivät kaupungin, ja se raunioitui. Keskiajalla ensimmäiset slaavit alkoivat rakentaa kirkkoja sekä kaupunginmuuria. Ljubljanan linna rakennettiin 1200-luvulla ja kaupunki kehittyi voimakkaasti. Toisen maailmansodan jälkeen Ljubljanasta tuli Slovenian pääkaupunki ja se kuului osana Jugoslaviaan. Vuonna 1991 Slovenia itsenäistyi. Kierroksen aikana kuulemme myös kaupungin nykypäivästä. Majoittuminen hotelliin ja vapaa aikaa Ljubljanassa.
Päivä 2 | Piran ja Koper
Aamiaisen jälkeen ajamme Slovenian rannikolle, Adrianmeren rantaan. Ensin käymme Piranin keskustassa, Slovenian historiallisessa helmessä. Kaupungin kapeat kujat, kauniit rakennukset ja tunnelma ovat viehättävä yhdistelmä historiaa ja välimerellisyyttä. Sieltä jatkamme Koperiin, joka on aivan Italian rajalla. Koperissa on aito vanha kaupunki ja keskusta aukioineen ja kirkkoineen. Vapaa-aikaa Koperissa, jossa lounastamme ja pääsemme maistelemaan paikallisia viinejä. Vapaa aikaa kävellä ja nauttia viehättävän pikkukaupungin tunnelmasta. Paluu Ljubljanaan.
Päivä 3 | Omaa aikaa Ljubljanassa
Kaupungin sielu on keskiaikainen vanhakaupunki, jonka barokki- ja jugendarkkitehtuuriin on helppo tutustua jalkaisin, etenkin kun houkuttelevia pysähdyspaikkoja riittää aina terassikahviloista pikkuputiikkeihin. Vinotekassa kaupungintalon vieressä pääsee maistamaan paikallisia viinejä.
Auringonlaskun aikaan kannattaa tehdä kävelyretki Slovenian kuuluisimman arkkitehdin Jože Plečnikin suunnittelemalle joenrantabulevardille. Hitaasti virtaava joki ja koristeelliset sillat, erityisesti Lohikäärmesilta ja vanhaan kaupunkiin johtava Kolmoissilta, luovat Ljubljanaan kiireettömän ja romanttisen tunnelman.
Yhteinen läksiäisillallinen.
Päivä 4 | Bled ja kotimatka
Aamiainen hotellissa ja lähtö kokopäiväretkelle Blediin. Bled on maisemiltaan juliaanisten alppien helmi. Keskustaa ympäröivät jylhät vuoret ja keskellä kirkas vuoristojärvi. Bledissä siirrytään pikkuveneillä järven keskellä olevalle saarelle ja tutustutaan saaren kirkkoon (polku rinteessä ja 100 askelman portaikko).
Paluu takaisin Blediin ja vierailu linnassa, jossa myös yhteinen lounas. Bledistä suuntaamme Ljubljanan lentokentälle, josta paluulento Suomeen.