Espanjan kulta-aika alkoi kun kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Viimeiset maurit kukistettiin vuonna 1492. Samana vuonna Kolumbus löysi Amerikan ja Espanja oli hetken aikaa Euroopan mahtavin valtio lisäten alueisiinsa Filippiinit ja Portugalin. 1500-luvun lopussa talous alkoi heiketä ja Espanjan suuruuden aika oli loppumassa.
Vuonna 1936 Espanja ajautui sisällissotaan, jonka seurauksena kenraali Franco nousi diktaattoriksi ja hallitsi maata kuolemaansa saakka. Espanja palasi monarkiaksi Francon jälkeen ja uusi kuningas on Juan Carlos I.
Taiteilijat Salvador Dalí ja Pablo Picasso sekä arkkitehti Antoni Gaudi ovat Espanjan nykytaiteen uranuurtajia. Heidän vaikutustaan moderniin espanjalaiseen taiteeseen ei voi vähätellä. Espanjassa on 38 UNESCOn maailmanperintökohdetta esihistoriallisista maalauksista aina 1900-luvun Barcelonaan.
Tulinen ja rytmikäs flamenco kertoo lähes poikkeuksetta rakkaudesta. Andaluciaa pidetään flamencon kotina. Luis Bunuelin Andalusialainen koira on elokuvan historiaa. Pedro Almodóvar seuraa mestarin jalanjälkiä ja jokaista uuttaa elokuvaa odotetaan suurella mielenkiinnolla.