Kulttuuri­matkat

Taidematka Madridiin

Taidematka Madridiin

Madrid on huima taidekaupunki. Upeiden museoiden lisäksi kaupungissa on gallerioita ja vaihtuvia näyttelyjä. Räätälöimme juuri sinun porukallesi sopivan matkan.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Päivä 1 | Matkapäivä, tapas-illallinen

Suora lento Madridiin. Madridin lentoasemalta kuljetus hotellille, majoittuminen keskustahotelliin. Tapas-illallinen ruokajuomineen perinteisessä kastilialaisessa ravintolassa maan tavan mukaan illan jo pimentyessä.

Päivä 2 | Prado, Madridin kaupunkikierros ja Reina Sofia

Aamiaisen jälkeen lähdemme ensimmäiseksi koko Espanjan ja Madridin ylpeyteen eli Prado-museoon. Pradossa on nähtävillä yhteensä noin 6000 taideteosta sisältäen mm. maailman merkittävimmän espanjalaisen maalaustaiteen kokoelman 1800-luvulle asti. Lisäksi esillä loistava kokoelma flaamilaista ja italialaista taidetta. Museo sijaitsee uusklassista tyyliä edustavassa rakennuksessa, jonka arkkitehti Juan de Villanueva suunnitteli v. 1785 alun perin Luonnontieteen museoksi. Rafael Moneon suunnittelema laajennusosa avattiin yleisölle syksyllä 2007.  Esillä on mm. Diego Velazquesin ja Francisco de Goyan töitä. Näemme lisäksi hollantilaisneron Hieronymos Boschin Himojen puutarha –triptyykin ja Rubensin Kolme sulotarta.

Jatkamme päivää Madridin opastetulla kiertoajelulla. Näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja saamme kokonaiskuvan kaupungista. Historiallisten kortteleiden lisäksi näemme myös modernia Madridia mm CTBA:n eli Cuatro Torres Business Arean, neljä upeaa pilvenpiirtäjää, joiden arkkitehteinä ovat olleet mm. Norman Foster ja Cesar Pelli.

Lounas. Lounaan jälkeen käymme Reina Sofian modernin taiteen museossa, joka on jatke Pradolle, (Pradossa töitä 1800-1900 luvun vaihteeseen ja Reina Sofiassa alkaen 1900-luku tähän päivään). Museo Reina Sofían merkittävimmät työt ovat 1900-luvun espanjalaisen taiteen kahden suurmiehen, Pablo Picasson ja Salvador Dalín teokset. Tunnetuin on epäilemättä Picasson Guernica. Museossa on myös hieno kokoelma muun muassa Juan Grisin, Joan Mirón, Julio Gonzálezin, Eduardo Chillidan, Pablo Palazuelon, Antoni Tàpiesin, Pablo Gargallon, Lucio Muñozin, Luis Gordillon, Jorge Oteizan ja José Luis Gutiérrez Solanan teoksista. Museon lisäksi tiloissa toimii vapaasti käytettävä taidekirjasto, jossa on yli 100 000 kirjaa, yli 3 500 äänitettä ja lähes 1 000 videota.

Päivä 3 | Kokopäiväretki Toledoon ja viinitila

Päivän retkikohteemme on Espanjan entinen pääkaupunki Toledo, joka sijaitsee Tajo-joen varrella, noin 70 km Madridista etelään. UNESCOn maailmanperintöihin kuuluvan vanhan kaupungin historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse. Kaupungissa on edelleen selvästi näkyvissä kolmen eri uskonnon –juutalaisuuden, kristinuskon ja islaminuskon –  ja kulttuurin vuosisatoja kestänyt rinnakkaiselo, sen arkkitehtuurissa yhdistyy hienosti islamilainen, juutalainen ja eurooppalainen rakentaminen.

El Greco muutti Toledoon noin vuonna 1576. Hän sai siellä tehtäväkseen maalata kolme suurta alttaritaulua Santo Domingo el Antiguon kirkkoon. Myöhemmin hän teki muotokuvia ja uskonnollisia tilausteoksia. Käymme goottilaisessa katedraalissa, joka on yksi koko katolisen maailman merkittävimmistä, El Grecon museossa ja Santo Tomén kappelissa, jossa esillä El Grecon tärkein työ ”Herra Orgazin hautajaiset”.
Lounastamme paluumatkalla paikallisella viinitilalla. Paluu hotelliin illaksi.

Päivä 4 | Thyssen, taiteilijatapaaminen /galleria ja vapaa aikaa

Aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan kolmanteen Madridin taidekolmion museoon nimeltä Thyssen Bornemiza. Rakennuksenakin mielenkiintoinen, vanha aatelissuvun kaupunkipalatsi on erityisesti flaamilaisen taiteen yksityiskokoelma, mutta sieltä löytyy myös Euroopassa harvinaisempaa amerikkalaista taidetta. Yhteinen lounas museoretken päätteeksi.

Madridin lukuisista erikoismuseoista suosittelemme myös Real Academia de Bella Artes de San Fernandoa. Se on lähellä Puerta del Sol -aukiota sijaitseva museo, jonka vetonauloja ovat Goyan maalaukset ja jossa on esillä paljon mielenkiintoista taidetta, joukossa myös Picasson kaiverruksia. 

Omalla ajalla suosittelemme käymistä esim. Mercado San Miguel-kauppahallissa, joka on gourmet-ruokaa rakastavien kohtaamispaikka Madridissa. Kauppahallista löytyy suuri valikoima maukkaita viinejä, iberialaisia ja ilmakuivattuja kinkkuja ja erilaisia tapaksia. Hotellin vieressä on Madridin paras ostoskatu Gran Via. Kaupat ja tavaratalot ovat avoinna iltamyöhään.

Päivä 5 | Kokopäiväretki Cuencaan ja Museo de Arte Abstracto

Aamiaisen jälkeen lähdemme ajamaan ylös kukkulalle, jossa kohoaa Unescon maailmanperintökohteitten listalla oleva Cuencan vanha kaupunki. Maurien rakentama Cuenca on pieni, erittäin hyvin säilynyt, keskiaikainen linnoituskaupunki. Kastilialaiset valloittivat sen 1100-luvulla, jonka jälkeen kaupungista tuli kuninkaallinen hiippakunta monine tärkeine rakennuksineen, kuten esim. Espanjan ensimmäinen goottilainen katedraali ja kuuluisat 1500-luvulla rakennetut “Casas Colgadas” (riippuvat talot), jotka on rakennettu Huécar-joen ylle kohoaville kallioille, taloista on yhä jäljellä kolme suurehkoa kompleksia. Cuencan abstraktin taiteen museo perustettiin v. 1966 Francon diktatuurin hallitessa maata otteella, jossa myös taide-elämä oli tiukan kontrollin alla. Riippuvassa talossa sijaitseva museo keskittyy Espanjan 1950- ja 60-lukujen taiteeseen. Ikivanha talo on sisältä pelkistetyn moderni ja koostuu lukuisista pienistä, selvästi toisiaan seuraavista saleista, joissa teokset ovat upeasti esillä. Kaupunkia ympäröi suurenmoinen maaseutumaisema, jota voi ihailla matkan jatkuessa La Ciudad Encantadaan eli lumottuun kaupunkiin. La Ciudad Encantada on ainutlaatuinen alue, jossa kalkkikivistä on muodostunut eroosion ja tuulen vaikutuksesta tuhansien vuosien kuluessa upeita veistoksia. Lounas päivän aikana.

Päivä 6 | Retiro-puiston ja CentroCentron näyttelyt

Aamiaisen jälkeen lähdemme nauttimaan madridilaisesta taiteesta ulkona. Vuonna 1630 silloisen kuninkaan Filip IV:n ministeri Olivaresin kreiviherttua päätti rakennuttaa Retiron kuninkaallisten virkistyspaikaksi. Puistossa sijaitsevat Kristallipalatsi ja Velazquez-palatsi toimivat tänä päivänä näyttelytiloina. Yksi Retiro-puiston nähtävyyksistä on sen ruusutarha, La Rosaleda, puutarhuri Cecilio Rodríguez suunnitteli tarhan v. 1915, lähes hehtaarin laajuisella alueella kasvaa valtava määrä eri ruusulajeja.

Madridilaisten rakastamasta kaupunkipuisto Retiro-puistosta palaamme jalkaisin keskustaa kohti ja käymme Palacio de Cibelesin tiloissa olevassa CentroCentrossa. Taidolla ja hyvällä maulla restauroidut aikaisemmalta nimeltään Viestintäpalatsin vaaleat tilat toimivat myös kaupunkilaisten olohuoneena lukusaleineen. CentroCentron näyttelytiloissa on vaihtuvia näyttelyitä.

Iltapäivä päättyy yhteiseen lounaaseen keskustan ravintolassa.

Päivä 7 | Kotimatka

Varhaisaamiainen ja kuljetus lentokentälle, paluulento Suomeen.

 

 

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna