Kulttuuri­matkat

Kahden mantereen Turkki

Kahden mantereen Turkki

Turkin sijainti Aasian ja Euroopan rajalla tekee siitä samalla kertaa eksoottisen ja tutun kohteen. Kristallinkirkkaat vedet, tasokkaat golfkentät ja vuosituhansia vanha historia houkuttelevat matkailijoita takaisin kerta toisensa jälkeen.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Rooman keisari Diocletianus jakoi valtakuntansa kahteen osaan ja itään syntyi Bysantin valtakunta. Se jatkoi merkittävänä mahtina aina 1100-luvulle saakka. Läntinen osa Roomaa oli tuhoutunut jo vuosisatoja aikaisemmin.  Toinen merkittävä valta Turkin historiassa olivat ottomaanit. Osmanien valta alkoi 1300-luvulla ja jatkui aina ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka. Osmanit yrittivät laajentaa valtaansa Eurooppaan mutta heidät pysäytettiin 1571 Lepanton taistelussa, jolloin paavi ja Venetsian ja Espanjan laivasto kukistivat sulttaanin joukot. Lopullisesti osamanit väistyivät takaisin itään suuressa Turkin sodassa 1683.

Basaari tarkoitta persian kielellä paikkaa, jossa voi kuljeskella. Basaarit ovat olennainen osa islamilaista kaupunkirakentamista. Katettu tai avoin alue on perinteisesti kaupungin sydän ja se tärkein kohtaamispaikka, jossa kuulee mehukkaimmat juorut. Samalla kaupankäynti käy kiihkeänä ja tinkimistaidot ovat koetuksella. Basaarien värikäs hyörinä on hauska vastakohta läntisen maailman hieman verettömille ostoskeskuksille.

Hamam on Lähi-idän alueelta kotoisin oleva höyrysauna. Yleisemmin se tunnetaan nimellä turkkilainen sauna. Miehille ja naisille on omat osastot ja käynti turkkilaisessa saunassa on suomalaisillekin eksoottinen kokemus. Kiuasta ei ole eikä löylyjä oteta, vaan lämpöinen höyry nostaa hien pintaan ja pehmentää ihon peseytymistä varten, mikä on hamamissa käynnin perustarkoitus.

Monipuolinen Turkki tarjoaa houkuttelevien rantojen lisäksi monia harrastusmahdollisuuksia aktiivilomailijalle, nähtävyyksiä luonnonystäville ja mielenkiintoisia tutkimuskohteita historiasta kiinnostuneille.

Räätälöimme ryhmällesi sopivan ohjelman toiveidenne mukaan. Matkaohjelmaehdotus:

Päivä 1.

Lento Helsingistä Istanbuliin, jossa opas on ryhmää vastassa. Siirrymme kotimaanterminaaliin, josta jatkolento Kayseriin lähtee. Bussikuljetus hotellille.

Päivä 2. Parhaat palat Göremestä Avanosiin

Kappadokia sai alkunsa kymmeniä miljoonia vuosia sitten tulivuorten purkautuessa. Laavasta, tuhkasta ja tuffikivestä syntyi kerrostumia, joita eroosio alkoi kuluttaa muokaten kiviaineksesta mitä eriskummallisimpia muotoja, jotka mykistävät katsojansa yhä tänäkin päivänä. Näemme Rakkauslaakson mielikuvitukselliset kivimuodostelmat ja uneliaan Çavuşinin kylän. Useimmat asukkaista saavat elantonsa maanviljelystä, ja kylämiljöötä värittävät vanhat talot ja peltotyökalut. Paşabağissa eli paššan viinitarhassa näemme sienten muotoisia keijukaissavupiippuja. Aikoinaan täällä eli joukko styliittoja eli pylväskilvoittelijamunkkeja, jotka asuivat kivipylväiden päässä olevissa majoissa viettäen askeettista erakkoelämää. Avanosissa vierailemme keramiikkapajalla ja näemme kuinka saviesineet saavat muotonsa jalan pyöritettävässä dreijassa. Pistäydymme myös mattokaupassa perehtyen mattojen solmintaan. Avanosissa nautimme myös lounaan.

Iltapäivällä käymme Devrentissä, joka tunnetaan eläinten ja muiden hahmojen muotoisista kivistään. 500–800-luvuilla Göreme oli yksi kristinuskon tärkeimpiä keskuksia ja täällä kehitettiin maailman ensimmäinen luostarilaitosjärjestelmä. Lopuksi vierailemme Unescon maailmanperintölistalla olevassa, kallioon hakatussa Göremen luostarikompleksissa. Loppupäivä on vapaa-aikaa.

Illalla halukkaille lisämaksullinen Pyörivien dervissien seremonia (sema), joka järjestetään vaikuttavassa, 1200-luvulta peräisin olevassa seldžukkien karavaaniseraljissa. Illallinen hotellissa.

Päivä 3. Kuumailmapallolento, Kappadokian linnoitukset ja Ürgüp

Lisämaksullinen kuumailmapallolento. Aikainen herätys unohtuu, kun pallo kohoaa taivaalle äänettömästi yhdessä kymmenien muiden pallojen kanssa auringon noustessa. Lennosta tekee erityisen juuri alla levittäytyvä satumaisema. Mitä mielikuvituksellisimmat kivimuodostelmat avautuvat silmiemme eteen laaksoina, joita pääsee ihailemaan vain lintuperspektiivistä.

Aamiaisen jälkeen halukkaille pieni opastettu kävelyretki Görkündere-laaksossa.

Klo 11 lähdemme Uçhisarin viehättävään kallioluolakylään. Ortahisarin välilinnoitus kylässä vierailemme Kappadokian kulttuurimuseossa. Vierailun jälkeen nautimme lounaan. Iltapäivällä pysähdymme katsomaan ”Ürgüpin kolmea kaunotarta” ja vierailemme Turasanin viinitalossa maistelemassa alueen viinejä. Lentokentälle lähtöön asti on vapaa-aikaa Ürgüpin keskustassa. Iltapäivällä on kuljetus lentokentälle, josta lento Istanbuliin. Kuljetus hotellille ja tervetuloillallinen.

Päivä 4. Istanbulin vanhakaupunki

Aamiaisen jälkeen tutustumme Istanbulin kuuluisimpiin maamerkkeihin. Aloitamme retken vierailemalla Sinisessä moskeijassa, jota koristavat sinisävyiset, käsin maalatut Iznik-kaakelit. Hippodromin – entisen sirkusareenan – kautta jatkamme Hagia Sofiaan, joka oli aikoinaan kristikunnan suurin ja merkittävin pyhättö. Nykyisin se toimii museona. Iltapäivä on vapaa-aikaa.

Illalla on lisämaksullinen retki yökerho Kervansarayhin, jossa nautimme turkkilaisesta kansanperinteestä musiikin, tanssin ja makujen muodossa. Luvassa on upea ilta turkkilaiseen tapaan – täällä todella osataan viihdyttää yleisöä!

Päivä 5. Bosporinsalmen-risteily ja tuliaisostoksia

Lähdemme Bosporin-risteilijälle ja näemme ihastuttavia maisemia. Risteilyn jälkeen lähdemme ostoksille ja käymme nahkavaatteiden tehtaanmyymälässä ja yli 4000 liikettä käsittävässä Suuressa basaarissa. Iltapäivällä on vapaa-aikaa viimeisille omatoimisille seikkailuille Istanbulissa.

Päivä 6. Kotimatka

Aamiaisen jälkeen kuljetus Atatürkin kansainväliselle lentokentälle, josta lento koti-Suomeen

 

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna

Tilaa uutiskirje