Kulttuuri­matkat

Japani - nousevan auringon maa

Japani - nousevan auringon maa

Japani – nousevan auringon maa – on saarivaltio Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella. Japanin nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon lähdettä.” Maan virallinen nimi on Nippon koku. Japani koostuu yli 3000 saaresta, suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshu ja Shikoku.

Pyydä tarjous

Matkaohjelma

Japanissa kunnioitetaan vanhoja perinteitä, shintolaisuus ja buddhalaisuus näkyvät jokapäiväisessä elämässä varsinkin pienemmissä paikoissa. Suurkaupunkien elämä on hyvinkin modernia ja hektistä. Pinta-alaltaan vain hieman Suomea suurempi Japani lyö meidät reippaasti asukkaiden määrässä, sillä japanilaisia on peräti 130 miljoonaa.

Japanissa on neljä vuodenaikaa ja maa on ilmastoltaan todella vaihteleva. Pitkänomainen muoto merkitsee sitä, että täällä mennään lumesta tropiikkiin. Parasta aikaa matkustaa Japaniin ovat kevät ja syksy. Keväällä kukkivat kirsikkapuut ovat monelle syy valita matkustusajaksi juuri kevät.

Honshūn saarella sijaitsevassa Tokiossa on meno aikamoista. Kaupunki on kiireinen ja täynnä ihmisiä, mutta hyvällä etukäteissuunnittelulla Japanin kuhisevasta pääkaupungista saa irti parhaat palat. Kioto on Tokiota paljon rauhallisempi ja hienostuneempi. Juuri täällä ovat valttina kirsikkapuut ja kiehtova kulttuuri. Kioton vieressä on myös Japanin vanha pääkaupunki, pieni ja sympaattinen Nara temppeleineen ja mielenkiintoisine nähtävyyksineen.

Japani tunnetaan hyvästä ruuastaan. Keittiön tärkein raaka-aine on riisi. Ruuan ulkonäöllä on japanilaisille suuri merkitys ja ruokalajit valmistetaan taidokkaasti. Värit sointuvat yhteen ja esillepano on yksinkertainen mutta taidokkaasti koottu kokonaisuus. Tunnettuja ruokalajeja ovat sushi, sashimi sekä portugalilaista alkuperää oleva tempura. Suolan korvaa soijakastike.

Japanin kansallisurheilulaji on sumopaini, mutta muutkin kamppailulajit, kuten karate, judo ja kendo ovat suosiossa. Uudempia lajeja ovat jalkapallo ja baseball, josta on tullut huippusuosittu laji Japanissa.

Räätälöimme ryhmällesi sopivan ohjelman toiveidenne mukaan. Matkaohjelmaehdotus:

Päivä 1.

Lähtö Helsingistä Tokioon Finnairin iltalennolla. Tokioon saavutaan seuraavana aamuna.

Päivä 2.

Saapuminen Tokioon ja bussikuljetus hotelliin. Päivä aikaa pitkästä yölennosta toipumiseen ja illalla nautitaan tervetuloillallinen hotellissa.

Päivä 3.

Tänään tehdään mielenkiintoinen kaupunkikiertoajelu Tokiossa. Kierroksen aikana nähdään mm. yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä, vuonna 1958 valmistunut ja 313 m korkea Tokio Tower, Imperial Palace Plaza, laaja puistomainen aukio, jonka reunalla on keisarin asunto ja shintolainen Meiji Jingu pyhäkkö vuodelta 1920. Valtaisalla alueella on puistoja, rakennuksia ja sumopainijatkin esiintyvät täällä. Japanilaisille pyhäkkö on hengellinen levähdyspaikka että virkistävä keidas suurkaupungin vilinässä.  Ginza on Tokion Champs-Elysees. Täältä löytyvät hyvät liikkeet, tavaratalot, taidegalleriat, ravintolat ja iltahuvit. Kierroksen jälkeen palataan hotellille.

Päivä 4.

Vapaapäivä omiin seikkailuihin, shoppailuun ja Tokioon tutustumiseen.

Päivä 5.

Kokopäiväretki Mt Fuji -vuoren maisemiin. Noin 100 km päässä Tokiosta sijaitsee Japanin korkein ja tunnetuin vuori Fuji. Se lepää kolmen aikaisemmin kehittyneen tulivuoren päällä. Shintolaisille Fuji on pyhä vuori. Bussilla pääsee keskivaiheilla sijaitsevalle leirille numero 5. Hakonessa tehdään veneretki Ashi-järvellä. Lopuksi käydään kuvankauniissa Owakudani laaksossa. Sitten siirrytään JR Odawara rautatieasemalle, josta lähdetään junalla Kiotoon. Kiotoon saavuttaessa on kuljetus hotelliin.

Päivä 6.

Tänään tehdään puolenpäivän mittainen tutustumismatka Kioton nähtävyyksiin. UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluva Kinkakuji temppeli tunnetaan myös nimellä Kultaisen Paviljongin temppeli. Keisari Kammulle, Kioton perustajalle, ja keisari Komeille, Kioton viimeiselle keisarille, omistettu Heian Jingu pyhäkkö rakennettiin vuonna 1895.  Nijon linna ja palatsi ihastuttavat upealla arkkitehtuurillaan. Lounas nautitaan paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen palataan hotelliin. Iltapäivä ja ilta on omaa aikaa.

Päivä 7.

Kokopäiväretki Japanin ensimmäiseen pysyvään pääkaupunkiin Naraan. Nara perustettiin samaan aikaan kun buddhalaisuus saapui Japaniin ja kaupungista tehtiin kaunis temppeleineen ja puuveistoksineen. Naran puistossa sijaitseva Todaijin temppeli valmistui vuonna 752. Siellä sijaitsee Japanin suurin pronssinen buddhapatsas, jota ympäröi maailman suurin puurakennus. Puistossa on myös satamäärin peuroja. Kasugan shintotemppeli sijaitsee metsässä saman nimisen vuoren juurella. Temppeli on tunnettu noin 3000 lyhdystään. Kofukuji pyhäkön viisikerroksinen pagoda on yksi Naran symboleista. Temppeli on aikoinaan mahtavan Fujiwara suvun klaanitemppeli. Ikää temppelillä on yli 1300 vuotta ja sen 175 rakennuksesta on enää kuusi jäljellä. Ennen paluuta hotelliin käydään vielä Byodo-in temppelissä, joka oli huvila käytössä ennen temppeliksi muuttamistaan.

Päivä 8.

Tänään on vuorossa kotimatka.

 

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna