Luontomatkailu - Kohti luonnon riemua

Paul Segersvärd kiinnostui perhosten ja lintujen seuraamisesta koulupoikana 1970-luvulla. Sen jälkeen luonto on vienyt miehen mukanaan: se ei ole enää vain harrastus vaan elämäntapa, joka määrittää jopa koiralenkkien suunnan.

Kon-Tikin luonto- ja lintumatkoilla matkanjohtajana toimiva Segersvärd on pitkän linjan luontoihminen, joka on monille tuttu televisiosta. – Olen koulutukseltani optikko, mutta työurani olen tehnyt pääasiassa luontotoimittajana. Kummatkin urapolut liittyvät näkemiseen ja visuaaliseen kokemiseen, vaikkakin hieman eri tavoin, Segersvärd summaa.

Muun muassa legendaarista Mikä mikä viidakkokirja -visailuohjelmaa juontanut ja satoja jaksoja Ylen Luonto lähellä -sarjaa tehnyt Segersvärd sai ensimmäisen kipinän luontoharrastukseen jo lähes 50 vuotta sitten. – Ensimmäiset lintuhavaintoni kirjasin ylös toukokuussa 1970. Nykyisin en pidä luontoa enää harrastuksena. Se on paljon suurempi osa elämää, joka määrittää hyvin pitkälle kaikkea tekemistä. Esimerkiksi koiran kanssa ulos lähtiessäni mietin säätilaa ja valitsen sellaisen reitin, minkä uskon tuottavan parhaiten havaintoja.

Sää onkin yksi keskeisimmistä luonnon toimintaan ja retkien kulkuun vaikuttavista tekijöistä myös ulkomaanmatkoilla. – Olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta oikeilla ratkaisuilla voi kaatosateenkin kääntää positiiviseksi kokemukseksi, Segersvärd toteaa. Yhdeksi tärkeimmistä matkanjohtajan tehtävistä hän nimeääkin ryhmän kemian toimimaan saamisen ja hyvän tunnelman ylläpitämisen. Ja juuri ne ovat – luonnon tuntemisen ohella – Segersvärdin ominta aluetta. – Minun tehtäväni on hoitaa asiat niin, että matkoilla päästään nauttimaan luonnosta ja tunnelma pysyy korkealla, oli keli minkälainen tahansa. Ja sen puolen uskon osaavani hyvin.

Suosikkikohteikseen Segersvärd nimeää ”kaksi B:llä alkavaa” eteläisen pallonpuoliskon paikkaa: Borneon ja Botswanan. Kummassakin hän on vieraillut useampaan kertaan. Tropiikki ei kuitenkaan ole ainoa biotooppi, jossa hän nauttii olostaan – mahtavia luontokokemuksia kun voi Segersvärdin mukaan saada missä tahansa. – Olen juuri lähdössä matkanjohtajaksi Färsaarille, ja odotan innolla vierailua lunniyhdyskuntaan. Keväiseltä Kirgisian matkalta taas jäi lähtemättömästi mieleen uskomattoman hieno iibisnokka, lintusukunsa ja heimonsa ainoa edustaja. Matkoilla parasta antia on kuitenkin nähdä, miten matkalle osallistuvat ihmiset innostuvat ja saavat unohtumattomia kokemuksia, Segersvärd hymyilee.

Ulkomaille suuntautuneet retket eivät myöskään syö Segersvärdin intoa kotimaassa retkeilyyn. Päinvastoin. – Joka kerta kun palaan matkoilta, on into lähiluonnon seuraamiseen kasvanut entisestään, Segersvärd sanoo.

 


Paul Segersvärd

Paul Segersvärd on työskennellyt luontotoimittajana yli 20 vuotta. Paul on vieraillut lintu- ja luontoretkillä lähes kaikilla mantereilla.

"Matkalukemista" aihealueittain

Inspiroidu

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Vehreä Costa Rica on luonnonystävän unelma. Siirryin tänne Galapagokselta ja...

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Ehdottomasti – Galápagos ei ole “vain yksi matkakohde”. Se on...

Kolumbia, luonnonkaunis ristiriitaisuuksien maa

Kolumbia, luonnonkaunis ristiriitaisuuksien maa

Kiia Pitkänen Inspiroidu

Kolumbia on Etelä-Amerikan nousevia matkailumaita. Turvallisuustilanne on parantunut ja sen...

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Panaman runsas luonto on häikäisevä, mutta maa on paljon muutakin....

Maista

Matkailun trendit ja isot teemat – toimarin terveiset maailmalta

Matkailun trendit ja isot teemat – toimarin terveiset maailmalta

Kiia Pitkänen Maista

Espanjan Jaenissa järjestettiin järjestyksessään kahdeksas globaali matkatoimistoalan liittojen kongressi marraskuussa.

...
Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP10

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen – TOP10

Kiia Pitkänen Maista

Yleisurheilun MM-kisaviikko houkutteli Yleisurheilufanit syyskuussa Tokioon. Faneille jäi onneksi aikaa...

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Tokio, Japanin mykistävä jättiläinen (osa 1)

Kiia Pitkänen Maista

Yleisurheilufanit vei syyskuussa Tokioon lajin MM-kisat, mutta tutustuimme kaupunkiin, maahan...

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Kiia Pitkänen Maista Vinkit

Kun talven pimeys väistyy, Italia pukeutuu kevään väreihin. Mantelipuut kukkivat,...

Tutustu

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Costa Rica on vehreydessään mykistävä

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Vehreä Costa Rica on luonnonystävän unelma. Siirryin tänne Galapagokselta ja...

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Galapagossaaret – luonnonhistorian aarreaitta

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Ehdottomasti – Galápagos ei ole “vain yksi matkakohde”. Se on...

Keski-Italian kohteet – historiaa, makuja ja maisemia 

Keski-Italian kohteet – historiaa, makuja ja maisemia 

Kiia Pitkänen Tutustu

Keski-Italian kohteet, jotka täytyy kokea! Reitti on helppo yhdistää...

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Panama yllättää monipuolisuudellaan

Kiia Pitkänen Inspiroidu Tutustu

Panaman runsas luonto on häikäisevä, mutta maa on paljon muutakin....

Vinkit

Oopperamatkat saavat kesän soimaan

Oopperamatkat saavat kesän soimaan

Kiia Pitkänen Vinkit

Kesä ja musiikki kuuluvat erottamattomasti yhteen.

...
Viisi syytä ihastua Maltaan – ja miksi se sopii hyvin ryhmämatkakohteeksi

Viisi syytä ihastua Maltaan – ja miksi se sopii hyvin ryhmämatkakohteeksi

Kiia Pitkänen Vinkit

Malta on kohde, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Pienelle saarivaltiolle...

Zürich apostolin kyydillä – TOP 10

Zürich apostolin kyydillä – TOP 10

Kiia Pitkänen Vinkit

Zürich on kaupunki, jonka mittakaava yllättää! Kaupunki on...

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Italian kevät on kukkien, kulttuurin ja kulinarismin juhlaa

Kiia Pitkänen Maista Vinkit

Kun talven pimeys väistyy, Italia pukeutuu kevään väreihin. Mantelipuut kukkivat,...