Aloitin vuonna 1986 matkanjohtajana tehden kesätyönä matkoja Euroopan alueelle, mutta vähitellen työstä tuli elämäntapa ja nykyisin toimin matkanjohtajana eri puolilla maailmaa. Matkanjohtajana tai oppaana olen työskennellyt tähänastisen urani aikana noin viidessäkymmenessä maassa.
Jokaisella matkalla jo tutustakin kohteesta löytää aina uusia ulottuvuuksia, joten kiinnostus kasvaa edelleen kokemuksen myötä. Olen huomannut, että matkustajille ryhmässä matkustaminen on antoisa ja turvallinen tapa tutustua eri kulttuureihin ja ympäristöihin ja kokea upeita elämyksiä ja myös jakaa näitä kokemuksia toisten kanssa – mikä on osa matkustamisen hauskuutta!
Ensimmäinen tutkintoni oli Jyväskylän yliopistosta kaupalliselle alalle, mutta myöhemmin matkailun tullessa tärkeimmäksi työalueekseni, suoritin matkailun restonomin tutkinnon, johon osan tarvittavista opinnoista tein Maltan yliopistossa. Opinnäytetyöni käsitteli risteilymatkustajien matkustusmotiiveja. Risteilymatkojen lisäksi kiertomatkat eri kohteisiin Euroopassa kuten Norjaan, Alpeille, Italiaan ja Espanjaan sekä Pohjois-Amerikkaan ovat vuodesta toiseen säilyneet suosikkikohteina, joihin palaan aina yhtä mielelläni