Kira Mäkelä

Päätyöni Irlannissa on paikallisen DMC yrityksen johtotehtävät, mutta aina kun on mahdollista, lähden mielelläni opastamaan. Opastan erityisesti kiertomatkoja, kulttuurimatkoja, kuoromatkoja, patikkamatkoja ja yritysmatkoja. Olen toiminut täällä oppaana jo lähes 20 vuoden ajan.

Olen asunut Irlannissa vuodesta 1989. Ensimmäiset reilut  15 vuotta kuluivat Dublinissa opiskellessani valokuvausta ja journalismia, mutta myöhemmin matkailualan maailmaan sukellettuani löysin täysin oman juttuni. Nykyisin asun Tipperaryn maakunnassa eteläisessä Irlannissa, idyllisessä Cahirin pikkukaupungissa, josta on reilut 1,5 tuntia pääkaupunkiin Dubliniin ja reilu puolisen tuntia Corkin kaupunkiin. Dublinissa asuvat vanhat ystäväni naureskelevat usein nykyiselle ‘maalaistytölle’, mutta täältä en kyllä enää muuta kaupunkiin, vaikka olenkin syntyjäni kaupunkilainen.

Yksi rakkaimmmista harrastuksistani on patikointi ja ja Irlannin vuoret ovat aina olleet sydäntä lähellä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saavuttaa vuoren huipun sumussa, tuulen tuiverruksessa, auringon paistaessa tai lumisateessa. Ylhäältä vuoren huipulta asiat näkyvät myöskin aina järkevässä valossa!

Toinen suuri harrastukseni on musiikki ja sen tiimoilta löytyy tältä saarelta myös paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa.

 

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna