Esko Pettay

Kiinnostukseni luontomatkailua ja erityisesti merinisäkkäitä kohtaan heräsi opiskellessani meribiologiaa Alaskassa vuosituhannen vaiheessa. Melominen valaiden vierellä kotkien kaarrellessa taivaalla ja jäätikön siintäessä edessä on jättänyt minuun lähtemättömät jäljet.

Yhteistyö Kon-Tikin kanssa alkoi kesällä 2001 Vienanmeren maitovalasmatkoilla. Solovetskissä yhdistyy luonto- ja kulttuurimatkailu ainutlaatuisella tavalla. Olen vetänyt valasmatkoja myös Norjassa ja Azoreilla sekä monipuolisia luontomatkoja Galapagossaarilla ja Costa Ricassa. Seuraavana haasteena tulee olemaan loppukesän matka Huippuvuorille ja Grönlantiin.

Työskentelen päivisin ympäristöalan konsulttina keskittyen mm. merenkulun energiaratkaisuihin. Vuonna 2008 olin mukana perustamassa Atmosmare – säätiötä, joka pyrkii löytämään ratkaisukeinoja ilmastonmuutoksen tuomiin uhkiin. Osana tätä työtä olen viime vuosina perehtynyt monipuolisesti Arktisiin alueisiin. Olen koko työurani toiminut ympäristöasioiden, erityisesti vesiensuojelun, parissa. Työni on vienyt minut tutustumaan ympäristöasioihin niin Kiinaan, Thaimaahan, kuin Islantiinkin, Siperiaan ja ympäri Eurooppaa. Olen koko ikäni halunnut toimia paremman ympäristön hyväksi ja uskon vastuullisen matkailun olevan osa tätä kokonaisuutta.

Harrastuksista minulle rakkaimmaksi on muodostunut valokuvaus. Kuvaan sekä maisemia että ihmisiä, erityisesti häitä ja muita tapahtumia. Eniten kuvia minulla on kuitenkin lapsistani, joille tätä maailmaa yritän säästää.

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna