Matkustajan oikeudet

Direktiivin (EU) 2015/2302 mukaiset matkustajan tärkeimmät oikeudet

– Matkustajat saavat kaikki olennaiset tiedot matkapaketista ennen matkapakettisopimuksen tekemistä.

– Vähintään yksi elinkeinonharjoittaja vastaa aina kaikkien sopimukseen sisältyvien matkapalvelujen asianmukaisesta suorittamisesta.

– Matkustajille annetaan hätäpuhelinnumero tai tiedot yhteyspisteestä, jonka kautta he voivat saada yhteyden matkanjärjestäjään tai matkanvälittäjään.

– Matkustajat voivat luovuttaa matkapakettisopimukseen perustuvat oikeutensa toiselle henkilölle ilmoitettuaan tästä riittävän ajoissa ja mahdollisesti lisämaksua vastaan.

– Matkapaketin hintaa voidaan nostaa ainoastaan, jos tietyt kustannukset (esimerkiksi polttoaineen hinta) nousevat ja vain jos tästä on nimenomaisesti määrätty sopimuksessa, eikä missään tapauksessa myöhemmin kuin 20 päivää ennen matkapaketin alkamista. Jos hinnankorotus ylittää 8 prosenttia matkapaketin hinnasta, matkustaja voi peruuttaa sopimuksen. Jos matkanjärjestäjä varaa itselleen oikeuden hinnankorotukseen, matkustajalla on oikeus hinnanalennukseen, jos asianomaiset kustannukset laskevat.

– Matkustajat voivat peruuttaa sopimuksen suorittamatta peruutusmaksua ja saada takaisin kaikki maksut, jos jokin muu matkapaketin pääominaisuuksista kuin hinta muuttuu merkittävästi. Jos matkapaketista vastaava elinkeinonharjoittaja peruuttaa matkapaketin ennen matkapaketin alkamista, matkustajilla on oikeus maksujen palautukseen ja tarvittaessa korvaukseen.

– Matkustajat voivat ennen matkapaketin alkamista peruuttaa sopimuksen peruutusmaksua suorittamatta poikkeuksellisissa olosuhteissa, esimerkiksi jos matkakohteessa on vakavia turvallisuusongelmia, jotka todennäköisesti vaikuttavat matkapakettiin.

– Lisäksi matkustajat voivat milloin hyvänsä ennen matkapaketin alkamista peruuttaa sopimuksen asianmukaista ja perusteltua peruutusmaksua vastaan.

– Jos matkapaketin merkittäviä osia ei voida matkapaketin alkamisen jälkeen toteuttaa sovitulla tavalla, on matkustajalle tarjottava vaihtoehtoisia matkajärjestelyjä ilman lisämaksua. Matkustajat voivat purkaa sopimuksen suorittamatta peruutusmaksua, jos palveluja ei tarjota sopimuksen mukaisesti ja tämä vaikuttaa matkapaketin toteutumiseen merkittävästi eikä matkanjärjestäjä korjaa ongelmaa.

– Matkustajilla on oikeus myös hinnanalennukseen ja/tai vahingonkorvaukseen, jos matkapalveluja ei toteuteta tai ne toteutetaan virheellisesti.

– Matkanjärjestäjän on annettava apua, jos matkustaja on vaikeuksissa.

Oy Kon-Tiki Tours Ltd on hankkinut maksukyvyttömyyssuojan, jota hallinnoi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Matkustajat voivat ottaa yhteyttä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (Lintulahdenkuja 2, 00540 Helsinki, p. 029 505 3000, s-posti kirjaamo@kkv.fi), jos palveluja kieltäydytään suorittamasta Oy Kon-Tiki Tours Ltd:n maksukyvyttömyyden vuoksi.

Björk & Boström Urheilumatkat Oy on hankkinut maksukyvyttömyyssuojan, jota hallinnoi Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Matkustajat voivat ottaa yhteyttä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (Lintulahdenkuja 2, 00540 Helsinki, p. 029 505 3000, s-posti kirjaamo@kkv.fi), jos palveluja kieltäydytään suorittamasta Björk & Boström Urheilumatkat Oy:n maksukyvyttömyyden vuoksi.

Direktiivi (EU) 2015/2302 sellaisena kuin se on saatettuna osaksi kansallista lainsäädäntöä eli kansallinen laki matkapalveluyhdistelmistä on luettavissa tässä

Sulje

Tilaa Kon-Tikin uutiskirje

Tilaa Kontikin uutiskirje ja saat ensimmäisenä tiedon matkatarjouksia ja tulevista ryhmämatkoista.

Ei kiitos, sulje ikkuna