Kontiki

Viime kesän Puolan lintumatkasta tuli niin mukava reissu, että päätimme tarjota uusinnan 4.-9.6. Puolan Bialowiezan kansallispuisto Valko-Venäjän rajalla säilyi sodissa pommituksilta ja maailman viimeiset luonnonvaraiset visentit säästyivät sukupuutolta. Euroopan vanhimpiin kuuluvissa ikimetsissä elää mielenkiintoisia lintuja; sepelsieppoja (kuvassa), tammi-, valkoselkä- ja syyriantikkoja sekä kuhankeittäjiä. Biebrzan kansallispuistossa taas suot ovat arvokkain osa puistosta. Kosteikoilla elää Euroopan suurin sarakerttuspopulaatio ja lukuisa määrä upeita, harvinaisia kosteikkolajeja. Myös harvinaisia petolintuja tapaa alueella helposti. Lintujen lisäksi kosteikoilla näkee sammakoita ja kilpikonnia.

Matkaa johtaa lintuasiantuntija Petri Kuhno yhdessä paikallisen lintuoppaan kanssa. ”Tervetuloa mukaan Puolan uskomattoman hienoille lintupaikoille, joissa meitä odottavat lukuisat upeat lintulajit ja kansallispuistojen koskematon luonto. Vuoden 2017 retkellä näimme 149 lintulajia ja viiden visentin lauman. Mieleenpainuvimpia lajeja olivat varmaan lukuisat sarakerttuset, sepelsiepot, sitruunavästäräkit, tammi- ja vihertikka, tornipöllö, käämekotka, kiljukotka ja niittysuohaukat. Tulevan retken hieman aikaisempi ajankohta on otollisempi nähdä esim. sepelsieppoja ja tikkoja pesimäreviireillään”. -Petri-

Petri ja Kon-Tiki toivottavat kaikki metsälinnuista kiinnostuneet matkalle mukaan!

Matkaohjelma
4.6. maanantai | Lähtö kohti Varsovaa ja Bialowizan kansallispuistoa

Aamulla tapaaminen Helsinki-Vantaan lentokentällä, Finnairin AY741 lento Varsovaan 09.30-10.15.
Lentokentältä kuljetus Bialowizan kansallispuiston alueelle, jossa paikallinen lintuopas ottaa ryhmän vastaan. Retkeilemme upeassa lehtipuu-kosteikkometsässä ennen majoittautumista ja illallista Wejmutka Pension -maalaishotellissa.

5.6. tiistai | Bialowieza
Aamiainen majoituspaikassa. Siirrymme oppaan kanssa puiston upeimmille alueille ja lintujärvelle. (Nrewka – Zalew Siemianovko) Illalliselle ja yöksi palataan majapaikkaamme. Illalla on mahdollisuus tehdä yölaulajaretki yhdessä.

6.6. keskiviikko | Bialowieza-Biebrza
Aamiaisen jälkeen pakataan tavarat mukaan ja lähdetään siirtymään kohti Biebrzan kansallispuistoa. Matkareitti Bialowieza – Bialystok – Tycosin – Dobarz. Käymme mustapyrstökuirien pesimäseuduilla ja sarakerttusen laulupaikalla. Mahdollisuus retkeillä myös Goniazjissa, jossa pesii yksi maailman pohjoisimmista tornipöllöistä. Majoittaudumme ja syömme illallisen maalaismajoituksessa Pension Gosciniec Dworakissa.

7.6. torstai | Biebrza
Kokopäivän retkeilyä Biabrzan kansallispuistossa. Alueella lukuisia määriä mm. lintutorneja. Illallinen ja yöpyminen Pension Goscinic Dworakissa.

8.6. perjantai | Biebrza – Varsova
Aamiaisen jälkeen linturetkeilyä edelleen Biabrzan alueella. Päivällä lähdemme ajamaan takaisin kohti Varsovaa ja majoittaudumme Novotel Airport hotelliin. Nautimme jäähyväisillallisen yhdessä.

9.6. lauantai| Varsovaa ennen kotiinpaluuta
Aamiaisen jälkeen pakataan tavarat ja kirjaudutaan ulos hotellista. Bussi ottaa meidän kyytiin ja lähdemme vielä tutustumaan Varsovaan Wilanówin kuninkaallisen palatsin puistoon ja viereiselle Powsinkowskin järvelle. Lounas omatoimisesti. Bussi kuljettaa meidät lopuksi lentokentälle, Finnairin lento AY1146 lähtee Helsinkiin 19.25-22.05.

Lennot:
4.6. AY1141 Helsinki – Varsova 09.30-10.15
9.6. AY1146 Varsova – Helsinki 19.25-22.05

Majoitukset maalaishotelleissa kansallispuistojen läheisyydessä :
4.-6.6. | 2 yötä | Wejmutka Pension, Bialowieza (puolihoito)
6.-8.6. | 2 yötä | Pension Gosciniec Dworak, Biebrza (puolihoito)
8.-9.6. | 1 yö | Novotel Airport, Varsova (puolihoito)

Maksuehto
Ennakkomaksu 350 €/hlö
Loppumaksu 6 viikkoa ennen matkan alkua = 23.4.2018

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Hinnat perustuvat 11.12.2017 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin sekä minimi 9 hengen ryhmäkokoon. Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja verkkosivuillamme www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/

Kohokohdat
  • Bialowiezan kansallispuisto
  • Biebrzan kansallispuisto
  • Sarakerttuset, sepelsiepot, sitruunavästäräkit, tammi- ja vihertikka, tornipöllö, käämekotka, kiljukotka ja niittysuohaukat
Kerää oma ryhmä

Omalla porukalla matkalle

Kutsu kaverisi mukaan ja räätälöidään juuri teidän porukan näköinen matka.

Kutsu Facebookissa

Lähetä ystävillesi kutsu sähköpostiin

Puolan lintumatka

4.-9.6.

1495 €