Kontiki

Tervetuloa MHY Etelä-Savon ja MHY Mänty-Saimaan yhteiselle metsä- ja luontomatkalle Puolaan 26.-30.6. Matkamme suuntautuu Puolan eteläosiin. Metsäkohteemme sijaitsevat Tatra vuoriston ja historiallisen Krakovan kaupungin maisemissa. Puolassa metsät ovat pääosin valtion omistuksessa, mutta saamme myös tutustua Puolan yksityismetsien hoitoon ja hallintoon paikallisten metsäammattilaisten johdatuksella. Majoitumme Tatralla kuuluisaan talviurheilukaupunkiin Zakopaneen. Krakovassa yövymme vanhan kaupungin tuntumassa. Nautimme puolalaisten vieraanvaraisuudesta, ravitsevasta ruoasta ja Krakovan alueen kulttuuritarjonnasta. Matkanjohtajana on suuri Puola-ystävä Jukka Soisalon-Soininen, joka asuu osaksi Puolassa ja pystyy elävästi kertomaan meille maan tavoista ja ihmisistä.

Matkaohjelma
26
.6. tiistai | Matkapäivä – Zakopane – Kasprowy – Vuori
Järjestämme ryhmällenne tilausajokuljetuksen alkaen esim. Kerimäeltä, Juvan, Mikkelin ja Mäntyharjun kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja takaisin. Bussin aikataulu vahvistetaan lähempänä ajankohtaa. Lähtö on aamuyöstä kohti Helsinki-Vantaata. Lento Finnairin koneella Helsinki-Krakova klo 8.40-9.40. Krakovan puolalaisen Paavin nimeä kantavalla kentällä vastaanottamassa on Puolan tunteva oppaamme.

Bussimme suuntaa kohden etelää, Tatra -vuoristoa ja Zakopanea, jonne saavuttuamme majoitumme ja nautimme lounaan. Iltapäivällä käymme zakopanelaisen vuoristo-oppaamme kanssa tutustumassa Kasprowy -vuoren huipulla vuoristomaisemiin. Kävellen ehtii myös Slovakian puolelle! Matka tehdään gondolihisseillä, joista on hyvät näkymät vuoriseudun metsiin. Metsät ovat kuntoutuneet sosialistisen ajan katastrofaalisesta tilasta. Jos meitä oikein onnestaa, saatamme nähdä karhun tai muita eläimiä vuoren rinteellä! Päivän päätteeksi tutustumme vielä yhdessä Zakopanen kaupunkiin. Loppuilta on vapaata aikaa.

27.6. keskiviikko | Tatran kansallispuisto ja metsäalueet
Nautimme puolalaisen runsaan aamiaisen, joka sisältää  herkullisia kinkkuja ja makkkaroita ja on joko erinomainen tai vielä parempi. Vahvistuksien  jälkeen meitä isännöi Tatran Kansallispuiston asiantuntija. Tutustumme kansallispuiston hoitoon ja monimuotoisuuteen. Mielenkiintoista on, että kansallispuisto käsittää myös yksityisomisteisia metsäaloja. Suuri osa Puolan metsistähän on valtion omistamia. Metsäkierroksen aikana tarjolla retkieväät. Päivän päätteeksi nautimme illallisen, jolle kutsumme myös Zakopanen isäntiämme.

28.6. torstai | Wieliczkan suolakaivos – Krakova
Aamiaisen jäljiltä lähdemme jo varhain kohden Krakovaa. Vähän ennen Krakovaan saapumista vierailemme Wieliczkan suolakaivoksella,joka kuuluu UNESCO:n maailmanperintölistalle.  Kierroksen ehken merkittävin nähtävyys on Kingan kappeli, jonka seiniä kiertävä raamatun kertomukset Kristuksen syntymästä viimeiselle aterialle, kaikki suolaan hakattuna. Metsäalan asiantuntijoille on varmasti myös mielenkiintoista nähdä, miten puuta on käytetty kaivoskäytävissä ja kuinka suolainen tila tekee puusta ikuisen.

Nautimme suolakaivoskierroksen jälkeen lounaan Karczma Halit -ravintolassa suolakaivoksen naapurissa. Ehken nautimme leivän sisällä tarjoiltavaa sieni- tai zurek -keittoa ja sen lisäksi muita puolalaisia herkkuja.

Iltapäivällä saavumme Krakovan kaupunkiin. Jätämme matkalaukut hotelliin, jossa suomenkielen taitava oppaamme odottaa. Lähdemme kävelykierrokselle tutustumaan tärkeimpiin Krakovan nähtävyyksisin, kuten Marian tuomiokirkkoon, jonka tornista kaikuu tasatunnein hälytyssoitto. Krakovan palomiehillä on tärkeä toimi! Vanhankaupungin torilta kävelemme Wawelin kukkulalle. Siellä sijaitsee Puolan kuninkaiden linna ja katedraali, jossa Puolan kuninkaat ja suurmiehet ovat saaneet viimeisen leposijansa kautta aikojen.

Kierroksen jälkeen on vapaa-aikaa vaikkapa tuliaisostoksia ajatellen. Opas neuvoo, mitkä tuotteet ovat hänen suomalaisten ystäviensä suosikkeja. Galeria Krakowska -kauppakeskus, sijaitsee aivan Vanhankaupungin laidalla.

Iltavirkuille kerrottakoon vielä, että Krakovan  jazz -klubit avaavat ovensa yleensä klo 21.00. Puola on vanhastaan jazzin maa ja Krakovan Vanhassakaupungissa on jopa kuusi klubia.

29.6. perjantai | Niepolomicen metsäpiiri
Aikainen aamiainen odottaa jälleen päästäksemme ajoissa Krakovan naapurissa sijaitsevaan Niepolomicen pikkukuntaan. Niepolomicessa sijaitsee Puolan kuninkaiden metsästyslinna, jossa myös Katariina Jagellonicamme vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Se ei kuitenkaan ole pääkohteemme, vaan Niepolomicen metsäpiiri, jossa meitä odotetaan. Metsäpiirin tiloissa saamme kuulla Puolan metsistä, niiden hoidosta ja  käytöstä. Puiden myynti tapahtuu netissä! Meille esitellään sen jälkeen piirin metsiä ja retken aikana tarjoillaan metsäinen lounas makkaroineen ja perinteisine puolalaisine bigos -kaalipatoineen.

Krakovaan paluun jälkeen odottaa läksiäisillallinen Jama Michalikan tunnelmallisessa ravintolassa,  jonka perinteet ovat yli sadan vuoden takaa Itävallan ajoilta. Alkajaisiksi nautimme kuuman hunajaviinin ja pianisti pitää huolta musiikista illan mittaan. Erityisesti Puolan Sibelius, Frédéric Chopin, on ohjelmassa.

30.6. lauantai | Kotimatka
Aamiaisen jälkeen otamme suunnan Krakovan lentokentälle ja sanomme Krakovalle näkemiin! Saavumme Helsinkiin klo 13.15. jonka jälkeen bussikuljetus takaisin kotiin.

Finnairin suorat lennot
AY1161 tiistaina 26.6.     Helsinki – Krakova klo 0840 –  0940
AY1162 lauantaina 30.6.  Krakova – Helsinki klo 1025 – 1315

Majoitus
2 ensimmäistä yötä Zakopanen kaupungissa 3* hotellissa
2 viimeistä yötä Krakovassa 3* hotellissa
Lisätiedot myöhemmin.

Hinnat perustuvat 20.11. 2017 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Matkan toteutuminen edellyttää ryhmän minimikokoa 20.

Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Lisätietoa matkan maksamisesta luottokortilla
Verkkokaupassa matkan voi maksaa luottokortilla (Visa, MasterCard tai Amex). Ennakkomaksu maksetaan heti varauksen yhteydessä ja loppumaksu eräpäivänä. Varauksesta saatte sähköpostiinne vahvistuksen, jossa on myös linkki loppumaksun maksamista varten. Sähköpostitse tehdyistä varauksista lähetämme laskut pankkisiirtolomakkeina. Jos matkan haluaa maksaa luottokortilla (Visa, MasterCard ja Amex), veloitus tehdään NETs (entinen Luottokunta) puhelinmyyntinä. Nets veloittaa palvelumaksuna 2%+alv. maksettavasta summasta, joka lisätään matkan hintaan. Veloitus hoidetaan puhelimitse Kon-Tiki Toursin toimiston kanssa.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja verkkosivuillamme www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/

 

 

Kerää oma ryhmä

Omalla porukalla matkalle

Kutsu kaverisi mukaan ja räätälöidään juuri teidän porukan näköinen matka.

Kutsu Facebookissa

Lähetä ystävillesi kutsu sähköpostiin

Metsämatka Tatralle ja Krakovaan 2

26.-30.6.

1290 €/1390 €

Tervetuloa MHY Etelä-Savon ja MHY Mänty-Saimaan yhteiselle metsä- ja luontomatkalle Puolaan 26.-30.6. Matkamme suuntautuu Puolan eteläosiin. Metsäkohteemme sijaitsevat Tatra vuoriston ja historiallisen Krakovan kaupungin maisemissa. Puolassa metsät ovat pääosin valtion omistuksessa, mutta saamme myös tutustua Puolan yksityismetsien hoitoon ja hallintoon paikallisten metsäammattilaisten johdatuksella. Majoitumme Tatralla kuuluisaan talviurheilukaupunkiin Zakopaneen. Krakovassa yövymme vanhan kaupungin tuntumassa. Nautimme puolalaisten vieraanvaraisuudesta, ravitsevasta ruoasta ja Krakovan alueen kulttuuritarjonnasta. Matkanjohtajana on suuri Puola-ystävä Jukka Soisalon-Soininen, joka asuu osaksi Puolassa ja pystyy elävästi kertomaan meille maan tavoista ja ihmisistä.