Matkalla Pohjois-Italian Como-järvelle on luvassa rentoja aktiviteetteja ja kuvankauniita keväisiä maisemia. Asetumme viehättävään Varennan rantakaupunkiin, suloiseen Villa Cipressiin, josta käsin teemme leppoisia vaelluksia huimaavissa maisemissa, rentoudumme joogan parissa ja nautimme kevään kukkaloistosta upeissa puutarhoissa sekä vierailemme alueen tärkeimmissä kaupungeissa.
Matkalle lähtijän tulee olla hyvä kävelijä, joka pystyy suorittamaan ylä- ja alamäkiä. Reitit ovat keskitasoista helppoihin, mutta joukossa saattaa olla satunnaisia jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä rappusia, jotka suoritamme rauhallisesti. Reitit kulkevat suurimmaksi osaksi kukkulaisessa maastossa, johon on tehty kävelypolkuja – kapeimmillaan yhden kävelijän levyisiä. Reitit kulkevat myös rinteensuuntaisesti, joten suuria pudotuksia saattaa olla reittien sivulla.
Palaute kevään 2023 matkalta:
”Oli kyllä aivan mahtava reissu! Seutu oli ihanaa, ja hotelli oli aivan upea mutta silti myös rento. Joogasta tykättiin kovasti, ja vaellukset olivat huippuja. Joka päivä teimme ja näimme jotain vielä edellispäiviäkin ihanampia asioita, vaikka jo lähtötaso oli toppen. Ja sitten vielä Satu! Niin hauska ja lähestyttävä. Ja miten kukaan voi kertoa italialaistyyppisellä puhenopeudella niin paljon kiinnostavia asioita, myös arjen tasolta, mikä on kivaa, koska sitä tietoa ei välttämättä löydä netistä tai oppaista. Varmaan pitkälti Sadun ansiosta porukasta tuli nopeasti yhtenäinen ja yhdessä hauskaa pitävä porukka”
-Mirka-
Lisätietoja ja varaukset myös sähköpostilla ilmoittautumiset@kontiki.fi
Matkanjohtaja Satu Mäkelä
Toimin virallisena matkanjohtajana sekä matkaoppaana Italiassa suunnitellen ja tuottaen itse omat matkaohjelmani; yli 25 vuoden kokemus matkatuotannosta ja -opastuksesta, hotelli- ja ravintolaesimies- ja sommelierkoulutus sekä Italian kiertäminen 20 vuoden ajan ovat antaneet vankan pohjan luoda monipuolisia ja toimivia matkoja ihanaan Italiaan, jonka lähes jokainen kolkka on vierailun arvoinen – itseasiassa tunnen ’runsaudenpulaa’ kohteita valitessani. Etsin jatkuvasti uusia, aitoja ja antoisia kohteita, jotka sopivat matkojeni teemaan ja joihin ei itse välttämättä yksin löytäisi – siten avautuu usein uusi kokemus jo ehkä tutuksi tulleesta matkakohteesta. Tervetuloa Sadun Italiaan!
Via IV Novembre 22, 23829 Varenna (LC) – Italia
Elegantti hotelli, joka on modernisoitu historialliseen huvilaan vanhaa kunnioittaen. Hotellissa on kaksi ravintolaa. Hotellista on suora näkymä Como-järvelle ja villaa ympäröi kaunis kasvitieteellinen puutarha.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden matkatoimistosta riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.
Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.
Matkan hinta edellyttää ryhmän minimikoon täyttymistä. Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd / Kon-Tiki Sport Travel Oy, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv, SMAL 39610) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä. Erityisehdot myös verkkosivuillamme www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/.
Finnairin lento Milanoon klo 08.00–10.05. Tapaamme Milanon lentokentällä Italiassa asuvan paikallisoppaan, Satu Mäkelän. Suuntaamme Como-järvelle ja Comon kaupunkiin, joka on alueen suurin kaupunki ja nautimme siellä kevyen lounaan. Iltapäivällä siirrymme Varennan kaupunkiin, jossa sisään kirjaudumme ihastuttavaan Villa Cipressi-hotelliin. Pienen levon jälkeen kokoonnumme nauttimaan aperitiivin suolapalojen kera, jonka jälkeen tutustumme hotelliin sekä Varennan historialliseen keskustaan.
Aamu alkaa joogan merkeissä paikallisen joogaohjaajan vetämänä – opettelemme joogasarjan, jota voi helposti toteuttaa myös myöhemmin kotona. Aamiaisen jälkeen teemme leppoisan vaelluksen Varennan ympäristön huikeissa maisemissa. ja palaamme iltapäivällä takaisin Varennaan. Ilta vapaa-aikaa omiin seikkailuihin. Päivän vaellus n. 7 km, nousua ja laskua n. 450 m – vaellusaika n. 3,5 h
Aamu alkaa joogasarjan merkeissä. Aamiaisen jälkeen siirrymme laivalla Bellagion pittoreskiin pikkukaupunkiin, joka on ehkä kuuluisin Como-järven kaupungeista. Aikaa vierailla omatoimisesti mm. Villa Melzin puutarhassa tai tehdä ostoksia pikkuputiikeissa. Paluu iltapäivällä takaisin Varennaan ja ilta vapaa. Päivän aikana käytämme laivakuljetuksia.
Aamu alkaa joogan merkeissä – syvennämme joogasarjaa. Aamiaisen jälkeen teemme vaelluksen vastarannalla, josta avautuu aivan toisenlaiset maisemat yli järvialueen. Palaamme takaisin iltapäivällä. Päivän aikana käytämme laivakuljetuksia. Päivän vaellus n. 8 km, nousua ja laskua n. 400 m – vaellusaika n. 4 h
Aamiaisen jälkeen siirrymme laivalla vastarannalle ja tutustumme upean Villa Carlottaan puutarhoineen, jossa atsaleat ja alppiruusut kukkivat laajoina metsäalueina. Paluu iltapäivällä Varennaan, ilta vapaa. Päivän aikana käytämme laivakuljetuksia. Yhteinen jäähyväispäivällinen ruokajuomineen.
Leppoisan aamiaisen jälkeen siirrymme vielä muotikaupunki Milanoon, jossa on mahdollisuus tehdä viimeisiä ostoksia sekä vierailla museoissa tai kirkoissa. Iltapäivällä kuljetus Malpensan lentoasemalle. Finnairin suora lento Helsinkiin klo 19.00–23.05
A=aamiainen, L=lounas ja I=illallinen
Matkaohjelmaan voi tulla muutoksia johtuen säästä, paikallisliikenteen aikatauluista tms. yllättävistä muutoksista.
7.4.2024 AY1751 Helsinki – Milano klo 08.00–10.05
12.4.2024 AY1756 Milano – Helsinki klo 19.05–23.05
Mahdolliset ruoka-ainerajoitteet tulee esittää matkavarauksen yhteydessä. Huomioithan, että matkan ryhmäruokailut on tilattu ennakkoon ja erikoisruokatoivomuksia ei aina voida toteuttaa. Lähetämme tiedot ruoka-ainerajoitteista etukäteen kohteisiin, mutta toiveiden toteutumista emme voi taata.
Ennakkomaksu on 400 €/henkilö. Loppumaksu 8 viikkoa ennen matkan alkua.
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa varaamansa matka seuraavin ehdoin:
Hinnat perustuvat 1.9.2023 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.
Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja verkkosivuillamme www.kontiki.fi/matkaehdot/kon-tiki-toursin-erityisehdot/.