
Kulttuurimatkat
Joulun tunnelmaa lämpimässä Barcelonassa
Joulumarkkinoita ja katalonialaista kulttuuria
Espanjassa varsinaista joulua on perinteisesti vietetty vasta loppiaispäivänä 6. tammikuuta, jolloin kolme itämaan tietäjää tuo lapsille lahjoja. Barcelonassa, Kataloniassa ja muuallakin Espanjassa on kuitenkin parin viime vuosikymmenen aikana yleistynyt myös juhliminen jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Ravintoloiden joulumenyyt tarjoavat sesongissa olevia tuotteita. Joulun suosituin kulinaristinen anti ovat runsaat joululeivokset, suklaat ja marsipaanit, joita löytää ruokakaupoista, kahviloista, leipomoista ja joulutoreilta. Valkoiseen paperiin käärityt pehmeät leivokset tunnetaan nimellä ”Polvoron”, joiden makuina on sitruuna, manteli ja kookos. Pähkinäistä joulumakeista eli ”Turronia” myydään Espanjassa yleensä vain joulun aikaan. Turron-levyjen perinteiset maut ovat suklaa, manteli ja marsipaani. Barcelonan katedraalin edustalla järjestetään perinteiset Santa Lucian joulumarkkinat, missä tunnelma on huipussaan. Sen lukuisista kojuista löytyvät käsintehdyt joulukoristeet, korut ja tekstiilit. Joulumarkkinoita on myös Sagrada Familian luona ja Gran Via-kadun varrella.
Tällä joulumatkalla pääsemme kurkistamaan katalonialaiseen kulttuuriin joulutunnelmissa. Vierailemme arkkitehtuurisesti mielenkiintoisissa paikoissa, kuten Gaudín suunnittelemassa Park Güell -puistossa sekä yhä rakenteilla olevassa Sagrada Familia -temppelissä. Kaupunkia kiertäessämme osallistujilla on mahdollisuus vierailla joulumarkkinoilla, joista pääsee ostamaan paikallisia käsintehtyjä tuliaisia ja herkkuja. Teemme retket kaupungin ulkopuolelle Montseratin luostarialueelle, joka on toiminut pyhiinvaelluspaikkana vuosisatoja, sekä Gironan kaupunkiin ja sen juutalaisalueille. Syömme perinteistä espanjalaista ruokaa, ja yhtenä kohokohtana on jouluaaton juhlaillallinen 7 Portes -ravintolassa.
Ilmoittautuminen avoinna 19.09.2025 asti. Lähde mukaan yksin, kavereiden tai läheisten kanssa!
Lisätietoja ja varaukset myös sähköpostilla ilmoittautumiset@kontiki.fi

Hintaan sisältyy
- Finnairin lento Helsinki–Barcelona–Helsinki
- ruumalaukku 23 kg + 8 kg käsimatkatavaraa
- majoitus jaetussa 2-hengen huoneessa
- ohjelman mukaiset kuljetuksetja parkkimaksut
- ohjelman mukaiset opastukset suomeksi ja englanniksi
- sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin ohjelman mukaisesti
- ateriat: 5 x aamiainen, 4 x lounas, 2 x illallinen ja 1 x kevyt iltapala
- verot, palvelu- ja toimistomaksut
Lisämaksusta
- yhden hengen huoneen lisä 320 €/hlö
- muut mahdolliset palvelut
Kohokohdat
- paikalliset joulutorit Barcelonassa
- Park Güell -puisto, Unescon suojelukohde
- Montseratin luostarialue, historiallinen pyhiinvaellus kohde
- Gironan kaupunki ja juutalaiskorttelit
- Sagrada Familia -temppeli, Gaudín suunnittelema ja yhä rakenteilla oleva koristeellinen temppeli
Majoitus
Hotelli Grupotel Gran Via 678
Ylemmän turistiluokan hotelli, joka sijaitsee Barcelonan keskustassa leveän ja vilkasliikenteisen Gran Via de les Corts Catalanes -kadun varrella. Modernit ja valoisat huoneet ovat joko kadulle, rakennuksen keskellä olevaan valokuiluun tai rakennuksen taakse Eixamplen kaupunginosan tyypilliselle sisäpihalle päin.
Huoneissa parkettilattia, tv, ilmastointi/lämmitys, tallelokero, minibaari, maksuton WIFI ja kylpyhuone, joko suihkulla tai kylpyammeella.
Baari ja ruokailumahdollisuus aamiaistilassa. Sisäpihalla on terassi ja ylätasanteella pieni uima-allas, joka on auki kesäkuukausina. Buffetaamiainen tarjoillaan klo 7.00-10.30. Check in klo 15.00 ja check out klo 12.00.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden matkatoimistosta riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.
Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.
Matkan hinta edellyttää ryhmän minimikoon täyttymistä. Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd / Kon-Tiki Sport Travel Oy, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv, SMAL 39610) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä. Erityisehdot myös verkkosivuillamme www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/.
Matkaohjelma
maanantai 22.12. - lauantai 27.12.2025
22.12. maanantai │ matkapäivä, saapuminen Barcelonaan ja majoittuminen (I)
Finnairin lento Barcelonaan klo 17.05–20.05. Suomenkielinen paikallisopas ja bussi vastassa ryhmää Barcelonassa. Siirtyminen hotellille, jossa sisäänkirjautuminen. Sisäänkirjautumisen jälkeen kevyt iltapala oppaan johdolla hotellilla.
23.12. tiistai | Kaupunkikierros ja Park Güell (A, L)
Aamiainen hotellilla. Aamupäivällä suomenkielinen opas hakee ryhmän bussin kanssa hotellilta kaupunkikierrokselle.
Barcelona, Espanjan Katalonian maakunnan pääkaupunki, on yksi maailman suosituimmista kaupunkikohteista. Kaupunki on yli kaksituhatvuotisen historiansa aikana kehittynyt yhdeksi Euroopan metropoliksi, jolla on varmasti jokaiselle jotain tarjottavaa; historiaa, arkkitehtuuria, taidetta, konsertteja, messuja, urheilutapahtumia, ostoksia, museoita, aurinkoa ja hiekkarantaa.
Monet Barcelonan löytäneet ovat rakastuneet kaupunkiin ikiajoiksi ja vannovat palaavansa pian uudelleen. Kaupunkikierros on paras tapa tulla kaupungin kanssa tutuksi. Kierroksella tutustumme Barcelonan vanhaan kaupunkiin ja osan matkaa jalkaudumme kävelemään Kolumbuksen patsaalta pitkin La Ramblas -kävelykatua aina Placa Catalunya aukiolle. Matkan varrella sijaitsevat mm La Boqueria kauppahalli, Liceun oopperatalo ja Placa Reialin aukio. Vanhankaupungin nähtävyyksien jälkeen jatkamme matkaa omalla tilausbussilla. Reitin varrella näemme Barcelonan maailmankuulun arkkitehti Antonio Gaudin tärkeimmät teokset ja jatkamme matkaa toiselle puolelle kaupunkia samaisen arkkitehdin suunnittelemaan Park Guell -puistoon johon tutustumme vapaamuotoisesti. Kierroksen jälkeen kuljetus lounasravintolaan.
Kierroksen ohessa vierailemme Barcelonan erikoisimmassa puistossa, Antoni Gaudín suunnittelemassa Park Guëllissä, joka sijaitsee korkealla kukkulalla Gràcian kaupunginosassa. Alueen oli alunperin tarkoitus toimia asuinalueena, mutta alue muutettiin yleiseksi puistoksi ja siitä tuli vuonna 1923 Barcelonan kaupungin omaisuutta. Puisto on erittäin mäkinen ja sen kasvisto on valittu kestämään välimerenilmaston kuivuutta. Vuonna 1914 valmistunutta puistoa ympäröi kivimuuri, jossa on useita sisäänkäyntejä. Puistossa on muun muassa paviljonkeja, joissa ei ole ainoatakaan suoraa kulmaa ja ns. Sadan pylvään Sali, jonka kaikki pylvät ovat vinossa kallellaan. Heti sisäänkäynnin ääreltä alkavien portaiden keskikohdalla on mosaiikkikoristeltu lohikäärmepatsas. Nämä kiemurakaiteiset portaat johtavat näköalatasanteelle, josta näkee koko Barcelonan ylitse merelle saakka. Park Guëll on Unescon suojelukohde. Huomioithan, että suomalainen opas alustaa vierailun puistoon, mutta puistossa kuljetaan omatoimisesti. Erilliset rakennukset ja monumentit puiston alueella eivät sisälly automaattisesti pakettiin.
Iltapäivällä vapaa-aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti, ja suosittelemme käymään paikallisilla joulutoreilla. Barcelonan katedraalin edustalla järjestetään perinteiset Santa Llucian joulumarkkinat, joissa tunnelma on huipussaan. Näiden markkinoiden lukuisista kojuista löytyvät käsintehdyt joulukoristeet, korut ja tekstiilit. Joulumarkkinoita on myös esimerkiksi Sagrada Familian luona ja Gran Via-kadun varrella.
Markkinat Santa Lucia Barcelonan katedraalilla 28.11-23.12.2025 klo 10.00-21.00
Markkinat Sagrada Familian luona: päivät vahvistamatta
Markkinat Gran Via-kadulla, 14.12.2025-6.1.2026
Tavaratalot kuten El Corte Ingles on auki ma-pe 10.00-21.00 ja kiinni sunnuntaisin ja pyhäpäivisin.
24.12. keskiviikko | Montseratin luostarialueen retki ja jouluillallinen (A, L, I)
Aamiainen hotellilla. Aamupäivällä suomenkielinen opas hakee ryhmän bussin kanssa retkelle Montseratin luostarialueelle
Lähtö hotellista kohti Montserratin vuorta joka sijaitsee sisämaassa noin tunnin ajomatkan päässä Barcelonan keksustasta. Luostarialueelle saavutaan kiemurtelevaa vuoristotietä. Aikaa jää myös omatoimiseen tutustumiseen luostarialueeseen. Tarjolla on huikeita näköaloja, luontopolkuja, kappeleita…
Jylhänä yli 1200 metrin korkeuteen merenpinnasta kohoava Montserratin vuori on ollut katalonialaisten ja maailman katolilaisten pyhiinvaelluspaikka jo vuosisatojen ajan. Vuorella sijaitseva benediktiläisluostari on toimiva munkkiluostari vielä tänäänkin ja sen Escolania –poikakuoro on vanhin Euroopassa. Poikakuoro esiintyy päivittäin klo 13 Montserratin katedraalissa. Luostaria ja sen viereen rakennettua katedraalia ympäröi upeaa luonnonsuojelualue, jossa on edustettuna oli puolet koko Katalonian maakunnan kasvillisuudesta. Retki on todellinen kulttuurimatka Katalonian pyhimpään, jonka pääsisältönä katolilaisuus ja vierailu La Moreneta –suojeluspyhimyksen luona.
Retkilounas Abat Cisneros -ravintolassa. Perinteinen katalaaniruokaa tarjoava ravintola, joka sijaitsee Montserratin luostarialueella. Ravintola kuuluu luostarin osuuskuntaan jolla on ravintola- ja hotellitoiminnassa monopoli Montserratin alueella. Osuuskunnan ravintoloita alueella on useita luostarin alueella, mutta Abat Cisneros on niistä kaikkein viihtyisin ja laadukkain.
Paluu Barcelonaan. Illalla yhteinen jouluillallinen 7 Portes -ravintolassa oppaan johdolla, siirtyminen bussilla. Jo 175 vuotta täyttänyt klassikko, joka pitää pintansa uusien ja modernien ravintoloiden rinnalla. Ravintola on auki vuoden jokaisena päivänä. Ravintola on kuuluisa erityisesti paellastaan.
25.12. torstai | Panorama-kierros ja Sagrada Familia -temppeli (A, L)
Aamiainen hotellilla. Aamiaisen jälkeen suomenkielinen opas hakee ryhmän bussin kanssa hotellilta.
Puolenpäivän kaupunkikierroksen aikana tutustumme moderniin Barcelonaan, jonka aikana näemme Montjuicin kukkulan joka oli näyttämönä vuoden 1982 Olympialaisissa ja jonka jälkeen laskeudumme Barcelona rannikolle jossa näemme mm Port Vell -huvivenesataman – Barcelonetan kalastajakaupungin – Barcelonan uimarannan – Olympiasataman – ja Barcelonan modernin Diagonal Mar alueen jossa sijaitsee lukuisia moderneja rakennuksia kuten ranskalaisen suunnittelijan Jean Nouvelin suunnittelema Torre Glories pilvenpiirtäjä joka on Barcelona kolmanneksi korkein rakennus Arts hotellin ja Mapfren jälkeen. Kierroksen aikana tutustuminen Antonio Gaudin suunnittelemaan ja edelleen rakennusvaiheessa olevaan La Sagrada Familian temppeliin (ks alla). Bussi jättää ryhmän Diagonal-kadulle, sillä liikenne Sagrada Familian aukiolle on rajoitettu. Kävelyä bussilta on n. 400 m / 5 minuuttia.
La Sagrada Família temppeli on roomalais-katolinen kirkko, jonka rakennustyöt ovat olleet käynnissä jo vuodesta 1882 lähtien. Kirkon on alunperin suunnitellut Antoni Gaudí, joka työsti projektia 40 vuotta ja viimeiset 15 vuotta elämästään hän omisti täysin kirkon rakennusprojektiin. Jokainen Sagrada Familian osa viittaa kristinuskon symboliikkaan, kuten Gaudí itse halusikin kirkon olevan ”Kristinuskon viimeinen pyhättö”. Kirkon kaikista häikäisevin ominaisuus on sen piikikkäät tornit, joita tulee olemaan kirkon valmistuttua yhteensä 18 kappaletta. Tornit kuvastavat 12 apostolia, 4 evankelia, Neitsyt Mariaa ja kaikista korkein torni – vielä rakentamaton – Jeesus Kristusta.
Kun Gaudílta pyydettiin vastauksia äärettömän pitkäksi venyneestä projektista, hänen on väitetty vastanneen, että hänen asiakkaallansa ei ole kiirettä. Gaudín kuoleman jälkeen vuonna 1926, projektia alkoi ohjata Domènech Sugranyes kunnes rakennustyöt keskeytti Espanjan sisällissota vuonna 1936. Tuoreimpien laskelmien mukaan, kirkon on arvioitu olevan valmis vuonna 2030 paikkeilla. Viime vuosina kirkon rakennustyöt ovat edenneet niin pitkälle että Paavi Benedictus XVI vihki rakennuksen temppeliksi vuoden 2010 lopussa.
Englanniksi opastettu vierailu vie sisälle kirkkoon, sen rakenteilla olevaan osaan sekä temppelin alla olevaan museoon. Suomenkielinen opas voi kääntää englanninkielistä opastusta. Vierailun kesto noin tunnin.
Kierroksen jälkeen bussikuljetus lounasravintolaan. Iltapäivä ja ilta vapaata, ja suosittelemme kiertämään kaupunkia ja nauttimaan esimerkiksi joulumarkkinoiden ruoista ja ostosmahdollisuuksista.
26.12. perjantai | Retki Gironan juutalaiskortteleille ja läksiäisillallinen (A, L, I)
Aikainen aamiainen hotellilla. Aamupäivällä suomenkielinen opas hakee ryhmän bussin kanssa retkelle Gironaan, ja sen juutalaiskortteleille. Ajomatkaa on noin 100 km suuntaansa, joka sujuu rennosti moottoritietä pitkin.
Noin 75 000 asukkaan Girona on yksi Espanjan Katalonian maakunnan mielenkiintoisimmista kaupungeista. Kaupungin vanhin osa, Barrio Judío eli juutalaiskortteli, on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä juutalaisalueista. Juutalaisten vuosina 890-1492 rakentama kaupunki, joka oli aikoinaan jopa eristyksissä, on nyt täysin kunnostettu. Kaupunginosan upeat palatsit, sisäpihat ja kapeat kujat tarjoavat kävijälle miellyttävän varjoisan kahvilan upeassa historiallisessa tunnelmassa Katalonian auringon alla.
Kaupunkiin saapuessamme kuljettaja jättää meidät Plaça de la Constitució -aukiolle. Kävelemme Onyar-joen yli vanhaan kaupunkiin, jossa teemme kävelykierroksen ja vierailemme muun muassa Santa Marian katedraalissa. Aikaa jää myös ostoksille kävelykaduilla tai Gironan museoihin tutustumiseen. Nautimme lounaan vanhassa kaupungissa ennen Barcelonaan paluuta.
Läksiäisillallinen Barcelonassa oppaan johdolla.
27.12. lauantai | kotimatka Suomeen (A)
Aikainen aamiainen hotellilla. Uloskirjautuminen, ja suomenkielinen opas hakee ryhmän hotellilta. Ryhmä suuntaa lentokentälle, jossa opas auttaa lähtöselvityksen tekemisen kanssa, ja toivottaa sitten hyvää kotimatkaa.
Ateriat
A=aamiainen, L=lounas ja I=illallinen
Lennot
22.12.2025 AY1653 Helsinki – Barcelona Finnair klo 17.05–20.05
27.12.2025 AY1654 Barcelona – Helsinki Finnair klo 10.05–15.00
Ryhmäruokailut
Matkan hintaan sisältyvät ateriat ovat ennakkoon tilattuja ryhmäruokailuja, ja koko ryhmälle on valittu yksi yhtenäinen menu. Lähetämme tiedot ruoka-ainerajoitteista etukäteen kohteisiin, mutta kaikkia erikoisruokatoivomuksia ei aina voida toteuttaa. Usein erityisruoka-annokset ovat pelkistetympiä ja niissä on saatettu yhdistää useita rajoitteita. Esim. gluteeniton/laktoositon jälkiruoka saattaa olla hedelmä tai sorbetti koko matkan ajan. Ilmoitathan vain sellaiset ruokarajoitteet, joista on terveydellistä haittaa tai perustuvat vakaumukseen, heti varauksen yhteydessä tai viimeistään 1 kk ennen lähtöä. Matkalla ei ennakkoon tilattuja erityisannoksia voi mielihalujen mukaan vaihtaa. Matkan aikana ilmoitetuista muutoksista ja erityisruokavalioista/allergioista veloitamme jälkikäteen lisämaksun 20 euroa / ateria.
Matkaohjelman soveltuvuus
Matkaohjelmat vaativat normaalia yleiskuntoa ja pääsääntöisesti matkustajan tulee kyetä liikkumaan itsenäisesti ilman apua. Osaan vierailukohteista on mahdollisuus tutustua vain jalkaisin ja reiteillä voi olla portaita ja korkeuseroja. Mikäli matkustaja tarvitsee matkalle avustajan, on hänen hankittava ja kustannettava avustaja itse. Matkanjärjestäjän edustaja/matkanjohtaja/opas ei voi toimia matkustajan henkilökohtaisena avustajana. Lisäksi matkustajan on ilmoitettava jo ennen varauksen tekemistä esteettömyydestään ja neuvoteltava matkalle osallistumisesta. Myöskään dementiasta tai muusta muistisairaudesta kärsivä ei turvallisuussyistä voi osallistua matkalle ilman henkilökohtaista avustajaa. Matkalle lähtiessä on hyvä olla avustava englanninkielen taito, sillä osa opastuksista saatetaan toteuttaa englannin kielellä.
Maksuehdot
Ennakkomaksu 400 euroa maksetaan varauksen yhteydessä. Loppumaksu maksetaan 8 viikkoa ennen lähtöä.
Peruutusehto
Ennakkomaksun jälkeen kuluton peruutus ei ole mahdollinen.
- Jos matka peruutetaan viimeistään 90 vrk ennen matkan alkua, peruutuskulut ovat toimistokulut 160 €/henkilö.
- 89 vrk – 55 vrk ennen matkan alkua peruutuskulut ovat ennakkomaksun suuruiset.
- 54 vrk – 15 vrk ennen matkan alkua peruutuskulut ovat 50 % matkan hinnasta.
- 14 vrk ennen matkaa tai myöhemmin peruutetusta matkasta peritään peruutuskuluina 100 % matkan hinnasta.
Hinnat perustuvat 18.06.2025 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Matkan toteutuminen edellyttää ryhmän minimikokoa 15. Ilmoittautuminen avoinna 19.09.2025 asti.
Johtuen joulun ajan vielä vahvistamattomista aikatauluista ja tärkeimpien monumenttien saatavuudesta on mainittava että pidätämme oikeuden muutoksiin koskien ohjelmaa ja mainittuja tutustumiskohteita.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa. Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan. Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento -tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja jotka löytyvät verkkosivuiltamme.