Lake Höytiäinen

Juhannuskoivut vihertyvät vauhdilla!


Kesäviikkoina asiakkaamme keskittyvät Suomen kesästä nauttimiseen ja perhe-elämään. Silloin ei useinkaan matkusteta yhdistysten tai yritysten ryhmämatkoilla. Mukavien ulkomaan matkojen toivottavasti odottaessa syksyllä, kesällä onkin hyvä tutustua kotimaan mahdollisuuksiin. Kesä on täynnä erilaisia tapahtumia, perinteiset luontokohteet ovat kauneimmillaan, urheilu täyttää kentät ja katsomot. Lukuisien eri musiikkilajien festivaalien lisäksi voit tutustua katveeseen jääneisiin kolkkiin. Oletko käynyt Hailuodossa tai kuvaamassa karhuja Kainuussa? Entä ovatko Helsingin saaret (muut kuin Suomenlinna) tuttuja? Saariston Rengastie, Lapin kesä, Savonlinna ja Pori festariaikaan, pesäpallo Saarikentällä. Nämä ja monet muut elämykset kannattaa ainakin kerran kokea.

Kesän tapahtumiin voi osallistua myös hyvää tekemällä vapaaehtoistyön muodossa. Samalla pääsee ilman pääsymaksua mukaan tunnelmaan ja jopa luomaan sitä. Esimerkiksi heinäkuun puolessa välissä Espoon Leppävaaran kentän täyttävät nuoret huippu-urheilijat. Siellä järjestetään Nuorten 23 EM-kisat. Sinne ja muihin tapahtumiin ehtii varmasti vielä mukaan auttamaan. Ilman vapaaehtoistyötä useimmat tapahtumista eivät onnistu. Mukaan vaan, saat kivaa kesätekemistä ja hyvän mielen, kun autat tapahtumien mahdollistamisessa. Mukavia kotimaisia kesäkokemuksia!

Kesästä nauttiessa voit samalla kääntää katsetta tuleviin matkoihin. Keväämme oli vilkas ja valtavasti mielenkiintoisia matkoja on tarjolla myös syksyyn ja ensi vuoteen. Alla muutamia esimerkkejä. Kuten tiedät, ellei sopivaa löydy, voit tuoda meille teemasi ja toiveesi ja me toteutamme ne.
Reindeers_Inari Image by Visit Finalnd

KODIN PELLERVO: RUSKARETKI INARIIN JA NORJAN VARANGINVUONOLLE 14.-18.9.2023


Koe Lapin kauneus parhaimpaan ruskan aikaan. Matkamme suuntaa Lappiin, Inariin, josta teemme päiväretket Norjan Varanginvuonolle sekä Urho Kekkosen kansallispuistoon Saariselälle. Matkan aikana saamme ihaille Lapin kauneutta sekä tutustua tarkemmin sen kulttuuriin ja historiaan. Vierailemme muun muassa saamelaismuseo Siidassa, suomalaisten perustamassa Pykeijan kalastajakylässä sekä museo / tiedekeskus Arktikumissa.

Ferrara

ITALIAN AVAIMET – KIELIKURSSI, KULTTUURIA JA HISTORIAA FERRARASSA 22.9.-1.10.2023

Lähde oppimaan italiaa suomalaisen opettajan, FM Elina Suolahden, johdolla. 30 oppitunnin lisäksi matkalla tutustutaan Ferraraan ja sen lähikaupunkeihin Mantovaan, Ravennaan ja Faenzaan sekä maistellaan paikallisia herkkuja ja viinejä. Kielikurssi sopii kaikille, joilla on vähintään italian kielen alkeet jokseenkin hallussa. Opettaja suunnittelee oppimateriaalin kullekin sopivaksi. Tästä ei koulu parane!


Kylä Balaton-järven rannalla. Kuva: Pgaborphotos / Shutterstock

KIERTOMATKA BALATON-JÄRVI JA BUDAPEST 23.-30.9.2023


Balatonjärven vivahteikkaalla alueella on tarjottavana auringonpaistetta ja hyviä uimarantoja, gastronomisia herkkuja ja ensiluokkaisia viinejä, luomutiloja. Monituhatvuotinen historia ja luonnonkauneus tulevat kaupanpäällisenä. Tällä yhdistelmämatkalla koet myös Budapestin eurooppalaisen kaupunkitunnelman.



Bernina Express auf dem Landwasserviadukt

Sveitsin kiertomatka 1.-5.10.2023


Alppikylistä palmumaisemiin Bernina Express-junalla


Lisälähtö suositulle Sveitsin kiertomatkalle!

Tämä kiertomatka vie kuvankauniisiin postikorttimaisemiin, joiden läpi matkaamme tyylikkäästi osin Bernina Express-junan kyydissä. Poikkeamme myös Liechtensteinin minivaltiossa maistelemassa ruhtinaan oman tilan viinejä. Luvassa on unohtumattomia satukirjan maisemia, mielenkiintoisia retkiä ja herkullisia makuelämyksiä.

Kreikka Evia8

VOIMAANNU KREIKASSA EVIAN SAARELLA 7.-14.10.2023


Hyvästele kiire, stressi ja suorittaminen ja lähde kanssamme Evian saarelle Kreikkaan voimaantumaan ja nauttimaan elämästä. Matkalla opit helppoja ja ihania keinoja arjessa jaksamiseen sekä aivojen hoitamiseen. Herkuttelemme aivoja ja muistia hoitavalla välimerellisellä ruualla, teemme tasapainottavaa aivojumppaa meren äärellä, opimme parhaita ja käytännönläheisiä aivojen hoitovinkkejä, vierailemme viinitilalla sekä paikallisessa vuoristokylässä, jossa pääsemme tekemään yrtti- ja hunajaostoksia. Lisäksi vaellamme leppoisaan tahtiin luonnossa. Matkanjohtajana toimii jo parikymmentä vuotta wellness- ja yrttimatkoja vetänyt FM, yrttiterapeutti ja tietokirjailija Raija Kivimetsä.
Schwarzwald

MHY KESKI-SUOMI JA PÄIJÄNNE, SCHWARZWALD 10.-14.10.2023


Schwarzwald on metsäinen vuorijono Lounais-Saksassa, Baden-Württembergin osavaltiossa. Vuoristo on saanut nimensä alueella yleisten havupuiden tummasta väristä. Freiburgin kunta, jonne matkamme suuntautuu, on yksi suurimmista metsänomistajista Saksan liittotasavallassa. ,Metsän, viinin ja gootin kaupunkia ympäröi vihreä rengas. Metsämatkan aikana tutustumme alueen metsien monikäyttöön ja hallinnointiin. Ohjelmassa on myös mukavaa yhdessäoloa, iloista iltaohjelmaa ja herkullista paikallista ruokaa schwarzwaldilaiseen tapaan.

Jordania-Petra

JORDANIA TUTUKSI 12.-18.10.2023


Jordania on monipuolinen kohde, joka hemmottelee matkailijaa leppeän aurinkoisilla keleillä, runsaalla kulttuuritarjonnalla ja maukkaalla ruoalla. Historia, arabikulttuuri, uskonto, luonto – kaikki ovat avainsanoja tämän matkan annista. Jordanialaiset ovat aidon ystävällisiä ja parhaiten tähän mystisen lumoavaan maahan tutustuu kiertomatkalla asiantuntevan oppaan avulla. Oppaana matkallamme toimii Esko Lauha, joka on asunut useamman vuoden Jordaniassa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan tälle ainutlaatuiselle matkalle. Lue lisää ja varaa!

Eeva Ojalehto

JOOGAA JA ELÄMÄN KAUNEUTTA BALILLA 10.-21.11.2023


Unelmien joogaloma Balilla! Lähde Eeva Ojalehdon kanssa ikimuistoiselle matkalle muiden joogien kanssa. Lempeää hathaa, flow joogaa, restoratiivista bliss ja yin joogaa. Qi Gongia, kasvojoogaa ja ihania meditaatiohetkiä unohtamatta. Lue lisää voimallisesta matkaohjelmasta, jossa vesielementti on vahvasti läsnä päivien kulussa. Varaa oma paikkasi unelmien lomalle!

joulukoristeet

KOLMEN MAAN ADVENTTIMATKA – SVEITSI, SAKSA JA RANSKA 26.-29.11.2023

Joulutorien tunnelmaa
Joulutoreilla on alueella vuosisatojen perinteet. Tunnelma on lämmin ja iloinen, myyntikojut on huolella koristeltu. Monet herkulliset tuoksut ja maut odottavat kävijää. Toreilta voi hankkia joululahjoja kiireettömästi ja tunnelmasta nauttien. Toreille tullaan tapamaan ystäviä ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Hehkuviini lämmittää, ja sen seuraksi löytyy erilaisia herkkuja bratwurstista alkaen. Majapaikkamme Saksassa, Schwarzwaldin metsäalueen pääkaupungiksi kutsuttu Freiburg in Briesgau sijaitsee kukkuloiden ja viinitarhojen keskellä, lähellä Ranskan ja Sveitsin rajaa.
Oppaana Sirkka-Liisa Aalto. Matka toteutetaan yhteistyössä Matka-Rasila Oy:n kanssa.

Paljon muutakin on tarjolla ja jollei sopivaa löydy, teemme sen. Tästä esimerkkejä:

Mielessä oma ryhmämatka?

Tarvitsetko vastuullisen matkanjärjestäjän omalle ryhmällesi? Olemme täällä juuri sitä varten apunasi, lähetä meille tarjouspyyntö
Suunnittelu ja ideointi ottavat aina oman aikansa. Ennen kuin huomaammekaan, on jo juhannus. Meihin saat yhteyttä joko puh. 09-466 300 tai s-postitse info@kontiki.fi. Voit myös lähettää s-postia tai soittaa suoraan yhteyshenkilöllesi.
logo
Oy Kon- Tiki Tours Ltd
Köydenpunojankatu 3 | 00180 Helsinki
puh. 09 466300, email info@kontiki.fi
www.kontiki.fi

Kon-Tiki Tours on yksityinen matkatoimisto, joka toteuttaa räätälöityjä ryhmämatkoja eri teemoilla ympäri maailmaa. Erikoisosaamistamme ovat luonto- ja lintumatkat, kulttuuri- ja wellness-matkat, metsä- ja maatalouden erikoismatkat, urheilumatkat sekä opinto- ja incentivematkat suomalaisten asiantuntijaoppaiden johdolla.
facebook twitter youtube instagram linkedin