La Rochelle, Ranska

Aurinkoista kesän odotusta!

Matkailu palaa hurjia loikkia kohti koronaa edeltävää tasoa. Meillä on parhaillaan ryhmiä maailmalla vanhaan malliin. Erityisen hienoa on teemakirjon kasvu. Toteutamme vanhojen ja uusien asiakkaiden kanssa mitä mielikuvituksellisempia ohjelmia. Hienoa, että olette lähteneet haastamaan meitä kehittämään uutta!

Suomen matkailualan liitto SMAL piti huhtikuun alussa kevätkokouksensa Sevillassa, Espanjassa. Kon-Tikin edustaja oli matkalla mukana. Suora lentoyhteys Helsingin ja Sevillan väliltä toistaiseksi vielä puuttuu. Vaihdolla esim. Munchenin kautta upea kaupunki ympäristöineen on kuitenkin melko helposti saavutettavissa. Kokouksessa keskusteltiin paljon matkailun ja erityisesti lentoliikenteen elpymisestä. Kysynnän palautuminen on nopeaa, mutta kapasiteettivaje hillitsee kasvua. Mekin olemme joutuneet huomaamaan lentojen, hotellihuoneiden ja muiden palveluiden vajeen vaikutukset. Onneksi mm. lentokenttien henkilöstöpulan ongelmiin löydetään vähitellen apua. Asiakkaita uudessa ajassa kiinnostavat mm. vastuullisuus ja turvallisuus. Osaltamme olemme mekin huomanneet näiden kiinnostavan. Matkateemoista erilaiset hyvinvointiin liittyvät matkat innostavat. Samoin on nähtävissä, että asiakkaat haluavat panostaa matkojensa sisältöön ja tasoon.

Valtavasti mielenkiintoisia matkoja onkin taas tarjolla. Alla muutamia esimerkkejä. Kuten tiedät, ellei sopivaa löydy, voit tuoda meille teemasi ja toiveesi ja me toteutamme ne.
Dresden - Elbe2

Dresden – Barokin helmi Elben rannalla 29.8.-1.9.2023

*Taideaarteita, jokiristeily ja kuuluisaa Meissenin posliinia*
Dresdeniä kutsutaan sen taideaarteiden, barokkirakennusten ja luonnonkauniin sijaintinsa ansiosta myös Elben Firenzeksi. Vuosisatoja nähnyt kaupunki on nykyään yksi Saksan kulttuurin keskuksista.
Matka toteutetaan yhteistyössä Matka-Rasila Oy:n kanssa.
Piia Koriseva

Piia Korisevan hyvinvointimatka Umbriaan 3.–7.9.2023

Täyttääkö hektinen arki mielesi ja päiväsi? Tuntuuko siltä, että olet unohtanut sen tärkeimmän, sinut itsesi! On aika pysähtyä, kysyä, kuinka minä voin!
Kuuntele itse mitä Pia sanoo ja lähde mukaan!
Portugali keramiikka

Perinteistä taidetta ja käsitöitä Portugalissa 4.-9.9.2023

*Inspiraatiota ja uusia ideoita käsitöihin*
Lähde inspiroitumaan Portugalin perinteisiin käsityöpajoihin ja tutustumaan Alentejon alueen omaperäiseen gastronomiaan.
Cinque Terre talot

Patikointia Cinque Terressä 19.-26.9.2023


*värikkäitä kyliä ja kauniita maisemia*

Korkealla merenpinnan yläpuolella risteilevät vaellusreitit tarjoavat loistavat mahdollisuudet nauttia alueen upeista merinäköaloista. Muutama paikka jäljellä Senioriopettaja-lehden lukijamatkalle. Lue lisää ja varaa pian!

Italia-Napoli

Elena Ferranten Napoli 25.-29.9.2023

* Rosoisesta Napolista vehreään Ischiaan*
Matka vie elämänmakuiseen Napoliin sekä vehreälle Ischian saarelle salaperäisen Elena Ferranten jalanjäljissä.
Kon-Tikin jokiristeilyltä: Mosel-joki

LEPPOISA JOKIRISTEILY MOSELILLA 28.9.-2.10.


All-inclusive neljän yön risteily vie Sinut viehättäviin pikkukyliin Moselin rannoille. Tasokkaalla Viva Tiara -aluksella on loistava palvelu ja gourmet-tason ateriat, lähde nauttimaan!
Kysy lisää Annelta, anne@kontiki.fi.
Kreikka-Evia

Evian saari 3.-10.10.2023

* Leppoisaa lomailua ja gastronomiaa*
Opastettu matka Evian saarelle kutsuu nauttimaan syksystä kreikkalaisittain. Luvassa ihania vuoristoretkiä ja paikallisia makuelämyksiä.
cathedral-of-modena-348490_1920

Ruoka- ja muuta kulttuuria renesanssin aikana ja nyt 15.-21.10.2023


* Ainutlaatuinen kulttuuri- ja ruokamatka ihastuttavaan Modenaan ja sen ympäristöön*

Tutustumme renessanssiajan maalaustaiteeseen ja veistoksiin sekä kuulemme mielenkiintoisia tarinoita sen ajan taiteilijoista ja kirjailijoista. Makuhermoja ja vatsaa hellimme aidoilla italialaisilla herkuilla, joita on valmistettu vankkumattomalla ammattitaidolla vuosisatojen ajan. Matka toteutetaan yhteistyössä Matka-Rasila Oy:n kanssa.
Rooma_PiazzaNavona

Rooma – ikuinen kaupunki 2.-6.11.2023

*Rooma on kaupunki, johon ei koskaan kyllästy ja josta aina löytää uusia puolia*

Antiikin suurkaupunki hurmaa kävijänsä kauneudellaan ja historian runsaudellaan. Roomassa yhdistyvät menneisyys ja nykyaika; täällä voi viettää aikaansa kahvilaelämästä nauttien viehättävillä piazzoilla, vierailla lukemattomissa kirkoissa ja museoissa, ihastella vaikuttavia palatseja tai shoppailla muodikkaissa liikkeissä.
Matka toteutetaan yhteistyössä Matka-Rasila Oy:n kanssa.

Paljon muutakin on tarjolla ja jollei sopivaa löydy, teemme sen. Tästä esimerkkejä:

Mielessä oma ryhmämatka?

Tarvitsetko vastuullisen matkanjärjestäjän omalle ryhmällesi? Olemme täällä juuri sitä varten apunasi, lähetä meille tarjouspyyntö
Suunnittelu ja ideointi ottavat aina oman aikansa. Ennen kuin huomaammekaan, on jo juhannus. Meihin saat yhteyttä joko puh. 09-466 300 tai s-postitse info@kontiki.fi. Voit myös lähettää s-postia tai soittaa suoraan yhteyshenkilöllesi.
logo
Oy Kon- Tiki Tours Ltd
Köydenpunojankatu 3 | 00180 Helsinki
puh. 09 466300, email info@kontiki.fi
www.kontiki.fi

Kon-Tiki Tours on yksityinen matkatoimisto, joka toteuttaa räätälöityjä ryhmämatkoja eri teemoilla ympäri maailmaa. Erikoisosaamistamme ovat luonto- ja lintumatkat, kulttuuri- ja wellness-matkat, metsä- ja maatalouden erikoismatkat, urheilumatkat sekä opinto- ja incentivematkat suomalaisten asiantuntijaoppaiden johdolla.
facebook twitter youtube instagram linkedin