Kontiki
Kon-Tikin matkalla Panamassa: turkoosi meri

Kon-Tiki on nimetty on inkojen auringonjumala Con-Tici Viracochan mukaan. Kon-Tiki oli myös norjalaisen tutkimusmatkailijan ja kirjailijan Thor Heyerdahlin alus hänen retkikuntansa tutkimusmatkalla vuonna 1947. Heyerdahl uskoi, että Etelä-Amerikasta lähtöisin olevat ihmiset olisivat voineet asuttaa Polynesian esikolumbiaanisella ajalla. Hän halusi osoittaa Kon-Tiki -retkikunnallaan, käyttäen ainoastaan tuon aikakauden materiaaleja ja teknologiaa, että matkalle ei olisi teknisiä esteitä. Balsapuusta ja muista luonnonmateriaaleista rakennettu alkuperäinen lautta on nykyään esillä Kon-Tiki -museossa Oslossa.

Kontiki 2-projekti palasi marraskuussa 2015 tutkimaan varhaisten polynesialais- ja inkakulttuurin mysteerejä. Alkuperäinen Kontiki-projekti vuonna 1947 osoitti, että etelä-amerikkalaisilla balsa-aluksilla voitiin purjehtia Polynesiaan. Arvelujen varaan jäi, pystyisivätkö polynesialaiset purjehtimaan Etelä-Amerikkaan. Kontiki 2 teki molemmat kiertämällä Pääsiäissaaret. Kon-Tiki Tours oli mukana seuraamassa ja tukemassa projektia.

Projektia johti norjalainen Torgeir Higraff. Lautat rakennettiin Liman satamassa, Callaossa Perun merivoimien tiloissa. Callao on Etelä-Amerikan suurin Tyynenmeren puoleinen satama. Ryhmä koostui 20 henkilöstä, joista kaksi oli suomalaisia (Heikki ja Heidi Niskanen). Tiimissä oli edustajia Tanskasta, Norjasta, Suomesta, Venäjältä, Kanadasta sekä Perusta. Lisätietoja Kontiki2-projektista suomeksi www.fintiki.blogspot.fi ja englanniksi www.kontiki2.com.

Keväällä 2015 olimme mukana Kon-Tikin tarinaan liittyvässä hauskassa hankkeessa. Meriseikkailija Kari ”Ruffe” Nurmi lähti purjehtimaan Kon-Tikin tapaisella laiturista rakennetulla lautalla Tallinnasta Helsinkiin vapunaattona. Noin 90 kilometrin ylitys kesti Kon-Kariksi nimetyllä aluksella 18 tuntia.
Lisätietoja hankkeesta Laiturilla yli Suomenlahden.

Vuosi 2016 on kulunutkin sitten kuivalla maalla yrityskauppojen parissa. Matkatoimisto Kon-Tiki Toursin omistaa Timo Saranpää yhtiönsä kautta. Saranpää lunasti Kon-Tiki Toursin koko osakekannan elokuussa 2016 ja marraskuussa 2016 Kon-Tiki osti Trio Travels Oy:n matkatoimistoliiketoiminnan.

Kon-Tiki tarjoaa räätälöityjä erikoismatkoja laajalle asiakassegmenttikirjolle. Kon-Tikin nimellä tarjotaan luonto-, lintu- ja teemamatkoja ja MatkaSeniorit -nimellä senioriryhmille kulttuurimatkoja. Trio Travels on maa- ja metsätaloussektorin asiantuntijamatkojen osaaja luonto- ja kulttuurimatkojen lisäksi. Trio Travels säilyy jatkossakin Trion matkojen markkinointinimenä. Kauppa mahdollistaa kaikkien tulevan uuden yrityksen matkojen myymisen Trion asiakaskunnalle ja vahvistaa Kon-Tikin toiminnan valtakunnallisuutta.

 

Katso tästä kesävideo, jossa Kon-Tikin Helsingin henkilökunta testaa Kon-Tikin tapaan rakennettua lauttaa Helsingin edustalla.