Jordanian ulkoilumatka kulttuuriperintömme juurille.

Jordanian elävä ulkoilmamuseo

Jordania, kaikkien levottomuuksien keskelläkin rauhallinen ja turvallinen matkakohde, joka tunnetaan parhaiten ainutlaatuisesta Petran kiveen rakennetusta kaupungista, joka on Unescon maailmanperintölistalla jo vuodesta 1985.

Mutta Jordania tarjoaa muutakin: maassa on lukuisia kansallispuistoja, luonnonsuojelualueita ja merkittäviä kulttuurikohteita, joihin tutustumme monesta eri vinkkelistä; kävellen, safariautoilla ja haluttaessa kamelikyydillä tai hevosen selässä ratsastaen. Kuolleeseen mereen tutustuminen tapahtuu kelluntamenetelmällä. Aqaba on matkamme kääntöpiste, jossa Punainenmeri ja kaupungin verovapaat  hinnat houkuttelevat turisteja ympäri maailmaa luokseen. Punainenmeri on sukeltajien ja  snorklaajien toivekohde.

Kuljemme  pohjoisesta  etelään ja  palaamme matkan päätteeksi lentäen Ammaniin.

Matkan hintaan sisältyy lentojen lisäksi pääosin täysihoito ja sisäänpääsymaksut sekä Kon-Tikin oppaan palvelut. Majoitustasoon on kiinnitetty erityisesti huomiota, olennainen osa matkan onnistumisen kannalta  ovat  "päivänvaloa kestävät" majoitukset, joten sen puolesta ei kannata huolestua.
Dana-kylässä majoituksen taso on Gueshouse-tyyppinen. Matkan luonne ei vaadi huippukuntoa, sillä osa paikasta  toiseen siirtymiseen tehdään meille varatulla bussilla. Poikkeuksena patikkaretki Danan kylästä vuorten siimeksessä sijaitsevaan Feynan Ekolodgeen.

Kuolleenmeren alueella teemme päiväretken (Päivä 4. patikkaretki) Mujibin kanjonin jokiuomassa, suojelualueella, joka on maailman alin, sijaiten 400 m merenpinnan alapuolella.  Retkeltä voi jättäytyä myös pois, sillä paluu tapahtuu iltapäivällä majapaikkaamme Dead-Sea-Spa-hotelliin.

Lokakuusta maaliskuun loppuun ilmasto-olosuhteet ovat suosiollisia. Kuuma  kausi alkaa kesäkuussa ja  päättyy lokakuussa.

 

Matka-ajankohdat:
17.03. - 28.03. 2012. Lähtö on täynnä.
04.04. - 15.04. 2012
14.04. - 25.04.2012
22.09. - 09.10. 2012
06.10. - 17.10. 2012
20.10. - 31.10. 2012
03.11. - 14.11. 2012
MaanosaAasia
KohdeJordania
TeemaLuontomatkat, Kulttuurimatkat
MatkatyyppiRyhmämatka
Saako matkan omatoimimatkanaKyllä
MatkanjohtajaMatti Metsälampi
Matkan kesto11pvä
Ryhmän koko8-15
HintaAlk. 2580 €
Yhden hengen huonelisä340 €
Varausmaksu200 €
PankkiyhteysAktia FI 77 4055 3120 0103 76 SWUFT: HELSFIHH Maksaessasi ennakkoa. viestikenttään merkintä L. 8.
VarauskoodiJORD+PVÄ

Matkaohjelma pähkinänkuoressa:

Päivä 1)
Lentopäivä. Helsingistä lennämme TK-764-lennolla Istanbuliin (17:45-21:00) Jatkoyhteys Ammaniin kello 23:20, jonne saavumme kello 01:30. Kuljetus hotelli Larsaan. Huoneiden jako ja  yöpyminen.

Päivä 2)
Aamiainen ja edessä Ammanin nykypäivä sekä rinnalla antiikkiset temppelit ja teatterit kaupungin kukkuloilla. Päivän lopuksi pohjoisempana olevat Jerashin nähtävyydet. Jerashissa tutustumme Kreikkalais-Roomalaisiin raunioihin, josta löytyvät Aleksanteri Suuren perustamat kohteet kuten mm. Cardo Maximus, Nympheum, Zeus ja Artémis temppelit ja paljon muuta. Yöpyminen hotelli Larsassa. Hotelli Larsa

Päivä3)
Aamiainen ja siirtyminen bussiin. Lähdemme  ajamaan kohti Nebon vuorta, jolle  Mooses nousi vähän ennen kuolemaansa. Vuorelta on huikeat näkymät yli pyhän maan ja oletetaan myös, että Mooses haudattiin samaiselle vuorelle, jonka huipulle on rakennettu ensimmäinen kirkko jo 300-luvulla. Nebolta jatkamme kohti Kuolluttamerta, mutta ennen saapumista hotelliimme, poikkeamme Jordanvirran rannalla paikassa,  jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Jatkamme Kuolleenmeren rannalla  sijaitsevaan neljän tähden Dead Sea Spa-hotelliin, jossa on alueen ainoa hoitokeskus kaikentyyppisistä ihosairauksista poteville.

Päivä4) Aamiainen. Mielenkiintoinen retki (päiväretki) Wadi Mujibin suojelualueelle, joka on maailman matalimmalla sijaitseva luonnonsuojelualue, jonka kalkkikivikallioiden läpi halkovat ympäri vuoden virtaavat joet ja purot. Alue on ainutlaatuinen nähtävyys.

Sen lajistoon kuuluvat mm. syyrialainen susi, raitahyena, autiomaan kobra, nuubianvuorikauris (nubian ibex), arabialainen leopardi, aavikkoilves, sakaali, mangusti ja paljon eri lintulajeja (yli sata lajia tällä alueella) puhumattakaan runsaasta kasvilajistosta (yli 420 eri lajia). Luvassa luonnon puolesta haastava ja monipuolinen päivä. Myöhään iltapäivällä palaamme Dead-Sea-Spa-hotelliimme.
Vapaata iltaan saakka.

Päivä 5)
Aamiainen. Matkamme jatkuu Danan vanhaan arabikylään, jota  parhaillaan elvytetään ja entisöidään alkuperäiseen asuunsa. Mukana  projektissa on Jordanian Kuninkaallinen Luonnonsuojelujärjestö. Majoitumme vaatimattomaan Dana Guesthouseen. Lounaan jälkeen teemme lyhyen tutustumiskierroksen alueen luonto-oppaan kanssa kylään ja sen ympäristöön, jossa  "Flora ja Fauna" kattavat suuren osan Jordanian lajistosta. Lintuharrastajille  tiedoksi, että Danan alueella on tavattu yli 200 lintulajia. Yöpyminen.

Päivä 6)
Aamiaisen jälkeen lähdemme patikoiden laskeutumaan Wadi Danaan, retkieväät  nautimme matkan varrella ja noin kuuden-seitsemän tunnin kävelyn jälkeen saavumme Feynanin ekolodgeen, joka on ainutlaatuinen Jordaniassa. Lodge  sijaitsee  vuorten siimeksessä, keskellä erämaata. Paikka  on hyvin erikoinen ja ekoloogisuus hotellissa on silmiinpistävä. Hotelli tarjoaa ainoastaan kasvisruokaa, joka on lähiseudun omaa tuotantoa. Ruoka on maittavaa ja sitä on kyllin.

Päivä 7)
Varhainen aamiainen ja lähdemme autolla kohti Petraa. Saavuttuamme Petran porteille, aloitamme  mielenkiintoisen tutustumiskierroksen Petran  kiveen hakatussa historiassa. Omistamme tämän päivän Petran tutkimuksille. Majoitumme Petrassa Petra  Palace hotellissa, http://www.petrapalace.com.jo/ ja illastamme yhdessä Wadi Musan (Mooseksen laakso) pikkukaupungissa. Yöpyminen.

Päivä 8)
Aamiainen. Lähdemme pikkuhiljaa ajamaan kohti Wadi Rumin aavikkoaluetta, joka kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Saavuttuamme  perintokohteen porteille, siirrymme meille varatuilla maastoautoilla Wadi Rumissa sijaitsevaan telttaleiriin, jossa vietämme seuraavan vuorokauden. Wadi Rumin maisemat ovat megaliittiset. Täällä filmattiin mm. Arabian Lawrence ja Red Planet elokuvat. Lähdemme maastoautoilla seuraamaan hurmaavaa auringonlaskua, jossa punainen aavikko sinertyy valon ja varjojen leikeissä. Maittava illallinen tunnelmallisessa, aidossa beduiiniteltassa ja yöpyminen telttakylässä.

Päivä 9) Aamiaisen nautittuamme nousemme  maastoautoon ja lähdemme aavikolle patikoimaan ja valokuvaamaan. Mahdollisuus nähdä esihistoriallisia kalliomaalauksia tai vaikka  törmätä kamelilaumaan. Kävelyn sijasta voit myös valita eri maksua vastaan (noin 30 eur) kameliratsastusta  erämaassa. Palaamme  leiriin lounaalle ja sitten jatkamme Arabian Lawrencen lähteen kautta kohti Aqabaa.

Majoittaudumme ruhtinaallisesti viiden tähden Mövenpick-hotelliin aivan meren rannan tuntumaan. Aqabassa on aikaa puhdistautua aavikon pölyistä ja pulahtaa moniin hotellin uima-altaista tai kastella itsensä Punaisessameressä. Iltapäivä vapaata ohjelmaa, tai vaihtoehtoisesti lähteä kuljeskelemaan vanhan arabialaisen satamakaupungin katuja ja kujia, joilla moderni ja vanha arkkitehtuuri kohtaavat. Vapaata ohjelmaa.

Päivä 10 )Vapaapäivä Aqabassa. Jäähyväisillallinen, joka kruunaa yhteiset matkakokemuksemme.

Päivä 11)  Lounastamme Aqabassa ja  poikkeuksellisesti  ajamme  autolla  takaisin Ammaniin, sillä Aqaban lento on muuttunut  myöhäiseksi iltalennoksi. Emme  jää odottamaan kello 22.00 lentoa, vaan temme  tästä viimeisestä päivästä mielenkiintoisen retkipäivän, vierailemalla  matkalla Ammaniin Karak-linnoituksessa, jonka  historia  liittyy ristiretkeilyyn. Saavumme  illalla Ammaniin ja  päivän päätteeksi menemme  illalliselle. Lentokentällä olisi oltava   suunnilleen puolen yön maissa. Kone  Istanbuliin lähtee kello 03:15, jonne  saavumme samana aamuna kello 0540. Lento Helsinkiin lähtee kello 0940. Saavumme Vantaalle  kello 13:10.

Päivä 12) lento kello 02:15 Ammanista  Istanbuliin, jonne  saavumme kello 05:40

26.1.2012 Päivitetty lentoaikataulu 17.3. lähdölle, Turkish Airlinesin siivin.

TK1764   17.03    HEL-IST          1745 2100                   

TK 814    17. 03.   IST-AMM       2320 0130+1                 

TK 815    28.03     AMM-IST        0215 0535                 

TK1761   28.03     IST-HEL          0845 1210                    

 

 

 

 
 

Lisätiedot ja varaukset

Matkoista

Haluan varata matkan
Haluan lisätietoja matkasta
Haluan matkan omatoimimatkana

 

Matka
Ajankohta
Nimi
Osoite
Puhelin
Sähköposti


Matkalle lähtevät henkilöt

Lisätietoja


Haluan vahvistuksen

Tilaa ja lataa

Matkaesitteitä

Tutustu esitteisiin »

Kon-Tiki Toursin

Matkablogi

Lue blogikirjoituksia »

SIVULINKIT

Etusivu
Matkat
Oppaat
Esitteet
Blogi
Yritys
Yhteystiedot

MATKAKOHTEET

Aasia
Afrikka
Eurooppa
Pohjois-Amerikka
Etelä-Amerikka
Australia ja Oceania
Etelämanner

ERIKOISMATKAT

Luontomatkat
Lintumatkat
Vaellusmatkat
Valasmatkat
Kulttuurimatkat
Risteilyt

LOMAMATKAT

Kaupunkilomat
Rantalomat
Räätälöidytlomat
Lento ja hotelli
Tilausryhmät

KON-TIKI TOURS

Kon-Tiki Tours on riippumaton, yksityinen, 100% suomalainen ja ennenkaikkea erilainen matkatoimisto. Kon-Tiki tunnetaan asiantuntevista oppaistaan ja pienistä matkaryhmistään.

YHTEISTYÖKUMPPANIT

100% SUOMALAINEN MATKATOIMISTO

SEURAA KON-TIKI TOURSIA

 
 

 

 

Kontiki Tours     kontiki@kontiki.fi      Talmantie 389, 04240 Talma     Tel. 09-621 2525     Fax. 09-621 2520

REALLY?