Costa Rican luontomatka
COSTA RICA - VIISI MERKITTÄVÄÄ KANSALLISPUISTOA
12 kokopäivää Costa Rican kansallispuistoissa. Vihreä keidas Keski-Amerikassa. Kattava kierros Costa Rican huippupuistoissa.
Vierailemme mm. La Selvan, Tortugueron, Arenal Volcanon, Monteverden ja Manuel Antonion puistoissa. Ohjelma on suunniteltu siten, että yövymme pääkohteissa vähintään 2 vuorokautta, kuten La Selva, Tortuguero ja poikkeuksellisesti Monteverdessä kolme vuorokautta. Majapaikat ovat pääosin laadukkaita ja paikalliset oppaat huippuosaajia. Osa majapaikoista on palkittu ympäristön hyväksi tehdystä työstä. Costa Rica on Kon-Tikin taattu hyvä tuote, eikä jätä ketään kylmäksi. Lisäämme matkatarjontaamme Costa Ricaan. Kevättalvella 2012 tammikuusta aina huhtikuuhun mahdollisuus lähteä opastetuille kiertomatkoillemme tai tehdä kierros ilman suomalaista opasta. Tarjoamme erityyppisiä vaihtoehtoja yksinmatkaaville ja pienseuruille, jotka eivät välttämättä vaadi suomalaista opastusta, sillä paikan päällä on mukana ammattitaitoinen englantia puhuva luonto-opas, joka myös toimii autokuskina.
Costa Rica on myös mainio rantalomakohde, joten voit jatkaa lomaasi luontokierroksen jälkeen esimerkiksi Tyynenmeren puoleisella ranta-alueella, Queposin rannikkokaupungin liepeillä. Hotellivalikoima on laaja.
Lennot KLM:n siivin Panamaan ja sieltä Copa Airlinesin jatkolennot Costa Ricaan. Mahdollisuus jäädä paluumatkalla Panamaan ja tulla myöhemmin omin neuvoin Suomeen.
/KLM-lennot/ HEL-AMS klo 0625-0805 /AMS-PANAMA klo 1340-1855 /PANAMA-SAN JOSE klo 2118-2135
Paluu: SAN-JOSE-PANAMA klo 1517-1734. PANAMA-AMSTERDAM klo 2110-1315 * AMSDERDAM-HELSINKI klo 2045-0010* seur.aamu
| Matka-ajankohdat: | 06.03. - 20.04. 2012 21.12.2012-4.1.2013 Joulumatka 19.01. - 02.02. 2013 15.02. - 28.02. 2013 |
| Matkaesite: |
2012-Costa-Rica-Esite.pdf |
| Maanosa | Etelä-Amerikka |
| Kohde | Costa Rica |
| Teema | Luontomatkat, Lintumatkat |
| Matkatyyppi | Ryhmämatka |
| Saako matkan omatoimimatkana | Kyllä |
| Matkanjohtaja | Essi Keskinen, Tuomas Seimola, Heidi Arponen,Jouko Antere |
| Matkan kesto | 15 päivää |
| Ryhmän koko | väh. 8 henkeä. max. 12 henkeä |
| Hinta | 3680 € |
| Yhden hengen huonelisä | 690 € |
| Varausmaksu | 200 € |
| Pankkiyhteys | Aktia FI 77 405 531 200 103 76 SWIFT:HELSFIHH |
| Varauskoodi | CSTR |
Costa Rica matkaohjelma: Helsinki-Amsterdam-Panama City-San Jose ja samaa reittiä takaisin.
Päivä 1) Helsinki – Amsterdam-Panama City- San José
Tapaaminen Helsinki-Vantaan lentokentällä viimeistään kello 04:25. KLM-lento Amsterdamiin lähtee kello 06:25. Saapuminen Schipholin lentokentälle kello 08:05. Koneenvaihto ja jatkoyhteys KLM-lennolla kello 13:40 Panamaan, jonne saavumme kello 18:55. Jatkolento Copa Airwaysin lennolla San Josehen, jonne laskeudutaan kello 21:35. Lennoilla normaali reittitarjoilu, ei muita ruokia. Yöpyminen Country Inn hotellissahttp://www.countryinns.com/san-jose-heredia-hotel San Josessa.
Päivä 2) San Jose-La Selva-Selva Verde
Aamiaisen nautittuamme lähdemme omalla bussillamme ensimmäiseen kohteeseemme, La Selvaan. Pysähtyminen Alajuelan kaupungissa, joka sijaitsee lähellä San Joseta. Täällä voimme myös vaihtaa matkakassaamme paikalliseen valuuttaan, coloneihin. Nautimme matkan varrella lounaan La Paz Waterfall Gardensissa, jossa on mahdollisuus tutustua mm. perhos- ja orkideapuistoon. Iltapäivällä jatkamme ajoa kohti päätepistettämme Sarapiquin aluetta ja La Selvaa. Illallinen ja yöpyminen Selva Verde Lodgessa. Majapaikkamme sijaitsee keskellä vehreää alankosademetsää Sarapiquí-joen vieressä. Tänään on mahdollisuus retkeillä omin neuvoin myöhään iltapäivällä alueen lähimaastossa, mikäli energiaa siihen vielä riittää. Emme järjestä loppuillaksi enää pakollista ohjelmaa, koska lepo on paikallaan pitkän lentomatkan jälkeen.
Täysihoito. Hotel El Bambu. La Selva.
Päivä 3) La Selva - kokopäivän retkeilyohjelma. Hotel El Bambu.
Päivä 4) La Selva - Tortuguero
Retkeilyä La Selvan suojelualueella. Matka jatkuu aamiaisen jälkeen pohjoiseen, Tortugueron kansallispuistoon. Puiston alueelle pääsee ainoastaan lentäen tai veneellä kanaaleja pitkin. Majapaikkamme Pachira Lodgen http://www.pachiralodge.com/photogallery.html vene on satamassa ryhmää vastassa. Kuljetus veneellä hotellille. Yöpyminen ihastuttavassa ja hyvällä paikalla sijaitsevassa Pachira Lodgessa.
Täysihoito.
Päivä 5) Tortuguero
Veneretkeilyä Tortugueron kanaaleissa! Seutu on liemikilpikonnien tärkein pesimispaikka koko läntisen Karibian alueella. Myös merinahka- ja karettikilpikonna pesivät näillä sisämaan kanavien suuntai
silla rannoilla. Maisemallisesti erittäin kaunis luonnonmukaisten kanavien ja purjehduskelpoisten laguunien verkko läpäisee puiston lounaasta luoteeseen muodostaen seitsemän maakilpikonnalajin, lamantiinin ja suippo-kuonokrokotiilin elinalueen. Myös suuri joukko äyriäisiä ja kolmisenkymmentä makeanveden kalalajia asustaa näissä vesiväylissä. Tämä Costa Rican seutu kuuluu maan sateisimpiin ja biologisesti monimuotoisimpiin alueisiin. Lukuisien puulajien lisäksi puiston alueelta löytyy yksitoista erilaista luontotyyppiä. Yöpyminen ja ruokailut Pachira Lodgessa.
Täysihoito.
Päivä 6) Tortuguero - Arenal Volcano
Siirtyminen, ensin veneellä sitten autolla, Tortuguerosta Arenal Volcanon alueelle. Lounas matkan varrella. Arenalin tulivuori on yksi Amerikan aktiivisimmista. Hyvällä tuurilla näemme savun ja tuhkan lisäksi myös pieniä laavapurkauksia. Saavumme Arenaliin noin kello 16:30. Vapaa-aikaa kello 18:00 asti, jolloin lähdemme tutustumaan alueen kuumavesilähteisiin. Illallinen hotellissa.
Hotel Areanal Manoa.http://www.arenalmanoa.com/
Päivä 7) Arenal Volcano
Aamiainen. Retkeilemme tuliperäisellä vuoristoylängöllä Arenal Volcanon kansallispuistossa ja puunlatvustosilloilla. Lounas ja keskipäivä hotellilla. Ennen illallista halukkaat voivat nauttia Mayin-kylpylän hoidoista, hotellin uimalasta tai uudesta luontoretkestä kansallispuistoon (eri maksua vastaan). Täysihoito. Hotel Arenal Manoa.
Päivä 8) Arenal Volcano - Monteverde
Aamiainen ja lähtö vuoristoon Monteverden kansallispuistoon. Pysähdymme Santa Elenan kylässä, josta ostamme seuraavien päivien lounastarpeet. Iltapäivällä vierailemme sammakkolammella, jossa nähdään useimmat päivälajit. "Frog Pond of Monteverde" on enemmän kuin "eläintarha", sitä ylläpitää tiimi, joka käsittää joukon biologeja,luonnontieteilijöitä ja luonnonsuojelijoita. Täällä näemme sammakoiden kuuluisaa väriloistoa. Teemme iltaretken takaisin sammakkolammelle ja nyt lähdemme kuuntelemaan sammakoiden musisointia. Illallinen paiallisessa ravintolassa. Yöpyminen ihastuttavassa Heliconia-hotellissa. http://www.hotelheliconia.com/acommodations.htm, joka sijaitsee Monteverden kylän tuntumassa ja lyhyen ajomatkan päässä kansallispuiston useista näntävyyksistä.
Täysihoito.
Päivä 9) Monteverde
Aikainen aamiainen hotellilla, jonka jälkeen retki Monteverden pilvimetsien suojelualueella! Kävelyretkellä tutustutaan puiston rikkaaseen kasvi- ja lintumaailmaan ja kauniisiin maisemiin. Hyvällä onnella näemme täällä myös legendaarisen Mayaketsaalin. Monteverde on Costa Ricaa kauneimmillaan. Yöpyminen
Heliconia-hotellissa.
Täysihoito.
Päivä 10) Monteverde.
Vapaata ohjelmaa Monteverdessä. Yöpyminen Heliconia-hotellissa .
Päivä 11) Monteverde - Manuel Antonio
Aamiainen ja lähtö kohti Manuel Antonion ihastuttavaa rannikkokaupunkia, jossa näemme perinteistä karibialaista arkkitehtuuria. Saavuttuamme hotelli Costa verdeen tai vastaavaan, lähdemme Manuel Antonion kansallispuistoon. Loujnas nautitaan M.Antonioin läheisyydessä olevassa ravintolassa. Yöpyminen Costa Verde-hotellissa tai Parador hotellissa.http://www.hotelparador.com/
Päivä 12) Manuel Antonio
Aamiainen. Lähdemme aamulla kohti Queposin ihastuttavaa rannikkokaupunkia, jossa näemme perinteistä Karibialaista arrkitehtuuria. Tämän päivän kohokohta on retki Manuel Antonion kansallispuistoon! Lounas nautitaan Manuel Antonion kylässä. Yöpyminen Costa Verde-hotellissa tai Parador-hotellissa.Täysihoito.
Päivä 13) Manuel Antonio - San Jose.
Costa Verde tai Parador-hotellissa aina iltapäivään saakka. Siirtyminen joko autokuljetuksella tai sitten lentäen iltapäivällä San Josehen. Jäähyväisillallinen paikallisessa ravintolassa. Yöpyminen Country Inn& Suites hotellissa.
Puolihoito.
Päivä 14) San Jose-lentokenttä
Lento SJO:sta Panamaan lähtee kello 15:17. Lentokentällä on oltava reippaat kaksi tuntia aikaisemmin. Lähtövero maasta on 26 USD.
Jatkolento Panamasta kello 21:10 Amsterdamiin.
Päivä 15) Amsterdam - Helsinki
Saapuminen Amsterdamiin kello 13:15. Jatkoyhteys Helsinkiin lähtee kello 20:45. Saapuminen Vantaa-Helsinki-kentälle kello 00:10 /vuorokauden vaihtuessa seuraavaksi. KLM:n aikataulu saattaa muuttua vielä tästä. Vahvistamme lopullisen reitityksen ja aikataulun syksyn 2011 aikana. Oheisella ohjelmalla on pyritty maksimaaliseen retkiohjelmaan, joka näinkin lyhyellä ajalla kattaa parhaat palat Costa Rican nähtävyyksistä.
Mikäli haluat jatkaa lomaasi esim. Costa Rican rannoilla tai sitten muussa toivekohteessasi, on siihen olemassa hyvät mahdollisuudet.
MANNERTENVÄLISET LENNOT OPEROI:









