Matka Myanmariin oli suunnitelmissani vuosia, mutta tiesin, että jos ylipäänsä saisin viisumin tutustumista maahan ja sen kansalaisiin rajoitettaisiin. Onneksi entistä Burmaa hallitsevan sotilasjuntan tiukka ote alkoi lopulta hellittää. Demokraattista oppositiota johtava ”Yangonin lady” Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestista, ja huhtikuussa pidetyissä täytevaaleissa hänet valittiin parlamenttiin.
Muutokset merkinnevät Myanmarin eristyneisyyden päättymistä, pääsyä osalliseksi Aasian taloudellisesta nousua ja tietenkin turistivirtaa. Entisen Burman ainutlaatuinen kulttuuri ja upea luonto ovat jo ehtineet nostaa sen yhdeksi maailman kiehtovimmista matkakohteista. Lonely Planetin vuoden 2012 topten -listalla se komeilee kakkosena.
Sotilashallitus ryhtyi 90-luvun puolivälissä panostamaan matkailuun tavoitteena puoli miljoona kävijää vuodessa. Siihen ei ole vielä päästy, mutta ylellisiä hotelleja kohoaa eri puolilla maata. Varauksen saaminen on vaikeaa, joten tavoitteeseen päästäneen pian.
Omalla kohdallani soitto Kon-Tikiin pani asiat liikkeelle. Sen kokemuksen ja kontaktien ansoista järjestyi nopeasti juuri minulle räätälöity kiertomatka sisämaanlentoineen ja hotelleineen. Kaikki toimi loistavasti ilman yhtäkään takaiskua. Matka oli ainutlaatuinen elämys, aikamatka tarunhohtoiseen historiaan ja buddhalaisuuden juurille. Vaikka Myanmar on Aasian köyhimpiä maita, kävijä kokee vastaanoton ruhtinaalliseksi. Paikalliset osoittautuivat kohteliaiksi, ujon uteliaiksi ja äärettömän ystävällisiksi. Aito hymy ulottui silmiin asti eikä se sammu heti selän takana.
Matkan kohokohtia
Yangonin tunnetuin maamerkki on kultaisena kimalteleva Shwedagonin pagodi. Se on keskellä laajaa temppelialuetta, jonka tuhansia Buddhan patsaita palvotaan eri tavoin, mm pesemällä ja kiinnittämällä niihin kultalehtiä.
Temppelialueelle noustaan pitkin kauppakäytävää, jonka puodit pursuvat muistoesineitä ja kukkia Buddhalle vietäväksi. Ylhäällä eteen avautuu värikäs kokoelma pagodeja, temppeleitä, kultaa ja marmoria. Olemme Myanmarin pyhän kansallisaarteen äärellä.
Shwedagonin pagodia peittää 60 tonnin kultakerros ja sen huipussa on kiloittain timantteja ja jalokiviä. Mutta niitäkin arvokkaampia ovat itsensä Buddhan kahdeksan hiusta, jotka on piilotettu tuon umpinaisen rakennuksen kätköihin. Alkuperäinen 2600 vuotta sitten pystytetty kahdeksanmetrinen pagodi on kasvanut jo 110 metriin.
Brittikirjailija Somerset Maugham kuvaa Shwedagonin loistoa ”äkilliseksi toivoksi sielun synkässä yössä”. Pagodin kupeessa nähtiin vuonna 1988 opiskelijoiden suuri mielenosoitus demokratian puolesta. Sen hallitus hajotti verisesti, samaan tapaan kuin Kiinan johto teki Tienam-menin aukiolla Pekingissä vuotta myöhemmin.
On hetki ennen auringonlaskua. Valo leikkii temppelien kultaisilla pinnoilla, ilma tuoksuu kukilta ja linnut kaartelevat pagodien terävien huippujen ympärillä. Pyhiinvaeltajia ja munkkeja istuu rukoukseen tai meditaatioon syventyneinä marmoripihalla. Aika on pysähtynyt hetkeen katoavan menneen ja tuntemattoman tulevaisuuden välissä.
Inle-järvellä vuorten sylissä 1000 metrin korkeudessa tropiikin kuumuus lientyy helteeksi. Järvialue Myanmarin keskiosassa voisi olla, ja on aikojen aamuna ollutkin, paratiisi maan päällä. Juuri tällaisten kalaisten vesien rannoille syntyivät kymmeniä tuhansia vuosia sitten ensimmäiset pysyvät ihmisasutukset.
Intha-heimon talot kohoavat vedestä paalujen varassa, ja kylän raitilla liikutaan kepeillä ruuhilla. Asumuksia ympäröivät vedessä kelluvat bambukepeillä pohjaan ankkuroidut vihannestarhat.
Kun liikenne kulkee vettä myöten, on työmaakin järvellä. Kalastajat ovat askareistaan selviytyäkseen kehittäneet erikoisen ”jalkasoutamisen”, joka vapauttaa toisen käden verkon nostoon. Kalaisesta järvestä voi kerätä saaliin paiskomalla melalla vettä niin että kalaparvi erehtyy uimaan verkkoon.
Kiinteällä maalla on tietenkin pagodeja Buddha-patsaineen. Inn Theinin pagodialueella on satoja ”unohtuneita” stupia ja Nga Phe Kyanungin luostarin ylpeyksiä ovat hyppäävät kissat. Vain Buddha tietää, onko niiden taitohypyillään tarkoitus osoittaa hyvää karmaansa ja tähdätä tulevassa elämässä eläinkunnan yläpuolelle.
Inlen rannoilla kudotaan perinteisiä kankaita ja tehdään taidokkaita käsityötuotteita. Työpajoissa voi seurata myös paperisten päivänvarjojen ja sikarien valmistamista. Niitä on kaupan värikkäillä markkinoilla, mistä paikalliset ostavat kaiken tarvitsemansa Järven etelärannalla asuvan pienen kayan -heimon naiskauneuteen kuuluu pitkäksi venytetty kaula. Pään tukemaan tarvitaan messinkirenkaista muotoiltu teline.
Kuningas Anawratha perusti Baganin, sittemmin Burmana tunnetun valtakunnan, tuhat vuotta sitten Irrawadin eli ”suuren virran” varteen viljavien riisivainioiden keskelle. Aikansa suurkaupungin rakennukset, kuninkaallista palatsia myöten oli tehty teakistä tai bambusta ja siis tuomittu katoamaan.
Asumattomassa maisemassa on jäljellä parisen tuhatta pagodia. Odotamme punahehkuisen auringon vetäytymistä horisonttiin iltaruskon kullatessa muinaisen pääkaupungin hiljaisia jäänteitä. Ne kertovat maallisen katoavaisuudesta ja hengellisyyden ikuisuudesta. Anawrathan aikana burmalaisten kuningaskunnasta Mianmasta kasvoi monikansallinen valtakunta. Kuningas uskoi hengellisen yhtenäisyyden vahvistavan imperiumiaan ja kutsui siksi rannikolta mon-kansan uskonoppineita tuomaan maahan Buddhan sanomaa.
Burmalle eli Myanmarille on sitten Anwrathan aikojen perustettu uusia pääkaupunkeja kulloisenkin kuninkaan mahdin merkiksi. Bagania seurasivat Amarapura, Mandalay ja Rangoon
(Yangon). Pääkaupunki on vuodesta 2006 ollut Naypyidaw, kuninkaiden kaupunki. Se perustettiin sotilasdiktatuurin silloisen johtomiehen kenraali Than Swen mahtikäskyllä.
Muualla Aasiassa nopeasti kasvavat megapolit kuhisevat ihmisiä, ja pilvenpiirtäjiä nousee kuin sieniä sateella. Burmassa aika on ollut pysähdyksissä pitkään, ikään kuin odottaen jotakin. Mutta Rudyard Kiplingin sanoin: ”Burma on kovin erilainen kuin mikään muu tuntemasi maa.”
Artikkelin kirjoittanut:
Terttu Levonen 3.5.12
Uusimmat kommentit